Kansainvälisesti tunnetuimman ja verkostoituneimman kokkimme, Sasu Laukkosen piskuinen, mutta merkitykseltään järkälemäinen Ora jatkaa Michelin-tähditettyä tarinaansa aina yhtä innokkaana.

Ora tarkoittaa rentouden ja kunnianhimon sekä raaka-aineiden kunnioituksen kolmiyhteyttä pohjoisten makujen säestyksellä. Omaääninen ruoka – laukkoniaaninen gastropelkistys – ja rimmaavat viinit käyvät vuoropuhelua.

Ora on kuin Suomi kultalautasella. Innostuneisuus ja loputon kokeilunhalu suomalaisten raaka-aineiden kanssa herättää kunnioitusta. Originaali, varma tyyli ja taito sekä innovointikyky eivät petä koskaan ja Ora jaksaa aina yllättää.

Sasu Laukkosen johtoajatuksena on käyttää raaka-aineista kaikki, jos ei muuten niin kuivattuina jauheina. Laukkonen oli ensimmäisiä kokkeja, joka herätteli fine dining -maailmaa hyödyntämään raaka-aineita hävikin vähentämiseksi kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Pelkistetyssä salissa asiakkaiden katse suuntautuu avokeittiöön, joka luo dialogin.

Sekä ruoan taso että ympäristöä kannatteleva filosofia ovat taanneet Laukkosen näkyvyyden kansainvälisessä ammatti- ja ruokamediassa, ja Michelinin myöntämän Vihreän Tähden jo kolmena peräkkäisenä vuotena.

Äänestäjiltä
”Raaka-aineiden arvostus ja täysmittainen hyötykäyttö luovat täällä mielenkiintoisen makukokonaisuuden. Esillepanossa on eleganssia, innovatiivisuutta ja hauskuutta. Tärkeä syy paikan suosiolle on maailmanluokan showmies Sasu Laukkonen, jonka vieraana oleminen on aina elämys. Puoliksi ravintola, puoliksi performanssi.”

2021 (19)
2020 (9)

Ora
Huvilakatu 28, 00150 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments