Ilmiönä Kaskis on pieni suuri ravintola – helmi ja ylpeyden aihe, Turkua suurempi. Kaskis on ehkä Suomen ainoa ravintola, joka on ollut täynnä 10 vuotta putkeen. Siksi sen saama Michelin-tähti ohjaa Turkua isosti matkailullisesti ruokakaupungiksi – siitä kertoi kaupungin satsaus Michelin Guide Nordic Countries -julkistustapahtuman järjestäjänä kesällä 2023, jolloin Pohjoismaiden gastronomian kerman katse kohdistui Turkuun.

Kaskiksen sijainti keskustan ulkopuolella, asuinkerrostalon kivijalassa ei lupaa paljoa, mutta ruoasta ja rakkaudesta ruoanlaittoon tässä onkin kyse: riistaa, kalaa, vihanneksia, villiyrttejä, sieniä, marjoja perusasioina, mutta annosten tekstuurit, yhdistely, maut, herkkyys, hauskuus ja estetiikka luovat uutta suomalaista keittiötä – fun & fine diningia. Kaverukset Erik Mansikka (keittiö) ja Simo Raisio (sali) ovat liekeissä ja meno vain petraantuu vuosi vuodelta.

Vastaavasti miljöön petraus vuonna 2020 siirsi aiemman ronskiuden ja roson saman porukan Kakolanruusuun. Silti asenne ja leikkisyys säilyivät. Koko henkilökunta on mukana sielullaan. Palvelun rentoudesta huolimatta se on huolellista ja tilanteenlukutaitoista.

Kaskiksen menestyksen salaisuus on siinä, että se ei seuraa trendejä, se luo niitä, koska mukana on myös riittävästi syvällisyyttä. leikkisyyttä ja kokeilevuutta. Konstailemattomuus ja eleganssi lyövät kättä. Raaka-aineen kunnioitus ja ymmärrys hoitavat loput. Vastuullisuuden ja kiertotalouden huomioiminen toiminnan eri osa-alueilla ovat nekin osa Kaskiksen kertomusta.

Laseissa virtaavat klassiset viinit, mutta myös yllättävät natut, saket ja Kakolan Panimon oluset.

Kaskis ei pyri haastamaan ketään, vaikka hieman jengalla oleva huumori niin välillä antaa ymmärtää. Sillä vain on oma juttunsa. Menussa on sen seitsemän ruokalajia plus amuse-bouchet päälle. Setti on sellaisessa maineessa, että uutta sesonkia odotetaan innolla. Alkuruokien Kalaympyrä on jo klassikko ja hyvä syy matkustaa Turkuun kauempaakin maailmalta.

Äänestäjiltä
”Tähtipaikaksi voi tulla ilman luksusraaka-aineiden tykitystä. Parasta ovat läheltä kootut raaka-aineet, joiden alkuperä tunnetaan. Jokaisella illallisella koko tiimi on terässä. Rehtiä menoa, kekseliästä tekemistä, hienoja makuja. Viiniosaaminen ja palvelu lisäävät nautintoa ja tunnetta, että on hyvissä käsissä. Syy mennä Turkuun.”

Kuva: Kaskis.

Kaskis
Kaskenkatu 6a, 20700 Turku
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments