V

Viisi Tähteä ja Toptaste julkaisevat maaliskuussa historian ensimmäisen 100 parasta ravintolaa Suomessa -kirjan

Viiden Tähden Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestys järjestetään ensi vuonna jo 12. kerran. Koska kiinnostus ravintoloita kohtaan kasvaa, ideana on julkistaa 50 + 50 ravintolaa. Yhteisyössä Toptasten kanssa listauksesta syntyy nettijulkaisun ohella vuosikirja, jonka painosmäärä on 20 000 kappaletta. Top 100 -kirja on jaossa listan ravintoloiden, kumppanihotellien ja eri matkailuinfopisteiden kautta.

Äänestyksen toteuttaa ravintola- juoma- ja ruokakulttuurin äänenkannattaja, verkkomedia Viisi Tähteä yhdessä ruoka- ja ravintolayhteisö Toptasten kanssa. Suomen 50 parhaan ravintolan lista julkistetaan Helsingissä maanantaina 9. maaliskuuta.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 nostaa esiin ravintoloita ja niiden takana olevia, antaumuksellista työtä tekeviä ihmisiä, ideoiden maailmaa ja huippuosaamista.

”Ensi vuonna 50 parhaan ravintolan listan lisäksi julkaisemme sijat 51-100, koska äänestyksessä ääniä saa valtakunnallisesti reilusti enemmän kuin 50 ravintolaa. Usein ravintoloiden äänimäärät ovat niin lähellä päälistalle yltämistä, että päätimme ns. bubbling under -ravintoloiden julkistamisesta”, Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki perustelee.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 julkaistaan kirjana, jossa ovat mukana äänestyksessä sijoille 51-100 yltäneet ravintolat, päätoimittaja Eeropekka Rislakki kertoo.

Viisi Tähteä käynnisti 50 Parasta Ravintolaa -listauksen vuonna 2004. Äänestys oli tauolla vuodet 2013-2017. Uuden tulemisen tehneen ravintolalistan parhaimmaksi alan ammattilaiset valitsivat vuosina 2018 ja 2019 ravintola Grönin Helsingistä.

”Suomen 50 Parasta Ravintolaa on arvostetuin ja luotettavin ravintolalistaus Suomessa. Perustuuhan se satojen alan ammattilaisten arvioon. Lista saa ruokaharrastajien, median ja alan ammattilaisten huomion. Tulokset noteerataan naapurimaitamme myöten”, Rislakki sanoo.

Äänestäjiksi kutsutaan valtakunnallisesti yli 1000 ravintola-, juoma- ja ruoka-alan ammattilaista. Heidän joukkoonsa kuuluu ravintoloitsijoita, keittiömestareita, salivastaavia sekä alkoholialan ja ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaisia.

Listauksella laaja näkyvyys Suomen lähialueille Pietarissa ja Tallinnassa.

Viis Tähteä -verkkomedian yhteistyökumppanit takaavat laajan näkyvyyden Suomen lisäksi myös lähialueilla kuten Virossa ja Pietarissa, joissa on suurta kiinnostusta suomalaisia ravintoloita kohtaan.

”Ruokamatkailu ja ruoan merkitys matkailulle ovat kasvussa. Yhä useammin matkakohde valitaan sen perusteella, että kohteessa tietää saavansa hyvää ruokaa. Se on keskeinen osa matkakokemusta. Listauksemme auttaa löytämään juuri oikean paikan kulloiseenkin tarpeeseen”, Rislakki muistuttaa.

Ravintola Kuori Turusta sijoittui vuoden 2019 äänestyksessä sijalle 35. Kuva: Andres Teiss.

Viisi Tähteä järjestää äänestyksen ja näyttävän palkitsemistilaisuuden Toptasten kanssa. Yhteistyö tuo äänestykselle lisää näkyvyyttä ammattilaisten ohella ravintola-asiakkaiden keskuudessa.

”Suomessa on saavutettu ruokakulttuurin vaihe, jossa ravintolaan meno ei vaadi enää merkkipäivän juhlistamista vaan siitä on tullut arkea ja spontaania. Siksi ravintolavaihtoehdoista tarvitaan yhä enemmän tietoa”, Rislakki perustelee.

Äänestyksessä on listauksen ohella myös eri alakategorioita, joita ovat esimerkiksi Paras palvelu, ruoka, viinilista, olutvalikoima, ravintola-alan tapahtuma, klassikkoravintola, tunnelma ja mm. eettinen ravintola.

Kuvat: Julius Konttinen (pääkuva) ja Andres Teiss. 

Facebook Comments