”Niin kauan kuin oma identiteettimme on vajavainen tai jopa puuttuu, teemme skandinaavista apetta kakkoskehällä aina hieman myöhässä. Valmistamme ruokaa mollissa ymmärtämättä poikkeavamme duuri-kansojen avauksista, ja ihmettelemme miten muut Pohjoismaat (= skandinaavit) sen tekevät”, Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki kirjoittaa Bocuse d´Or -kilpailun jälkitunnelmissa.
Ranskalla on Bocuse d´Orin 32-vuotisen historian ajalta kahdeksan ykkössijaa, Norjalla viisi, Tanskalla nyt kaksi. Ykkössijoja on yksin kappalein Ruotsilla ja USA:lla. Muita ei ole ykköseksi yltänyt.
Ruotsi on ollut kakkonen viidesti, Norja kolmasti. Belgialla on yli 20 vuoden takaa kolme kakkos- ja kolmossijaa. Useimmiten kärkikolmikossa on ollut Ranska sekä Norja, kumpikin kaikkiaan 11 sijoituksella.
Norja on selkeästi Pohjoismaiden menestynein kilpailija. Ranskan menestyksestä omalla kotikentällä voidaan olla montaa mieltä.
Suomen Ismo Sipeläisen ja Johan Kurkelan sijoittuminen neljänneksi on tietenkin raivostuttavaa, sillä sijoituksesta on vaikea analysoida, mitä puuttui ja mitä oli liikaa. Selvää kuitenkin on, että joukkue pärjäsi ja sivusi vuoden 2015 toistaiseksi parasta, Matti Jämsénin sijoitusta. Sipeläisen sijoituksessa on kuitenkin piirteitä, joita kannattaa pohdiskella.
Iso kysymys on, miksi mitalihaaveet eivät täyty. Miksi erityisesti Norja, Tanska ja Ruotsi pärjäävät? Syitä voi olla muitakin, mutta päällimmäisenä pohdituttavat kaksi suurta tarinaa: identiteetti ja taloudelliset resurssit.
Kärkinelikon ollessa pohjoismaisia kilpailijoita, se herättää ensireaktiona ajatuksen, että Pohjoismaat näyttävät muulle maailmalle, missä gastronominen hegemonia sijaitsee ja Nordic löi viimeistään nyt massiivisesti läpi. Näin asia voi näyttää ulospäin, mutta sisältä päin katsottuna tilanne on toinen.
Riippuen yhteiskunnan eri lohkoista, valitsemme mihin viitekehykseen kulloinkin haluamme kuulua. Toisin kun muut Pohjoismaat, haluamme kuulua mm. euron kautta Rahaunioniin. NATO-väännössäkin on kyse leiritunnuksesta. Ruokakulttuurimme korkeimman kärjen osalta haluamme olla Pohjoismaisessa viitekehyksessä.
Pulma on siinä, että samaan aikaan, kun me katsomme olevamme osa Pohjoismaita, muut Pohjoismaat katsovat olevansa skandinaavisessa joukossa.
Eipä Suomeen juuri katsota, josko täältä opittaisiin jotakin. Sen sijaan muutamat eksoottiset, vaikeasti saatavat pohjoisen Suomen raaka-aineet kelpaavat Nomaa myöten.
Niin kauan kuin oma identiteettimme on vajavainen tai jopa puuttuu, teemme skandinaavista apetta kakkoskehällä, aina hieman myöhässä, valmistamme ruokaa mollissa ymmärtämättä poikkeavamme duuri-kansojen avauksista, ihmettelemme miten muut Pohjoismaat (= skandit) sen tekevät.
Skandinaavit ovat yhteydessä Atlantille, me olemme samaan aikaan maailman pohjoisin maatalousmaa.
Suomea ei pidetty kisan suosikkina siitäkään huolimatta, että Ismo Sipeläinen oli viime kesäkuussa Torinossa Euroopan karsinnoissa neljäs. Tanskan Bocuse d’Or -sivuilla lueteltiin ennakkoon pahimmiksi vastustajiksi Euroopan karsintojen mitalistit: Ruotsi (2.) ja Norja (3.), mutta myös Japani (7.), Yhdysvallat (9.) ja Ranska (6.). Siten Suomi oli kisan musta hevonen tanskalaisesta näkökulmasta, joka on paljonkertovaa.
