Keittiömestari Janne Keskevaari – kuusi vuotta misukka-Grönin konehuoneessa – päätti kolme vuotta sitten, että nyt riittää muiden unelmien toteuttaminen. Syntyi Ravintola 305, korttelibistro, jossa kynnys on matalalla, mutta ambitiot korkealla. Ja sen näkee ja maistaa: uuden polven tiimi palaa kuin sammuttamattomaksi säädetty kaasuliesi.
Hakaniemen ravintolakeskittymän valonkantajiin kuuluva 305 jakautuu kortteliravintolaan, baariin ja Chef’s Tableen. Talon lupaus on yksinkertainen: vahvat maut, klassikoiden kurittaminen sekä makuyhdistelmät, jotka eivät pyydä anteeksi. Kaupungin edullisin viiden ruokalajin menu? Varma ehkä. Annoksia yksittäin? Totta kai. Lista elää kahden kuukauden sykleissä, sesongit ohjaavat, maku määrää.
Viinit nojaavat vanhan maailman selkärankaan, mutta luomu ja biodynamiikka tuovat linjan mukaista kapinaa. Cocktailbaari taas tekee klassikoista omannäköisiä – sesongit maistuvat sekä cocktaileissa että mocktaileissa, joista vastaa Jesse Teerenmaa. Asiakas on aina jännän äärellä: talo ei kumartele, vaan luottaa omaan tekemiseen. Asenne tarkoittaa samalla, että myös asiakkaaseen luotetaan.
Mukana Kolmenollavitosessa ovat myös Wellamon (sija 35) haltuun ottanut Dani Hänninen sekä Teerenmaa, Atte Puolakka, Turo Kotajärvi, Jun Kondo ja Timo Aalto – sama porukka, joka pyörittää The Bull & The Firmia (sija 49) ja uutta Esmes-ravintolaa (sija 50).
Keskevaari ja Hänninen hioivat konseptia pitkään ennen kuin sopiva tila löytyi. Palvelu on aitoa ja autenttista – ns. manuaalivapaata, koska persoonat saavat olla persoonia. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi sanotaan, mutta juuri siksi tunnelma elää. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Osa ravintolasta toimii ilman pöytävarauksia, joten ex tempore -vierailu onnistuu. Baarin puolella on purtavaa niille, jotka tulevat vain yhden takia.
Ja nimestä: talo seisoo Helsingin tontilla numero 305. Postinumerossa on luvut 530, Muoto 3o5 viitannee samalla talon 3 ja 5 ruokalajin menuihin. Nimi on numero ja jokamiehenluokan numerologiaa, mutta tekeminen on kaikkea muuta kuin Exceliä.
Kuva 305
Äänestäjiltä
”Eloisa bistro, jossa ruoka ja juoma osuvat saumattomasti yhteen. Raaka-aineita käsitellään kunnioittaen ja ihmiset ravintolan takana tekevät upeaa työtä. Vahvaa sesonkitekemistä. Kekseliäät mocktailit. Sali on tunnelmallinen ja rennon kotoisa. Lämminhenkinen palvelu. Pieni, mutta vaikuttava elämys.”
305
Toinen linja 3, 00530 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram





Facebook Comments