Koska Guggenheim-projektista on ollut mahdotonta keskustella taiteen kautta (liian vaikea aihe) on syytä keskittyä hankkeen matkailu- ja elinkeinopoliittiseen tasoon. Ainakin hotelli- ja ravintola-ala näkee museohankkeen positiivisena kasvun moottorina.
Tosiasia on, että Helsingin matkailijamäärät eivät pysy muiden pohjoismaiden pääkaupunkien vauhdissa. Guggenheimissa kyse ei ole vain taiteesta vaan turismin luomista työpaikoista ja talouden toimintaedellytyksistä.
Turismi on maailman neljänneksi suurin toimiala. Matkailu on noin 5 prosentin kasvussa maailmanlaajuisesti ja pian saavutetaan 2 miljardin vuotuisen matkailijan raja. Puhutaankin matkailun demokratisoitumisesta, koska yhä useammalla on siihen mahdollisuus. Mutta ilman houkuttimia turistit eivät kohdettaan valitse.
Tosiasia on, että Helsingin matkailijamäärät eivät pysy muiden pohjoismaiden pääkaupunkien vauhdissa. Vastuullisen ja kaukonäköisen kaupungin johdon on ollut syytä kehittää hankkeita houkuttelevuuden kannalta, tehdä esityksiä ja päätöksiä niiden toteutumiseksi.
Muutoin Helsinki on kuihtuva kaupunki, jonka vetovoiman hiipuminen osuu pian kaikkiin. Kyse ei siis ole vain taiteesta vaan työpaikoista ja talouden toimintaedellytyksistä eli miten Helsinki pidetään vireänä, houkuttelevana, dynaamisena ja eteen päin katsovana.
Hotelli- ja ravintola-alan suurimmat yritykset ovat sitoutuneet panostamaan G-hankkeeseen selvää rahaa lähes 3 miljoonaa euroa.
Kuten kaupunginhallituksen jäsen Laura Kolbe (kesk.), jonka kantaa Guggenheim-museohankkeeseen ei tiedetty ennalta, ja joka oli ratkaisevassa asemassa päätöksen suunnasta, kirjoitti Facebook-päivityksessään kokouksen jälkeen:
”Museokuvion herättämä valtava tunnevyöry on tullut yllätyksenä. Joku aatehistoriantutkija saisi väitöskirjan kaikesta siitä, mitä G:ssä puretaan: anti-amerikanismia, kapitalismikammoa, porvarikaunoja, suurten ikäluokkien kansallisromanttista kaipuuta, konservatiivista taide- ja kulttuurikuvaa ja paljon muuta. Asetun puolustamaan kaupunkia ja sen valmistelukoneistoa, matkailu- ja palvelualan elinkeinoja, rakennusosaajia ja monia muita, jotka näkevät hankkeessa mahdollisuuksia uusiin avauksiin. ”
Taidemaailmalla – johon itsekin toisella jalalla kuulun – on taipumus nähdä taide itsenäisenä ja riippumattomana toimijana, jota se myös onkin. Mutta taidemaailman itseriittoisesta kuplasta ei haluta edes nähdä, mihin kaikkeen museon kaltaiset instituutiot kytkeytyvät.
Talous (raha) on yksi näistä sokeista pisteistä, vaikka juuri taiteilijat ja taidekriitikot ovat heittäytyneet G-hankkeessa talousasiantuntijoiksi. Kriitikoiden uskottavuus on kuitenkin kärsinyt siitä, että mikään muu kaupungin investointihanke ei ole heitä kiinnostanut, joten viimekädessä vastustus ei ole perustunut rahaan, vaan muuhun kuten Laura Kolbe totesikin.
Koska hotelli- ja ravintola-alan suurimmat yritykset ovat sitoutuneet panostamaan G-hankkeeseen selvää rahaa lähes 3 miljoonaa euroa, se tarkoittaa, että ala osaa laskea sekä suoria hyötyjä että heijastusvaikutuksia. Palveluita ei ole, jos ei ole asiakkaita. Työpaikkoja ei ole, jos ei ole asiakkaita.
Matkailijamäärien kasvu tarkoittaa lisää hotelleja, lisää ravintoloita, lisää Airbnb:tä, lisää takseja, lisää putiikkeja, lisää työpaikkoja, lisää asuntoja, lisää infran rakentamista, lisää investointeja.
Hotelli- ja ravintola-alalla Guggenheim nähdään yhtenä keskeisenä tekijänä, jolla pyritään lisäämään turismia Helsinkiin. Matkailijamäärien kasvu tarkoittaa lisää hotelleja, lisää ravintoloita, lisää Airbnb:tä, lisää takseja, lisää putiikkeja, lisää työpaikkoja, lisää asuntoja, lisää infran rakentamista, lisää investointeja.
Solmukohtia ketjussa on useita. Tällainen on myös Helsinki-Vantaan lentoasema, joka on jatkuvasti kehittyvä kasvavien matkustajamäärien paineessa. Mutta yli 17 miljoonasta lentomatkustajasta vain 4,9 miljoonaa turistia päätyy Helsinkiin.
Tämän lisäksi laivamatkustajia on 12 miljoonaa, risteilyvieraita on 0,5 miljoonaa ja kongressivieraita 35 000. Tästä kaikesta muodostuu kuitenkin vain 3,5 miljoonaa yöpymistä! Matkustamääriin verrattuna Helsinki ei kykene pysäyttämään, se on läpimenopaikka.
Finnairin pitäisi ruveta myymään stop-over -lippuja Helsinkiin. Jos niitä ei ole saatavilla, on aivan sama miten kiinnostavassa kaupungissa vaihto on, sillä pysähdystä ei tapahdu.
Paljon matkustavat tietävät, että Frankfurt on lentoliikenteen solmukohta. Mutta kuinka moni on hyödyntänyt lennon vaihdon odotteluajan kaupungilla? Ei myöskään ystäväni, Espanjassa asuva taiteilija Riiko Sakkinen, joka matkustaa runsaasti näyttelyidensä takia. Parhaillaankin hän Pohjois-Egeian saarilla Morian pakolaisleirillä Rajat Kiinni -näyttelynsä vuoksi, joka avautuu helmikuussa Serlachius-museossa Mäntässä.
”Ihmettelen aina ideaa siitä, että lentokentällä konetta vaihtavat pysähtyisivät Helsinkiin. Olen ollut kymmeniä kertoja Frankfurtin lentokentällä, enkä ole koskaan mennyt kaupunkiin, koska se ei ole kiinnostanut. Enkä ikinä ottaisi lippua, jossa olisi ylimääräinen päivä Frankfurtissa, haluan nopeasti perille.”
”Kun ostan lipun netistä, koskaan ei tarjota vaihtoehtoa, että olisin päivän Frankfurtissa. Ei sellaisia lippuja myydä, eikä myy Finnairkaan Helsinki-pysähdystä”, Sakkinen huomauttaa.
Sakkinen on oikeassa. Jotta olemassa olevasta, yhä kasvavasta lentoliikenteen läpimenosta saadaan matkustajia poikkeamaan Helsingissä, ensisijainen toimija on lentoyhtiö – Finnair, jonka pitäisi ruveta myymään stop-over -lippuja. Jos niitä ei ole saatavilla, on aivan sama miten kiinnostavassa kaupungissa vaihto on, sillä pysähdystä ei tapahdu. Ei ravintolaan, museoon, ostoksille hotelliyöpymisestä puhumattakaan.
”Eli kun ostan lennon Madridista vaikkapa Beijingiin, Finnairin pitäisi tarjota netissä pakettia, jossa lentoon kuuluu Helsingissä hotelliyö, näyttelysuositukset jotka olisivat syy pysähdykselle, sekä kuljetukset kentältä kaupunkiin ja takaisin. Hinta pitäisi olla houkuttelevan edullinen”, Sakkinen huomauttaa.
Niinpä. Jos ja kun Helsingin kaupunginvaltuusto seuraa päätöksessään 30. marraskuuta kaupunginhallituksen linjausta ja Guggenheim-museon rakentamispäätös syntyy, on aika alkaa neuvottelut valtionyhtiö Finnairin kanssa. Silloin nähdään, onko lentoyhtiön tehtävä viedä matkustajat ohi Suomen vai olisiko valtionyhtiön yhtenä tehtävänä lisätä mm. turismia ja työpaikkoja Suomeen ja sen pääkaupunkiin Helsinkiin. Ainakaan sen ei luulisi olevan Finnairin etujen vastaista.
Teksti: Eeropekka Rislakki
Kuvat: Designguggenheimhelsinki.org / Moreau Kusunoki Architectes – ”Art in the City”
Finnair kuvapankki
Guggen voittajaehdotuksessa on ohitettu ”Helsinki-valkoinen pääkaupunki” ulottuvuus. Tumma lato, näyttää kauhealta kesällä mutta vielä luotaan työntävämmältä talven valkoisuudessa. Elisa Aalto oli ”nainen paikallaan” kun torjui Finlandia talon ulkoasun muutettavakis harmaaksi graniitiksi, ”Se on valkoista Carraran marmoria, eikä mitään muuta”
Eli stopover lippuja myyntiin? Guggenheimille tarjotuista 80 miljoonasta osa takaisin museoille joilta on leikattu ja markkinat voivat itse rahoittaa mitä haluavat tuolle paraatipaikalle?
ihan juin iso G pelastaisi suomen valtiontalouden,ainut vetovoimainen paikka bilbao,rislakki voisi lukea G:n historiikin eri paikoista,ei kovin vakuuttava.eipä monikaan matkailija suomeen saavu yhden museon vuoksi..lienee menneen talven lumia niinkuin rislakki.
Yritykset ovat läpi historian myös tehneet virheinvestointeja ja valmistaneet tuotteita, jotka eivät kiinnostakaan/mene kaupaksi. Tämä kommentti liittyen siihen, että elinkeinoelämän investoinnit ja usko johonkin hankkeeseen ei tietenkään tarkoita, että he olisivat oikeassa. New Yorkin kulttuuri-instituutin entinen johtaja mainitsi, että käytäväkeskusteluissa alan toimijoiden kanssa New Yorkissa hankkeeseen ei koskaan suhtauduttu mitenkään erityisen haltioituneena Suomen rohkeudesta ja innovatiivisuudesta, vaan pikemminkin kummastellen, miksi tänne haluttaisiin Guggenheim-haara. Mitä sanovat ’hiljaiset signaalit’? Tässä on hyvä muistaa, että hanke ei ole kaupungin suunnalta harkittu markkinalähtöinen strateginen siirto, saati sitten uusi rajoja kokeileva tuote, vaan taloutensa kanssa painivasta Guggenheimista lähtöisin oleva myyntiprosessi, jossa tuote ei ole niin koti- kuin maailmanmarkkinoillakaan uusi ja uniikki, ja siltä osin kiinnostavuutta ja vetovoimaa voi kyseenalaistaa. Ikään kuin pyritään pelaamaan varman päälle, ”tämän kaikki ainakin tietävät”.