Keskiviikkona kävi selväksi, että viinit eivät tule kauppoihin seuraavien viiden vuoden aikana. Kesäkuun neljästoista jää Suomen alkoholipolitiikan historiaan päivänä, jolloin oluenmyynnin vapauttamisessa tapahtui suurin muutos sitten vuoden 1969. Se jää myös historiaan surkuhupaisena esimerkkinä, miten pari pienpuoluetta kykenee pitämään koko yhteiskuntaa panttivankeinaan määrittämällä politiikan suunnan sen perusteella, mistä me täysivaltaiset kansalaiset ostamme viiniksi kutsumamme eurooppalaisen maataloustuotteen.
Olen huvittunut. Minua suorastaan naurattaa. Olen yrittänyt pian vuorokauden pohtia, mihin minä tarvitsen kahdeksan alkoholiprosentin rajaa tai puhumattakaan mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni sen, että joku Sari Essayah (kd.) tai Anna-Maja Henriksson (r.) yhä määrää, mistä ostan viinipulloni.
En ole löytänyt yhtään järkevää vastausta pohdiskeluuni. Kaskuja ja sutkauksia on pyörinyt mielessä sitäkin enemmän. Ihmetellä en enää jaksa, eikä jeesustelu johda mihinkään.
Kristillisten viinafundamentalisteja on viinien kauppamyynnin jättämisestä hallitusohjelman ulkopuolelle turha yksin syyttää. Ruotsalaisten Henriksson on Alkon hallintoneuvoston entinen varapuheenjohtaja ja vankkumaton monopolin kannattaja, joka löytää yhtä lailla sielunsisarensa tulevasta ministeritoveristaan Essayahista kuin edellisen hallituksen Li Anderssonista (vas.), Sanna Marinista (sd.) ja Krista Kiurusta (sd.). Vain valta on olennaista.
Viinien kauppamyynti on saanut käsittämättömän merkityksen poliittisella agendalla.
Viinien myynnin vapauttaminen on mitätön asia valtiontalouden tasapainottamisen, sosiaaliturvan, vanhustenhoidon, lasten ja nuorten mielenterveyden hoitamisen sekä meidän pienten yrittäjien kohtelun rinnalla. Puhumattakaan sodan ja rauhan kysymyksistä tai oikeudesta eutanasiaan eli päätöksistä, joilla konkreettisesti vaikutetaan ihmiselämään.
Kyse on kuitenkin meitä ympäröivän maailman muuttumisesta.
Olemme olleet vuodesta 1995 EU:n täysjäseniä. Siirtymäaika monopolin purkamiselle on kestänyt kokonaisen sukupolven. Väliaikaiseksi ratkaisuksi tarkoitettu monopoli ei ole poistanut vähemmistön ongelmajuomista eli sääntely ei toimi. Jo pelkästään siinä pitäisi olla riittävä peruste kieltolakiin ja kokonaiskulutuksen harhaoppiin pohjautuvan järjestelmän purkamiselle.
Samalla kun koko läntinen maailma käy keskustelua ja muuttaa lainsäädäntöään kohti kannabiksen vapauttamista, Suomessa muutama monopoliuskovainen asettaa alkoholijuomien prosenttirajan ehdoksi, minkälainen hallitus meille syntyy sekä millaista talouspolitiikkaa tässä maassa hoidetaan seuraavat neljä vuotta. Jumalauta, eihän siinä ole mitään järkeä!
Oli miten oli. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo joutuu maksamaan kannattajilleen kalliin hinnan vaalilupauksistaan hoitaa viinit kauppoihin. Se näkyy aivan varmasti puolueen kannatuksessa seuraavissa vaaleissa. Samalla se merkitsee todennäköisesti loppua Orpon puheenjohtajakaudelle. Säätytalolla lanattiin keskiviikkona kolmen puolueen voimin tietä sileäksi Elina Valtosen puheenjohtajuutta varten.
Kokoomus lankesi viinasatraappi Ismo Tuomisen ansaan.
