V

Valioliigajoukkue Norwich Cityn oma olut tulee Tampereelta

Teemu Pukin tähdittämä Englannin valioliigajoukkue Norwich City ja seuran fanit pääsevät maistelemaan omaa Norwich IPA -olutta, joka pannaan Tampereella Pyynikin Brewing Companyn panimossa. Olut alkaa virrata kauppoihin ja ravintoloihin helmi-maaliskuun vaihteessa.

Pyynikin Brewing Company perustaa verkkokaupan, jonka kautta oluita voi tilata sekä kotimassa että ulkomaille. Tamperelaista olutta tullaan nauttimaan myös Norwich Cityn kotikonnuilla. Kyseessä on Targetilla, Citralla ja Mosaicilla humaloitu brittityylinen sessio IPA.

”Koska meillä on hyvät kansainväliset suhteet ja vahvaa vientiosaamista, uskomme, että saamme oluen myyntiin Norwichin alueen ruokakauppoihin ja pubeihin”, Pyynikin panimon olutmestari ja perustaja Tuomas Pere sanoo.

Yhteistyö Pyynikin Brewing Companyn ja Norwich Cityn välillä käynnistyi jalkapalloseuran kumppanin Markkinointiosakeyhtiö i2:n ehdotuksesta. Olut on saamassa rinnalleen Norwich-limonadin.

”Seura alkoi viime vuonna etsiä yhteistyökumppaneita Suomesta, kun hype on niin kova täällä. Olen seurannut Pyynikin toimintaa ja kansainvälistä kisamenestystä jo pitkään. Tiedän, että kyseessä on ketterä toimija, joka pystyy nopeisiin päätöksiin”, i2:n markkinointijohtaja Pasi Ikkala perustelee.

Teemu Pukki on kaikkien janoisten sankari sekä Norwichissa että Suomessa. Kuva: Norwich FC.

Omaa oluttaan odotellessa seuran edustajat kävivät Tampereella tutustumassa panimoon ja oluen tekijöihin.

”Pyynikissä ja meissä on ihan selvästi hengenheimolaisuutta. Samoin meissä ja Huuhkajissa. Olemme pieniä, mutta teemme kovasti töitä ja nousemme tavoitteisiimme. Ja kummankin logossa on lintu. Teillä se on vain vähän hurjempi”, Norwich Cityn kaupallisten toimintojen johtaja Sam Jeffery toteaa.

Jeffery kehuu vuolaasti juuri vuoden urheilijaksi valitun Teemu Pukin pelitaitoja.

”Hänen viimeistelytaitonsa ja liikkumisensa kentällä on aivan uskomatonta, mutta hän on silti luonteeltaan todella vaatimaton. Arvostamme häntä suuresti. Hän tekee todella paljon töitä ja ansaitsee kaiken menestyksen täysin.”

Norwichin Adam Drudy ja Grant Holt tutustuivat saunaan vaatteet päällä. Kuva: Ronja Honko

Yhteistyöoluen myötä Pyynikin panimon osakeanti saa näkyvyyttä myös ulkomailla, sillä linkki osakeantisivulle on painettu tölkin kylkeen. Viime syksynä panimo avasi Ison-Britannian markkinat. Pyynikin Brewing Companyn olutta vietiin saarivaltioon 160 000 tölkkiä.

Oluet saivat välittömästi hyvän vastaanoton. Myös osakkuus on alkanut kiinnostaa brittejä.

”Olemme myyneet olutta brittiläisen Beer52-verkkokaupan kautta Englantiin, minkä vuoksi meille tuli yhtäkkiä paljon englantilaisia osakkaita. Nyt odotamme myös entisiä ja nykyisiä valioliigapelaajia mukaan perheeseemme”, Pere naurahtaa.

Päääkuvassa: Adam Drury (vas.), Veikko Sorvaniemi, Tuomas Pere ja Grant Holt. Kuva: Ronja Honko

CategoriesJuomat Olut

Facebook Comments