P

Panimoliiton puheenjohtaja Lasse Aho: Valtiovalta pitää panimoita veroautomaattina

Panimoala kamppailee veropaineiden alla. Samalla kun valtiovalta vuodenvaihteessa höllensi  oluiden ja long drinkien myynnin sääntelyä, iski raippa toisella kädellä. Valmisteverot nousevat jälleen ensi vuoden alusta.

Panimoissa käy sutina tällä hetkellä. Kalkulaattoreita näpytellään konttoreissa ahkerasti, kun budjettipalavereissa lyödään lukkoon tulevan vuoden talouslukuja. Takana on koko 2000-luvun lämpimin ja kestoltaan pisin kesä,. Tulevien vuosien markkinoita varjostaa silti monta epävarmuustekijää.

Menneen kesän pitkät hellejaksot näkyvät virvoitusjuomien ja pullotettujen vesien myynnin kasvuna. Aurinkoiset päivät eivät suosineet olutmyyntiä aivan niin paljon kuin moni olisi luullut, mutta lonkerokauppa käy paremmin kuin koskaan.

Virvoitusjuomat, kivennäisvedet ja lonkerot kasvattivat myyntiään hellekesän ansiosta. Kuva: Pixabay.

 

Lämpimien kelien ohella kotimaan lonkeroiden myyntiä on kasvattanut lakimuutos, jonka perusteella panimot ja pt-kauppa saivat läpi vuosia lobbaamansa 5,5 prosentin rajan vähittäiskaupoille. Sen hintana olivat kuitenkin olueen ja muihin mietoihin juomiin kohdistuneet valmisteverojen eli alkoholiverojen korotukset.

Hallitus antoi panimoille kaupan 5,5 prosentin rajan, mutta hintana olivat alkoholiverojen tuplakorotukset.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja, Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho kokee, että panimot ovat tahtomattaan joutuneet valtion kassavajeen paikkaajiksi.

”Olemme pettyneitä, että valtiovalta pitää tuotteitamme helppoina veroautomaatteina tilanteessa, jossa veroja on viime vuosina korotettu useita kertoja. Niinpä nyt valmisteverot ovat EU-jäsenvaltioista ylivoimaisesti korkeimmat”, Aho muistuttaa.

Tämän vuoden alussa oluen, siiderien ja käymisteitse valmistettujen lonkeroiden veroja nostettiin liki 11 prosenttia, viinien 13 prosenttia sekä väkevien 5 prosenttia.

Pääministeripuolue Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen tunnusti viime joulun alla, että mietojen juomien verojen korotukset ovat suoraan yhteydessä kauppojen prosenttirajan nostamiseen.

Ensi vuonna valtiovalta nokittaa vielä 30 miljoonaalla eurolla nostamalla lähinnä mietojen juomien verotusta. Se ei kelpaa panimoliitolle.

”Panimoala työllistää toimialan arvoketjussa 26 000 ihmistä, joiden joukossa on 1000 mallasohran viljelijää.”

Panimoliiton mielestä suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi tehdä arvio korkeiden verotasojen vaikutuksesta alan työllistämiskykyyn. Työpaikat luovat hyvinvointia ja tuovat verotuloja.

”Mitä enemmän kykenemme luomaan uusia työpaikkoja, sitä tasapainoisempi on koko yhteiskunta ja sitä korkeammat verotulot valtiolle kertyvät. Näin on onnistuneesti toimittu esimerkiksi Tanskassa, jossa työllisyyden parantamiseksi olutveroa laskettiin joitakin vuosia sitten 25 prosentilla”, Aho tähdentää.

Oluen raaka-aineiden kasvavat kustannukset ja verot nostavat oluen hintaa jälleen ensi vuonna. Kuva: Olvi.

Myös virvoitusjuomaverot nousevat ensi vuoden alussa. Korotus kohdistuu kaikkiin virvoitusjuomalajeihin, mutta painottuu sokeripitoisiin juomiin, joiden kuluttajahinnat nousevat keskimäärin 3 prosenttia ja muiden virvoitusjuomien hinnat noin 1 prosentin.

Lisäksi valtio nostaa energiaveroja. Mallasohran hinta nousee vaikean satovuoden seurauksena. Samalla alalla kiinnitetään huomiota ympäristöä vähemmän kuormittaviin tuotantomenetelmiin, mikä vaatii investointeja. Viime kädessä käsi käy kuluttajan kukkarolla.

”On erittäin valitettavaa, että verot nousevat, kun useat muut kustannustekijät, kuten energia, henkilöstökustannukset, raaka-aineet ja pakkaustarvikkeet, kallistuvat merkittävästi. Nämä kaikki nostavat kuluttajahintoja”, Aho summaa.

Panimoliitto on ollut ilman palkattua johtajaa vapusta lähtien. Uuden toimitusjohtajan nimi on tarkoitus julkistaa lähipäivinä.

Panimoliittoa on totuttu pitämään koko alkoholialan edunvalvonnan keihäänkärkenä. Edellinen toimitusjohtaja Elina Ussa siirtyi muihin hommiin toukokuun alussa. Liitto on ollut vailla palkattua vetäjää pian puoli vuotta.