Kahdeksan prosentin raja on torjuntavoitto STM:n hallitusneuvos Ismo Tuomiselle ja hänen esikunnalleen. Tuominen vei Sanna Marinin (sd.) hallitusta koronan hoidossa ja ravintoloiden kurjistamisessa kuin kuoriämpäriä. Nyt on Kokoomuksen vuoro.
Kokoomus esitti talvella 2020 enintään 16-prosenttisten alkoholijuomien ulosmyyntioikeutta kaikille anniskelu- ja myyntilupien haltijoille osana koronakriisin hoitoa. Esitykset viinien tuomisesta kauppoihin ja pienpanimo-oluiden etämyynnin sallimisesta Tuominen tumppasi kuin työmies Putkonen punaisen nortin.
”Näitä esityksiä ei tässä tilanteessa edes lueta otsikkoa pidempään, koska on ns. tärkeämpiä asioita”, Tuominen vastasi Viidelle Tähdelle (26.3.2020).
Tällä kertaa Tuomisen aseena on ollut hallituksen neuvottelupöydässä protektionismi; suomalaisen panimoteollisuuden suojeleminen ahneita EU:n viininviljelijöitä vastaan. Suomi ei kuulu EU:n viinintuottajamaiden joukkoon. Näin ollen kotimaiset oluet ja lonkerot joutuvat Tuomisen vakuuttelun mukaan kauppojen hyllyillä kilpailemaan ulkomaisten viinien kanssa. Ja siinä käy huonosti.
Tärkeimpänä kansanterveydellisenä perusteena Tuominen kuitenkin pitää Alkon myymäläverkoston säilyttämistä. Enintään 15-prosenttisten myynnin salliminen kun laittaisi kertaheitolla laput maaseudun pienten viinakauppojen luukuille.
Perustelu on sekä kansanterveyden että haja-asutusalueiden palvelurakenteen muutoksen näkökulmasta käsittämätön. Maaseutupitäjien palveluverkosto on supistunut merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Kuntaliitosten myötä entisten pitäjien keskustaajamista ovat kadonneet pankit, valtionhallinnon ja seurakuntien virastot sekä viimeisinä postit.
Esimerkiksi Etelä-Savon Kerimäellä maailman suurimman puukirkon kupeesta on viety kaikki palvelut asiamiespostia myöten. Silti kuin muistomerkkinä entisaikain emäpitäjän suuruudesta hautausmaan aidan vieressä kököttää viinakauppa.
On paradoksaalista nähdä tässä yhteydessä kokoomus ja kristilliset puolustamassa yhdessä STM:n kanssa Kerimäen kaltaisten vanhojen kirkonkylien palveluita pitkäripaiset edellä. Körökörö kirkkoon, valtion viinakaupan kautta…
Monopoli joutaa mennä, mutta Alko Oy:n lakkauttamiselle ei ole tarvetta.
Alkon monopolin lakkauttamiseen liittyvässä keskustelussa on sekoitettu kaksi asiaa. Ne ovat liikevoittoa tuottava Alko Oy ja monopolijärjestelmä.
Varsinkin monista kokoomusta lähellä olevista piireistä on toitotettu, että monopolin myötä myös Alko joutaa mennä. Nämä viestit ovat olleet mitä parasta polttoainetta STM:n ja Alkon johdon masinoimaan myllyyn, jonka mukaan sääntelyn osittainenkin purkaminen tarkoittaisi yhtiön loppua.
Lakkauttamisen sijaan olisi tärkeää saattaa ensiksi valtio-omisteinen Alko Oy toimimaan EU:n kilpailusäädösten ehdoilla ja vapaan markkinatalouden säännöillä. Yhtiöllä on lähes 100 vuoden erikoismyynnin kokemus, yli 370 myymälän ja 150 noutopisteen verkosto sekä valtavat kontaktit juomanvalmistajiin ja tukkureihin kotimaassa ja globaalisti.
Kaiken lisäksi Alkolla on sen omistajatahon mukaan ylivertainen palvelu- ja tuoteosaaminen, vastuullinen toimintakulttuuri sekä toimiva verkkokauppa. Eivätkö ne jo ole merkittäviä kilpailuvaltteja vapailla markkinoilla päivittäistavarakauppoja vastaan?
Monopolin lakkauttamiseen toisi uutta ulottuvuutta pohdiskelu, mitä hyötyä olisi Alko Oy:n viemisellä pörssiin tai pitkällä tähtäyksellä yhtiön sulauttamisella uuteen nousuun lähteneeseen Anoraan. Siinä muuttuisi paljon muutakin kuin viinakaupan logo ja pitkät rivat ulko-ovissa.
Hallintoneuvos Ismo Tuominen ansaitsee olutväeltä Hyvän Tuomaan -arvonimen.
Suomen oluenmyynnin vapauttamisessa on tapahtumassa suurin muutos sitten vuoden 1969. Suomen olutkaupasta litramääräisesti jopa 99 prosenttia on periaatteessa kuluttajien ulottuvilla tuhansissa kaupoissa ympäri maan. Entisenä olutaktiivina koen, että takavuosina ei ole tullut tehtyä turhaa työtä.
Prosenttiraja takaa myös suomalaisen kansallisjuoman sahdin myynnin kyläkaupoissa ja jopa tapahtumissa. Lammilainen entinen sahtiyrittäjä Pekka Kääriäinen on tehnyt sahdin myynnin edistämisen eteen kulttuurityötä liki 40 vuotta. Nyt Pekan käynnistämä työ kantaa vihdoin hedelmää, vaikka 8–12-prosenttiset sahdit pysyvät vielä viinakaupoissa ja pienpanimoiden omissa myymälöissä.
Niinpä esitän, että Olutliitto jakaa Hyvän Tuomaan ensi joulun alla hallintoneuvos Ismo Tuomiselle suomalaisen panimoteollisuuden ja käsityöpanimoiden pelastamisoperaatiosta sekä toimimisesta olut- ja sahtikulttuurimme puolesta EU:n viini-invaasiota vastaan.
Kahdeksan prosentin raja ei perustu mihinkään järjelliseen.
Kahdeksan prosentin raja kauppamyynnissä tuntuu aivan suoraan kukkahatusta vedetyltä. Kaiken lisäksi lukuun liittyy surkuhupaisia piirteitä.
Keväällä 2016 silloinen porvarihallitus kertoi ilouutisena päätyneensä kompromissiin, jonka mukaan 5,5 prosentin raja tulee voimaan kauppamyynnissä 1.1.2018. Luku perustui Hartwall Long Drinkin vahvuuteen eli myös lonkerot haluttiin silloin pt-kauppoihin.
Perussuomalaiset ehdottivat rajaksi 8,5 prosenttia. Se perustui puolestaan Olvin Tuplapukki-oluen vahvuuteen. Neuvottelujen jälkeen Lex-Tuplapukin sijaan meille saatiin Lex-Lonkero.
Olvi Tuplapukki, 8,5 %, on ylivoimaisesti Alkon myydyin panimotuote. Kaikkien juomien myyntitilastossa se on kunnioitettavalla neljännellä sijalla. Tuplapukin vuosimyynti (1,1 milj. litraa) vastaa yksinään 23 prosenttia Alkon koko olutkaupasta.
Kun Tuplapukin lisäksi Laitilan Kukko Tuima 8,5 % ja Marsalkka Vahva 8,2 % jäävät kaupan myyntirajan yläpuolelle, lainsäätäjät voivat sanoa pelastavansa jopa neljänneksen – eli lähes 10 miljoonan euron verran – Alkon olutmyynnin liikevaihdosta pois markettien kynsistä.
On pakko kysyä, mitä tekemistä tällaisella venkoilulla ja Alkon vetonaulatuotteiden myynnin turvaamisella on lainsäädännön sekä monopolijärjestelmän ehtoina olevien kansanterveydellisten argumenttien kannalta?
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on parhaillaan kesäänsä Punkaharjulla viettävä toimittaja ja Viiden Tähden toimituspäällikkö. Jatkossa hän voi ostaa Vahvan Sandelsin, Sinebrychoffin portterin sekä Schlenkerlan Urbockin kilometrin päässä olevasta K- tai S-kaupasta, eikä hänen tarvitse niitä saadakseen lähteä ajamaan 50 kilometriä edestakaisin Alkoon Kerimäelle tai Parikkalaan.
Facebook Comments