Piste-ero oli kuitenkin kärkikolmikkoon kohtuullisen selvä, vaikka toisinkin voi tulkita. Suomen joukkue jäi 100 pistettä (kokonaispisteet 2087) voittoisasta Tanskasta (2187), 44 pistettä Ruotsista (2131) sekä 33 pistettä Norjasta (2118).
Ismo Sipeläinen & Johan Kurkela sekä joukkueen valmentaja Tommi Tuominen sekä tuomari Matti Jämsén tekivät näissä puitteissa kaiken, mikä oli tehtävissä. Mutta jos lähtöasetukset ovat vinossa, lopputulos ei koskaan osu maalin vaan sektorin laitamille. Jos lähtöasetukset ovat kulttuurisen pohjan osalta oikeassa asennossa, nuoli osuu jo ennen kuin se on ammuttu.
Uskon, että keskeinen ongelmamme on premississä eli ennakkouskomuksessamme ja -käsityksessämme, että kuulumme ruokakulttuurisesti voitokkaaseen Skandinaviaan.
Skandeilla on keskenään viha-rakkaussuhde. Tarvittaessa he osaavat pitää yhtä. Myös tuomaripeleissä ja Euroviisuissa. Me emme sisärinkiin kuulu.
Mitaleille yltäminen vaatii Suomelta taidon lisäksi nyt myös onnea. Taitojenkin suhteen voi esittää epäilyn, että niin kauan kuin peesaamme skandeja vailla omaa identiteettiä, olemme pelissä alati jäljessä, kakkoskehällä. Virossa on samaa hinkua leimautua osaksi pohjoismaista keittiöajattelua.
Eipä tarvitse kuin tarkkailla, miten Suomessa suhtaudutaan Viroon, niin selviää, miten Skandinaviassa suhtaudutaan Suomeen. Historia ja kieli täyttävät tämän platterin.
Matti Jämsén totesi Mtv3:n haastattelulausunnossa, että ”jonain päivänä pian palkintosijojen lasikatto murtuu”. Ei se murru, jos Suomen kilpailutoiminnan logiikka ei muutu. Ei se murru, jos Suomen Bocuse-resursoinnin takana olevan ELO-säätiön toiminnassa ei tapahdu muutoksia, eikä se murru, jos strategista valmennusosaamista ei hankita Suomen rajojen ulkopuolelta. Lasikaton rikkomiseen ei riitä pelkkä osaaminen, taito ja tulos lautasella sekä onnenkantamoiseen luottaminen. Pitää hallita kabinettipeli ja päästä mukaan ylärakenteen bull shitiin sekä strategiseen konseptointiin. Siellä Skandinavian maatkin ovat.
Mikään edellisestä ei kohdistu Sipeläiseen. Kokkina hän on valmis voittoon, henkilöominaisuuksiltaan hän on voittaja. Jos hänellä into riittää, kannattaa sinkauttaa hänet suoraan vuoden 2021 kisoihin. On hyvä muistaa, että voittaja Kenneth Toft-Hansen oli Tanskan edustaja myös neljä vuotta sitten, jolloin hän sijoittui sijalle kuusi. Hyvä assistentti ja tiimityö ovat tärkeä tekijä mestaruuden saavuttamisessa. Christian Wellendorf valittiin kisan parhaaksi assistentiksi sekä viime kesäkuun Euroopan karsinoissa että keskiviikon finaalissa.
Toinen iso avain menestykseen on raha. Kilpailusponsorointi tulee ruokaviennistä. Mutta jos ei ole vietävää, ei ole rahaakaan.
Kun Suomi ja Ruotsi liittyivät EU:hun vuonna 1995, Ruotsi on siitä lähtien viisinkertaistanut elintarvikevientinsä. Suomi on lähes samalla tasolla kuin vuonna 1995. Pientä plussaa on nähtävissä, mutta kokonaisuutta ajatellen on syytä ajatella, että kasvun estämisen eteen on tehty ihan urakalla töitä ja lukittu rakenteita, jotka estävät kehityksen.
Tämä selittää myös, miksi Bocuse d´Orin kaltaisiin mittelöihin ei löydy Suomesta yhteistyökumppaneita toisin kuin Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta.
Norja on hyvä esimerkki. Menestyksen takeena on jatkuvuus. Kisakokemus pysyy kilpailuorganisaatiossa. Entiset mitalistit jatkavat valmentajina ja sparrareina. Kun Norjassa lähtee Bocuse-kisaamiseen mukaan, sitoutuminen on samalla useita vuosia. Näin ymmärrys menestyskonseptoinnista on aina päivitettynä. Norjalla oli Lyonissa oma jopa klubi. Lukuisaa määrää sponsoreita ja faneja varten oli varattuna yökerho bilettämistä, verkottumista ja bisnestä varten.
Tanskalla oli tänä vuonna 30 sponsoria, Suomella 22, joista 5 on oppilaitoksia. Budjettien välinen ero on miljoonaluokkaa Tanskan, Norjan ja Ruotsin hyväksi.
Juuri päättyneillä, maailman suurimmiksi ruokamessuiksi tituleeratussa Grüne Wochessa Suomen suuret elintarvikeyhtiöt eivät olleet lainkaan esillä – syystä, että ne tuottavat bulkkia, jolla ei ole markkinoita maailmalla. Toisekseen niiden on helppoa olla suuria kotimaassa, jossa kilpailu on rajoittunutta.
Pieniä ovat ilot pienessä maassa. Sekä HKScan että Atria tiedottelevat sianlihan menestyksestä Kiinan markkinoille. Menestyksessä on kyse mittakaavavirheestä.
Ensi mainittu vie Kiinaan 5 miljoonaa kiloa ja jälkimmäinen 8 miljoonaa kiloa vuodessa. Jos vertailuna pidetään Suomen 88 miljoonaa sikakiloa, huomataan, että vienti ei kata edes yhden kiinalaisen miljoonakaupungin tarvetta. Kiinassa kun on n 200 miljoonakaupunkia, joista 20 kaupungissa kussakin on enemmän asukkaita kuin Suomessa yhteensä.
Mutta mitä HKScan keksii tässä tilanteessa? Se tuo hongkongilaisen Michelin-ravintola Celebrity Cuisinen keittiömestarin Cheng Kam Fun Suomeen markkinoimaan suomalaista rypsiporsasta suomalaisille.
Jotta Suomella on edellytykset mitalisijoihin Bocuse d´Orin kaltaisissa maailmanmestaruuskisoissa ja elintarvikeviennin kasvattamisessa, paljon pitää tapahtua läpi rakenteiden. Toistaiseksi näiden kahden – saatika matkailun yhteyttä ei edes nähdä, joten tie on pitkä ja tuskallinen.
Teksti Eeropekka Rislakki
Kuvat ELO-säätiö / Bocuse d´Or -Finland / Kim Öhman sekä Bocuse d´Or Denmark
Bocuse d ´Or -mitalisijat 32 vuoden ajalta
1987 Ranska, Belgia, Saksa
1989 Ranska, Belgia, Singapore
1991 Ranska, Norja, Belgia
1993 Norja, Tanska, Belgia
1995 Ranska, Ruotsi, Saksa
1997 Ruotsi, Belgia, Norja
1999 Norja, Ranska, Belgia
2001 Ranska, Ruotsi, Islanti
2003 Norja, Ranska, Saksa
2005 Ranska, Norja, Tanska
2007 Ranska, Tanska, Sveitsi
2009 Norja, Ruotsi, Ranska
2011 Tanska, Ruotsi, Norja
2013 Ranska, Tanska, Japani
2015 Norja, Yhdysvallat, Ruotsi
2017 Yhdysvallat, Norja, Islanti
2019 Tanska, Ruotsi, Norja
Facebook Comments