Suomalaisen ravintolahistorian ylpeys, Savoy, on ollut olemassa jo niin kauan (89 vuotta), että sen klassisuus on pyörähtänyt akselinsa ympäri täyden kierroksen. Viitisen vuotta sitten Savoy kävi läpi uudistuksia, jotka pitävät sen hyvässä vauhdissa. Pitkä historia ei ole taakka vaan sisään rakentunut, ohjaava tunne.
Savoyn Chef Patron on 20 vuotta ulkomailla työskennellyt ja lopulta Lontoossa ja Pariisissa kolmen Michelin-tähden keittiöitä johtanut Helena Puolakka, joka ohjaa Savoyn keittiötä pohjoismaiseen suuntaan ripauksella ruokakulttuuriimme vaikuttavaa venäläisyyttä. Myös salityöskentely on Puolakan johtamaa. Palvelua kuvaillaan usein kaupungin parhaimmaksi, samoin salin ilmapiiriä, jota vuosikymmenten maine velvoittaa. Myös ruoka vastaa palvelukokemusta. Annokset ovat omaäänisiä taideteoksia ja maut ovat leveitä, syviä ja rohkeita.
Helsingin Esplanadin puiston puiden latvojen yläpuolella sijaitseva Savoy ei ole klassikko vain ruoan takia, vaan se on myös arkkitehtuuri-instituutio Alvar ja Aino Aallon suunnitteleman, kulttuurihistoriallisen interiöörin takia. Ravintolasalin ja terassin täydellisyyttä hipova, Aaltojen henkeä toteuttanut remontti muutama vuosi sitten loi design- ja gastronäyttämön, jossa lupaukset lunastetaan. On harvinainen taito osata käyttää historian tuomaa arvokkuutta niin tyylikkäästi hyväksi kuin Savoyssa. Myös Suomessa harvinainen pianisti tekee paikasta uniikin.
Koko Financier Groupin (Palace, Savoy, Café ja Shii) viinimaahantuonnista vastaavan wine directorin ja sommelier Aleksi Mehtosen laatima viinilista ei jätä klassikkojen ystävää kylmäksi. Myös sommeliertyöskentely noudattaa klassista koulukuntaa.
Savoy on instituutio, josta koko Suomi voi olla ylpeä, ja jossa oletettavasti Aino ja Alvar Aaltokin viihtyisivät. Kattojen yllä kaikki on paremmin. Mieli ja sielu lepäävät täällä.
Savoyn juhlakerros, eli 7:nnen kerroksen kokous- ja kabinettitilat ovat myös saaneet yläkerran freesausta vastaavan ilmeen, ja ovat iskussa monenlaisiin tilaisuuksiin kokouksista juhliin. Savoylaiset itse puhuvat Private Dining -kerroksesta vastapainona yläkerran ravintolan julkiselle tilalle. Menu ja viinit ovat kuitenkin samoja.
Lisäksi talon kivijalassa on Savoyn spin-off -kylkiäinen, eli ranskalaishenkinen Café Savoy (sijalla 17), joka on ollut menestys avaamisestaan lähtien. Chef Patron Helena Puolakka vastaa myös Café Savoyn toiminnasta.
Kuva Savoy, Financier Group
Äänestäjiltä
”Odotukset ovat korkealla jo ravintolaan mennessä. Tunnelma nousee hissin mukana. Savoy ei petä koskaan: ruoka, palvelu ja koko atmosfääri. Ilmiömäiset viini-ruokayhdistelmät. Kohtelias ja arvokkaasti vieraat kohtaava henkilökunta. Klassikko, joka vain nostaa tasoaan.”
Savoy
Eteläesplanadi 14, 00130 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram





Facebook Comments