L

Lähiruoka ja kotimaiset oluet valtaavat Rautatientorin

Suomalaisen lähiruokakulttuurin juhla Herkkujen Suomi ja kotimaisten oluiden Syystober kokoavat jälleen kymmeniä tuhansia ihmisiä Helsingin Rautatientorille. Torstaina käynnistyvä tapahtuma tuo Helsingin ydinkeskustaan maakuntiemme lähiruoan tuottajia ja Suomen parhaita oluita jo kuudetta kertaa.
Viime vuonna tapahtuma keräsi 50 000 kävijää. Herkkujen Suomi rakentuu maakuntaosastoista, jotka esittelevät alueidensa yrityksiä ja elintarvikkeita. Lisäksi tuotteitaan esittelevät yksittäiset yritykset eri puolilta Suomea. Tapahtumaa täydentää Syystober olutfestivaali, jossa on mukana 17 kotimaista panimoa sekä 50 olutta ja siideriä. Maisteltavina ovat kaikki Suomen Paras Olut -kilpailussa palkitut 18 olutta.
Ruoan ja oluen lisäksi tapahtuma-alueella on ohjelmaa koko perheelle. Lavalla kuullaan puheenvuoroja ruoan kasvatuksesta ja suomalaisesta ruokakulttuurista sekä grillataan lähiruokaherkkuja. Illalla Syystober-teltassa on luvassa elävää musiikkia. Herkkujen Suomen yhteydessä järjestetään myös ruoka-alan ammattilaisille suunnatut lähiruokatreffit, joilla ruokayrittäjät tapaavat pääkaupunkiseudun kauppojen, ravintoloiden ja ruokapalveluiden sisäänostajia.
Tapahtuman järjestävät tuottajajärjestöt Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Aitojamakuja.fi, Lammin Sahti ja Pienpanimoliitto. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Herkkujen Suomen aukioloajat:
torstaina 18.8. klo 16–20
perjantaina 19.8. klo 11–22
lauantaina 20.8. klo 10–19.
Syystober-ravintola-alue on auki kaikkina iltoina kello 01:een asti.

Facebook Comments