Ravinteli Huber on lihansyöjän ja hänen kavereidensa ravintola. Historiallisessa funkkistalossa, Tampereen Laukontorin laidalla sijaitsevan ravintelin tunnelman takaa välitön, mutta tilannetta lukeva palvelu. Tuotetuntemus on tapissa niin lihojen kuin juomienkin osalta. Liekkiä iskevän Kopa-puuhiiligrillin tuoksu houkuttelee välittömästi, kun astuu sisään. Tästä alkaa lihansyöjän paratiisi.

Ravintelin ominainen palvelukonsepti on ravintoloisijoiden Mika Roiton ja Pekka Salmelan käsialaa. Päivittäin valitut ja käsin paikan päällä leikatut pihvit voi valita liitutaululta, jota tarjoilijat päivittävät tiuhaan. Henkilökunta kertoo ja neuvoo.

Kaikkein parhainta illallisesta saa irti tilaamalla keskelle pöytää yhteisesti jaettavaksi erilaisia lihaleikkuita sekä lisukkeita.

Huberin keittiössä on vuosien saatossa kokeiltu kaikenlaista, mutta nyt ruokalistaa on yksinkertaistettu ja ruokatuote on lähimpänä alkuperäistä ajatusta kaikessa simppeliydessään. Huberissa keskitytään siihen, mikä parhaiten taidetaan, eli lihaan. Mutta kasvisvaihtoehtokin on aina saatavilla.

Kiitosta tulee sekä klassisen tyylin viinilistasta että omien reseptien cocktaileista ja verrattain laajasta olutlistasta. Tämä tarkoittaa sitä, että Huberissa on mahdollista nauttia illasta pitkän kaavan mukaan tai piipahtaa burgerilla ja oluella.

Huberin takana ovat Veljekset Ponteva eli Mika Roito ja Pekka Salmela, joiden omistama Ravinteli Bertha on myös 50 Parasta Ravintolaa -listan vakioravintola.

Äänestäjiltä
Lihansyöjän paratiisi ja temppeli, jonka konsepti on hioutunut täydelliseksi. Ehdottomasti Suomen laadukkain lihaan keskittyvä ravintola. Lihallista ylivoimaa. Tampereen lihaylpeys hakkaa kaikki kilpailijansa muualla maassa 6-0. 

Kuva: Ravinteli Huber.

Ravinteli Huber
Aleksis Kiven katu 13, 33200 Tampere
Verkossa
Facebook 
Instagram

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments