P

Panimoravintola konkurssiin koronan vuoksi – Oluiden kotimyynnin salliminen pelastaisi vielä panimon

Lapualaisen Mallaskuun Panimon osittain omistama olutravintola on hakeutunut konkurssiin. Ravintolayhtiö ei nähnyt mahdolliseksi jatkaa toimintaansa hallituksen määrittelemillä koronarajoituksilla. Käsityöpanimo jatkaa oluenvalmistusta edelleen. Panimon henkireikänä on pienpanimo-oluiden kotimyynnin salliminen.

Lapuan kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa toimiva Mallaskuun Ravintolat Oy jätti konkurssihakemuksen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudelle runsas viikko sitten. Panimo sen sijaan jatkaa toimintaansa edelleen. Asiasta uutisoi Ilkka-Pohjalainen-lehti.

”Korona käytännössä lopetti kaiken ravintolan toiminnan. Se on ollut melko haasteellista tähänkin asti, mutta korona oli viimeinen niitti”, Mallaskuun Ravintolat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville-Petteri Salomäki sanoo lehden haastattelussa.

Ravintolayhtiö on ollut osittain panimon omistama, mutta toiminut erillään panimosta. Ravintola odotti hartaudella alkavaa kesää ja sen mukanaan tuomaa myyntiä.

Sovittuina olivat anniskelu yksinoikeudella yli 3000 ihmisen tapahtumaan sekä Vanhan Paukun alueella olevien kesätapahtumien ja festivaalien ravintolatoimintojen hoitaminen. Koronan vuoksi kaikki tilaisuudet on nyt peruttu.

Kesän olutfestivaalien peruuntuminen tekee ison loven Mallaskuun Panimon vuosimyyntiin. Kuva: Heikki Kähkönen.

Pienpanimoiden kotimyynnin salliminen parantaisi panimoyhtiön taloutta.

Mallaskuun Panimon liikevaihto on laskenut alle puoleen koronaviruksen aiheuttaman myyntikadon vuoksi. Panimon liikevaihdosta jopa 60 prosenttia on tullut ravintolamyynnistä eri puolelta Suomea. Panimon tuotantotavoite on 100 000 litraa olutta kuluvana vuonna. Sen toteutuminen  näyttää käytännössä mahdottomalta.

Lapualaispanimo avasi keväällä verkkokaupan. Salomäki on asettanut toiveensa eduskuntaan, jonka hän toivoo sallivan pienpanimo-oluiden kotimyynnin tehdyn lakialoitteen pohjalta.

”Olen positiivisella mielellä postimyyntimahdollisuudesta. Postimyyntimahdollisuus olisi valopilkku. Se olisi meille todella suuri apu ja loistava väylä korvata menetettyä myyntiä”, Salomäki toteaa.

Pääkuva: Mallaskuun Ravintolat Oy / Katri Korpela.

Facebook Comments