Katajanokan vanhoissa, tiilisissä rantamakasiineissa sijaitseva tunnelmallinen Nokka oli ensimmäinen ravintola Helsingissä, jonka kärki oli leimallisesti lähiruoka, sesongit ja kotimaisten pienten tuottajien raaka-aineet. Elettiin vuosia 2004- 2005. Nokka on yhä suomalaisen ruoan ja juoman näköalapaikka sekä kirkkain puolestapuhuja: “Forest to Table”! Nokka on lajityyppinsä instituutio ja semiklassikko.

Keittiömestari-ravintoloitsija Ari Ruoho on vastannut keittiöstä ja kehittänyt toimintaa samoilla jäljillä vuodesta 2010 lähtien; aina varmasti, usein upeasti ja ravintola elää pohjoisten raaka-aineiden juhlaa. Ari Ruoho kalastaa ja metsästää itse, ja usein lautasilla oleva peura, kauris ja hirvi sekä linnut ovat perua hänen retkiltään. Ravintolalla on oma kalastaja. Myös marjat, sienet ja villiyrtit kuuluvat repertoaariin.

Se, mitä Nokka on tehnyt jo parikymmentä vuotta, on nykyisin nimetty kestävän kehityksen ja vastuullisuuden mukaiseksi toiminnaksi.

Nokka kutsuu luottotuottajiaan VIP-nimikkeellä (Very Important Producer), ja se järjestää omia maatilatoritapahtumia. Terhi Vitikan johtama sali kertoo pohjoisista raaka-aineista omistautuneena. Viinien ja oluiden ohessa tarjolla on myös suomalaisten marjaviinien ja tisleiden parhaimmistoa. Tietenkin rypäleviinilistakin on sovitettu annoksiin, jos asiakkaan kantti pettää variksenmarjaviinin kohdalla.

Äänestäjiltä
”Selkeä, suomalaisia raaka-aineita ylistävä filosofia. On ollut iso työ rakentaa logistiikkaketju pellolta fine dining -pöytään. Kotimaisen villin raaka-aineen taituri ja ikuinen edelläkävijä. Liki täydellinen suomalaisen ruoan näyteikkuna, jossa koko henkilökunta on sydämellään mukana.”

Kuva: Ravintola Nokka.

Nokka
Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki
Verkossa
Facebook 
Instagram 

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments