Rovaniemen Ounasvaaran huipulla oleva panoraamaravintola Sky on keittiöpäällikkö Tero Mäntykankaan pitkällisen työn ja Lapin pohjoisten perinteiden onnellinen törmäytys. Vaikuttavat maisemat riittävät jo sellaisenaan nostamaan ravintolan muiden yläpuolelle.

 

Keittiötä johtavat keittiöpäällikkö Akseli Kailes ja keittiömestari Joel Manninen, jotka edustavat sukupolvea, joka on kasvanut Lapin raaka‑aineiden keskellä ja oppinut niiden käsittelyn teknisen vaativuuden kilpailukeittiöissä. Tämä näkyy Sky Kitchen & View’n annoksissa: ne ovat yhtä aikaa herkkiä ja intensiivisiä, visuaalisesti kurinalaisia ja silti luonnollisia. Keittiö on yhtä aikaa paikallinen ja kansainvälinen. Annoksissa on arktista niukkuutta, mutta myös rohkeutta ja lämpöä.

 

Autenttiset pohjoiset raaka-aineet Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapista sekä Jäämereltä taipuvat hienostuneiksi makuyhdistelmiksi ja arktisen luonnon innoittamaksi estetiikaksi. Innovatiivisuus ja raaka-aineiden harvinaisuus ja kunnioittava käsittely ovat aivan omassa luokassaan. Annosten teknisyys, pleittaus ja astiat on viritetty täydelliseksi kokonaisuudeksi herättämään kaikki aistit. Myös salihenkilökunta on osaavaa. Lapin kovin!

 

Ravintolan nykyinen keittiötiimi on rakentanut Mäntykankaan luoman perustan päälle oman, entistä tarkemman ja teknisesti hiotumman tulkintansa pohjoisista mauista. Sky ei enää nojaa yhden mestarin nimeen, vaan kollektiiviseen osaamiseen, jossa Lapin raaka‑aineet, arktinen estetiikka ja moderni keittotaito muodostavat saumattoman kokonaisuuden.

 

Hotelliravintola on vaikea lajityyppi, mutta koska asiakkaat ovat valinneet Lapin, Lappia he myös saavat; Sky Kitchen & View ylpeänä esittää! Tässä on vastaus myös heille, jotka väittävät, ettei Suomessa ole kiinnostavaa, omaa ruokakulttuuria. Varmasti on, kun katse kohdistetaan alueellisiin keittiöihin. Mäntykankaan ilosanoman maut ovat saatavilla Lapland Hotelsin Kultá-ravintoloissa Oulusta Tampereelle ja Helsingin Bulevardille asti.

Kuva Sky Kitchen & View / Lapland Hotels

 

Äänestäjiltä
”Armotonta menoa pohjoisen parhaista raaka-aineista. Ruokalista on ylistys Lapin monimuotoiselle luonnolle ja sen raaka-aineille. Lappilaista osaamista keittiössä, salissa ja lautasella. Lumoava maisema. Harvan hotellin ravintolassa pääsee tämän tason tunnelmaan.”

Sky Kitchen & View
Lapland Hotel Sky Ounasvaara, Juhannuskalliontie, 96400 Rovaniemi
Verkossa
Facebook
Instagram

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *