Jos on ollut Michelin-tähti vuodesta 2007 lähtien, sen tekijöillä ei ole enää näyttämisen tarvetta. Riittää, kun pidetään huoli tuhannen yksityiskohdan hiomisesta ja päivittämisestä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Demon kulmakiviä on ollut relaksoitunut ja eteerinen tunnelma, selkeäpiirteinen sisustus ja alleviivaamattoman asiantunteva palvelu yhdistettynä taidokkaasti valmistettuun fine dining -”kotiruokaan”. Viineissä on samaa asennetta, joka tuottaa aina tyytyväisyyttä hersyvän lopputuloksen. Demo oli aikanaan maistelumenun lanseeraaja ja sillä mennään yhä. Demossa alkaa olla modernin klassikon ainekset. Kaikki, mikä on hyvää ja toimivaa, pysyy, mutta muuten pitää olla jopa päivä parempi kuin eilen. Kokki-ravintoloitsija Tommi Tuominen on ilmoittanut, että toisen tähden haku on päällä.

Äänestäjiltä
”Moderni klassikko. Vähäeleisen korkeatasoinen paikka, jossa ruoka, palvelu ja tila ovat tasaisen laadukkaita.
Onnistuu vuodesta toiseen yllättämään aidoilla mauilla, rennolla tunnelmalla ja hyvillä viinivalinnoilla.
Annosten makumaailman harmonisuus sekä viinien yhteensopivuus on loistavaa.
Todellista taidetta, erinomainen, lämmin ja ammattitaitoinen palvelu.”

Uudenmaankatu 9-11, 00120 Helsinki, restaurantdemo.fi, www.facebook.com/ravintolademo, @restaurant_demo

CategoriesYleinen

Facebook Comments