Kun Tampereen lahjat Suomen gastronomialle, keittiömestarit Hans Välimäki ja Arto Rastas avasivat Helsingin keskustaan, Hotel Kämpin viereen vuonna 2020 Bistro & Brasserie Bardot-ravintolan, ranskalaishenkinen bistro nousi suoraan Top 10 -sijoille. Jatkomenestys kertoo tason vakiinnuttamisesta. Tätä lähemmäksi ranskalaista nykybistroa ei voi Pohjolan perukoilla päästä. Tarjolla on rehellistä, täydellisyyteen hiottua ranskalaista makumaailmaa, joka saa vierelleen aina jonkin jännittävän elementin.
Kuten moni kokki sanoo, vaikeinta kokkaamista on valmistaa laadukkaita raaka-aineita mahdollisimman vähän, ja tässä on Bardot’ssa onnistuttu. Ote on suvereeni.
Perinteiseen ranskalaiseen keittiöön tukeutuva Bistro & Brasserie Bardot on keskittynyt klassisiin välimerellisiin brasserie-annoksiin ja sesonkiajatteluun. Painopiste on kaloissa, äyriäisissä ja kasviksissa, jotka ovat herkkiä, haastavia ja rakkautta lajiin vaativia raaka-aineita. Onnistuessaan ne kuitenkin palkitsevat niin nauttijansa kuin tekijänsäkin. Lihaa Bardot tarjoilee maltillisesti, mutta sitäkin laadukkaammin.
Klassista keittotaitoa esittelevä Bardot on sekä bistro että brasserie, mikä tarkoittaa epämuodollista ja elävää kortteliravintolan tunnelmaa ajattomassa miljöössä, hyvän ruoan ja juoman liittoa sekä mannermaista laadukasta palvelua. Tunnelma on kansainvälinen, vilkas ja lämmin. Mahtava henkilökunta tuo hyvän fiiliksen mutkattomalla palvelulla. Bardot käsittää myös cocktailbaarin ja katuterassin.
Kuva Bistro Bardot
Äänestäjiltä
”Aina takuuvarma ja maukas – kuin Ranskassa olisi. Ajattoman elegantti ja viihtyisä kokonaisuus. Bistrokulttuurin kirkastaja. Sisustus, ruoka, viini ja palvelu parhaimmillaan. Erottuu edukseen hallitsemalla perusasiat: tarkka tekniikka, laadukkaat raaka-aineet ja perinteitä kunnioittavat annokset – olematta vanhahtava.”
Bistro & Brasserie Bardot
Kluuvikatu 1, 00100 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram





Facebook Comments