Olo on Helsingin ja Suomen gastronomian ykkösketjun voimapiste, jossa yhdistyvät pohjoinen minimalismi, tulkinta pohjoismaisesta gastronomiasta, sekä raaka-aineiden kunnioitus ja pettämätön tyylitaju Michelin-tähden arvoisesti. Olo on selkeästi fine dining -kategorian yksi parhaista ravintoloista Suomessa ja neljäntoista ruokalajin Menu Olo on huima matka makuihin, tekniikoihin, estetiikaan ja rakka-aineiden syvimpään olemukseen.
Työ on ollut pitkäjänteistä ja johdonmukaista uudistumisista huolimatta. Käsityön määrä Olossa on huima. Herkullisuus ja tekninen osaaminen sekä annosten visuaalisuus hakevat tasapainoa, jota myös palvelu kannattelee. Nykyisellään Olon tasoa ja kehittymistä pitää yllä Tuomas Vierelä. Tuloksena on rohkeasti pelkistettyä, täydellisyyteen pyrkivää, kaunista ruokaa sävykkäiden viinien kera skandihenkisessä ympäristössä. Kaiken kruunaa erinomainen palvelu.
Olo oli vakavoittamassa juoksuaan ennen korona-aikaa ja toinen tähti oli tähtäimessä, mutta ehkä nykytila on sittenkin asiakkaan onni. Olon yhteydessä oleva Garden by Olo on fine dining -otetta rennompi näyttämö, mutta laatua on täälläkin lautasella ja lasissa.
Äänestäjiltä
”Mahtava kehitys moderniin pohjoismaalaiseen tyyliin. Gastronomisesti mykistävä menu jaloine viineineen on elämys ja nautinto. Tunnelma on raikas ja rauhoittava. Jokaisessa roolissa on huippuosaajat. Kahden Michelin-tähden arvoinen kokemus ja Suomen tyylikkäimpiä ravintoloita.”
Kuva: Olo.
Olo
Pohjoisesplanadi 5, 00170 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram
Facebook Comments