Toimitusjohtajan ensimmäinen hakukierros käytiin jo keväällä, mutta se ei tuottanut tulosta. Aho sanoo, että rekrytointi on viivästynyt, koska tavoitteena on ollut löytää liiton johtoon mahdollisimman kyvykäs ja pitkäksi ajaksi tehtäväänsä sitoutuva johtaja.

Pöytä on katettu panimoliiton uudelle toimitusjohtajalle ja viestintäpäällikön sijaiselle. Edunvalvonnassa riittää purtavaa tulevan vaalivuoden vuoksi. Kuva: PIxabay,

”Pitkään asiaa pohdittuamme totesimme keväällä, että lähestyvästä lomakaudesta johtuen parhaimman potentiaalisen hakijaryhmän tavoitamme lomien loputtua. Uskomme, että voimme julkistaa uuden toimitusjohtajan nimen vielä kuluvan lokakuun aikana.”

Itse asiassa panimoliiton toimisto on tällä hetkellä kokonaan ilman omaa työntekijää viestintäpäällikön jäätyä äitiyslomalle. Tämän on jopa epäilty vaikuttaneen edunvalvontaan ja heikentäneen ahkerasta viestinnästä tunnetun liiton näkyvyyttä mediassa.

”Panimoliitto haluaa jatkossakin olla vahva toimialan edunvalvoja. Pian julkistettavan toimitusjohtajan nimityksen myötä tulemme näkyvästi palaamaan alkoholipoliittiseen keskusteluun ja alan edunvalvontaan”, Aho lupaa.

Panimot ovat luvanneet antaa ravintoloille sivustatukea anniskelun alv:n laskemiseksi 24 prosentista ruoan kanssa samalle tasolle 14 prosenttiin.

Anniskelun arvonlisäveron laskemisessa riittää kuitenkin haastetta, sillä tavoite ei ole mukana hallituksen vaalivuoden budjetissa. Toisin sanoen se ei missään nimessä toteudu ennen eduskuntavaaleja. Koko toimiala, ravintoloita edustava MaRa mukaan lukien, näyttää ottaneen jälleen alv-keskustelussa aikalisän, yhden monista.

Ensi vuonna käydään sekä eduskuntavaalit että Euroopan parlamentin vaalit. Vaihtoehdoksi jää ravintola-alvin ottaminen mukaan edunvalvontajärjestöjen omiin vaaliteeseihin.

”Tulevalla vaalikaudella voi tapahtua merkittäviä uudistuksia. Tulemme määrittelemään liiton uudet strategiset tavoitteet vielä loppuvuoden aikana yhdessä tulevan toimitusjohtajan kanssa. Haluamme olla aktiivinen ja merkittävä toimija suomalaisessa alkoholipoliittisessa keskustelussa”, Aho perustelee.

Pinnan alla kytee. Panimoalan yhteinen edunvalvonta on tällä hetkellä aivan levällään.

Lähinnä isoja panimoita edustava panimoliitto ja jäsenmäärältään vahvasti kasvanut Pienpanimoliitto soutavat tällä hetkellä edunvalvontaveneitään monilta osin eri suuntiin.

Näkemyserot liittyvät muun muassa pienten panimoiden saamiin verohuojennuksiin valmisteveroista eli käytännössä varsinkin litramääräisesti eniten valmistavien käsityöpanimoiden alkoholiverojen alennuksiin.

Vaikka ristiriita syö uskottavuutta koko toimialan yhtenäisyydestä ja regointikyvystä, Aho suhtautuu edunvalvojien erimielisyyksiin rauhallisesti. Hänen mielestään panimoalan sisällä, kuten kaikilla muillakin aloilla, on sekä erilaisia että yhtenäisiä näkemyksiä, kuinka alaa tulisi kehittää.

”Isojen ja pienten panimoiden yhteistyöllä on maassamme pitkät ja hyvät perinteet. Vilpitön tavoitteemme on lisätä vuorovaikutusta ja keskustelua alan sisällä sekä löytää kaikkiin keskeisiin tekijöihin toimialan toimintaedellytyksiä parantaviin kysymyksiin yhteinen näkemys”, Aho vastaa diplomaattisesti.

Panimolliton toimitusjohtaja Lasse Aho toivoo alan puhaltavan nykyistä tiivimmin yhteen hiileen. Kuva: Pentti Koppinen.

 

Viisi Tähteä uutisoi pari viikkoa sitten, että panimoliiton jäsenyritykset kannattavat pienpanimoiden nykyisen veroporrastuksen säilyttämistä. Jutusta Viiden Tähden toimitukseen saadun palautteen perusteella kaikki pienpanimot eivät luota panimoliiton viralliseen näkemykseen, jonka mukaan nykyinen porrastus sopii myös isoille panimoille.

”Panimoliiton kanta on juuri se, joka lukee Viiden Tähden uutisessa perjantaina 5. lokakuuta”, Aho kommentoi lyhyesti.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset ovat Hartwall, Momentin Group, Olvi, Red Bull Finland, Saimaa Brewing Company ja Sinebrychoff. Yrityksistä Momentin Group (Mallaskosken Panimo) ja Saimaa Brewing Co. ovat myös Pienpanimoliiton jäseniä.

Heikki Kähkönen

Pääkuva: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.

CategoriesJuomat Kansi

Facebook Comments