Ravintola Kajo hakee illan viimeisen auringonsäteen hetkeä – kajoa – ja yhdessäolon merkityksellisyyttä, jonka toivoisi jatkuvan ikuisesti. Tulta, savua, tarinoita, ystäviä, lähiruokaa ja luontoa lautasella. Näistä Kajo on tehty.

 

Tampereella eri ravintoloista tutut keittiömestarit Veli-Matti Lampinen ja Panagiotis Lykoudis sekä salin henki Marko Simunaniemi avasivat seitsemän vuotta sitten itsensä näköisen ravintolan. Siitä lähtien Kajo on parantanut sijoitustaan Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listalla.

 

Oma tyyli löytyi vahvan läsnäolon, Suomen luonnon, villiyrttien, sesongin raaka-aineiden, metsäisten makujen ja tuoksujen sekä tekniikkaleikittelyn törmäyttämisessä Lykoudisin välimerellisiin ja kreikkalaisiin juuriin. Sittemmin suomalaisuuteen kuuluva luontosuhde on alkanut määrittää kaikkea. Myös hiiligrilli kuuluu asiaan, jonka tulella ja savulla maustetaan, jos ei aina kypsennetäkään.

 

Oodi luonnolle -menukokonaisuus rakentuu kunkin hetken ja sesongin parhaiden, saatavilla olevien ja paikallisten raaka-aineiden ympärille. Luonnonläheisyys ja vastuullisuus kättelevät. Kajo on rohkeasti ruoan monimuotoisten valmistus- ja säilöntätapojen kuten fermentoinnin ja dry age -kokeilujen näyttämö. Samalla käytetään kekseliäitä ja rohkeita raaka-ainevalintoja. Tuloksena on luonnonläheistä, tarinallista, uniikkia, rohkeata, hauskaa ja muistijäljen jättävää, maukasta ruokaa, joka yhdistyy mainioihin, puhtaiden makujen viineihin sekä luontevaan, lämpimään ja rentoon palveluun.

 

Suositusjuomissa on paitsi viinejä, myös annosten raaka-aineita hyödyntäviä itsetehtyjä juomia, sakea taikka ravintoloitsijoiden viereisessä Villit ja Viinit – viinibaarissa ja koelaboratoriossa kehiteltyjä cocktaileja ja mocktaileja.

Kajo on luonut omaäänisen, erottautuvan ja kiehtovan tyylin, jonka varassa kehittyminen on jatkuvaa.

 

Kuva Kajo

 

Äänestäjiltä
”Innovatiivinen ja leikkisä sekä suomalaista luontoa kunnioittava. Korkeatasoinen tekeminen yhdistyy arvojen mukaisiin raaka-aineisiin, viimeisen päälle viilattuihin makuyhdistelmiin ja huomaavaiseen palveluun. Kajo on mutkattoman ystävällinen, palvelu on asiantuntevaa sekä viiniosaaminen vankkaa.”

 

Kajo
Rautatienkatu 12, 33100 Tampere
Verkossa
Pöytävaraus Quandoo
Facebook
Instagram 

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *