4

40 Gastro Cafe Kallio, Helsinki

Nyt ollaan kultin äärellä Helsingin hipsterikeskittymässä, Kalliossa. Gastro Cafe teki paluun listalle viime vuoden notkahduksen jälkeen ja taas mennään.

Rockmuusikon taustan omaava ja nykyisinkin taas musan kanssa aktiivi leipuri-kokki Kare Karhu on noussut rosoista ja suoraa tekemistä arvostavien keittiöammattilaisten sekä kadonneita klassikkoruokia haikailevien herkkusuiden valonkantajaksi. Karhu kurkkaa yhdessä Julia Juvosen kanssa niin Suomeen, Venäjälle kuin Ranskaankin. Gastro Cafe ei mielistele ketään eikä laskelmoi, vaan tuo lautaselle sen, mikä milloinkin eniten inspiroi keittiötä.

Raaka-aineet ja niiden käsittely tuovat esiin sen, mitä erikoisuuksia saparosta kärsään-Suomi kehitti niukkuuden aikana ja mitä se voisi jälleen olla runsauden keskellä. Raaka-aineiksi kelpaavat niin päät, sorkat, veri, luuydin kuin sisäelimet – muun tavanomaiseksi laskettavan kuten riistan lisäksi.

Konservatiiviksi itseään kuvaileva Karhu ei piittaa trendeistä, joita tulee ja menee. Kare Karhu luo antitrendit ja keskustelun aiheet itse. Vaikka Karhu edustaa ronskia perinnetyyliä ajalta, jolloin isoisä öljylampun osti vasta perustettuun Kämpiin, keittäminen tapahtuu kaikkien klassisen ja nykykeittiön sääntöjen mukaisesti. Saparosta kärsään ei ole vain teoriaa. Kare tekee mitä huvittaa, muut mitä osaavat. Lopputulos on hetkittäin pysäyttävä ja makunystyrät räjäyttävä.

Salin sisustus noudattaa brutal bistron karua kodikkuutta. Sisustukseltaan resuhkon kulahtanut paikka on keidas ohikiitävien trendien Kallion kaupunginosassa.

Karen eri teemojen määrittämää ruokaa ja elävää musiikkia yhdistävä CluB GriBiche on gastronomisen kultin maineessa – onnellinen on se, joka saa paikan näihin satunnaisesti järjestettäviin pitoihin, joissa on yleensä mukana myös vieraileva, omaääninen kokkiveteraani tai pari, sekä esiintyvä artisti kuten Viktor Klimenko.

Kuva Gastro Cafe Kallio.

Äänestäjiltä

”Jos tämä ravintola olisi Lontoossa, sinne olisi kahden kuukauden jono. Raaka-aineet, perinteiset valmistustavat ja rajojen rikkominen kohtaavat toisensa riemukkaalla tavalla, vaikka kyse on klassikoista. Oikein odottaa, mikä seuraavaksi inspiroi keittiötä ja mitä rohkeata ja ronskia ne seuraavaksi keksivät.”

Gastro Cafe Kallio
Fleminginkatu 7, 00530 Helsinki
Verkossa
Pöytävaraus Quandoo 

 

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments