Moni on ennakkoon ihmetellyt, mitä kaksi Michelin-tähteä napannut Hans Välimäki oikein meinaa, koska fast-casual pasta-annosten tarjoaminen pahvibokseista kauppakeskuksessa on yllättävä veto.
Mutta Hans ei olisi Hans, jos yllättävyys ja yritteliäisyys eivät päällystäisi valittuja polkuja Näsijärveltä Helsingin Itäkeskukseen.
Mikä on Pasta Box?
Ajatuksen uuden ravintolakonseptin kehittämisestä heitti alun perin ilmoille Pasta Boxin omistaja Anja Nyberg. Pohdittuaan asiaa Hans ja Maria Välimäen kanssa syntyi idea fast casual -pastaravintolasta. Idea oli kirkastunut Hansin eräällä Italian matkalla: mikäpä sen parempaa, kuin täydellisesti keitetty pasta kera itse tehdyn kastikkeen.
Siinä missä Michelin-tähditetty Grupp F12:n Melker Andersson tarjosi Tukholmassa kymmenisen vuotta sitten pizzoja saatesanoin: ”pizza on täydellinen ruoka”, miksei pastakin olisi.
Pasta Boxin tekijät halusivat tarjota suomalaisille laadukasta, nopeaa ja edullista ruokaa, jota voi nauttia hyvällä omallatunnolla. Kuten nimikin jo kertoo, pastat tarjoillaan bokseissa, jotka on helppo napata mukaan vaikkapa työpaikalle tai piknikille.
Kaiken perusta on Rummo-pasta, jonka tarina sai alkunsa Etelä-Italiassa vuonna 1846. Palkittua perheyritystä jatkaa jo kuudes sukupolvi.
Tässä Pasta Boxin periaatteet:
Pasta-annos valmistetaan aina tilauksesta, ei ikinä ennakkoon.
Pasta on aina al dente, ei milliäkään yli tai alle.
Jokainen kastike tehdään käsityönä Pastaboxin keittiössä.
Franchising-ketju tavoitteena
Pasta Box -konseptin omistaa AN Food Oy. Liiketoiminta pyörii franchising-periaatteella eli jokainen Pasta Box on yksittäisen yrittäjän vetämä. Tavoitteena on avata ripeästi uusia toimipisteitä, joten ravintolayrittäjiä etsitään.
Pasta Box Itäkeskus
Itäkatu 1-7 00930 Helsinki
010 574 7100
Ma-pe 11 – 21
, La 11 – 19,
Su 11 – 18
www.pastabox.fi





Oli iloinen yllätys lukiessani että Hans Välimäki on avannut pikaruokapaikan Itikseen, ja vielä pasta sellaisen. Ajatuksissani oli heti että kastikkeet tehdään alusta loppuun itse, laadusta tinkimättä. Yes, näin olikin! Entäs pasta? Salaa toivoin että sekin tehtäisiin, mutta ei. Myönnän että onhan se helpompaa ja halvempaa ostaa valmispastaa kuin alkaa aamusella aikaisin kaiken muun työn ohella vääntämään tuorepastaa. Kuivattu pasta ei pärjää ikinä tuoreelle, tätä mieltä minä olen – ainakin toistaiseksi. Keltuaisista ja durumvehnäjauhoista tehtyä tuorepastaa ei mikään voita. Kaiken lisäksi kastike ottaa siihen kunnolla kiinni, imien makuja sisäänsä.
Ei siinä mitään, täytyy tuo paikka käydä kokeilemassa joku päivä. Kerron kuulumiseni sen jälkeen miltä maistui.
Ja muka vanha ja useista talousrikoksista tuomittu Anja Nyberg….
Eikös Hans ollutkaan myynyt sieluaan Restamaxille? Onko Restamaxista siis mahdollista päästä eroon, toisin kuin Helsingin sanomien tiedejutussa tänään epäiltiin?
Olen käynyt Pasta Boxissa kaksi kertaa ja petyin kummallakin kerralla. Vongole pasta maistui miedosti suolalle, mutta ei juuri muulle. Pasta oli kyllä oikein keitetty.
Ramen annoksessa mainostettua porsaan poskea ei (pikkuruisia muruset) ottamatta näkynyt. Eikä puolikas kovaksi keitetystä kananmunasta lähinnä suolalle chilille ja etikalle maistuvassa liemessä lohduttanut.
Minulle jäi pettynyt olo. Vaimo piti Carbonarasta, mutta koska osaan tehdä sitä itsekin, en aio kokeilla.
Ylihintaista.
Ehkä kuuluisan keittiömestarin olisi syytä katsoa maineellaan ratsastavien lavintoloiden perään.
Kana curry oli maukasta, lisäksi siinä li hyvin potkua.. aion kokeilla muitakin menun vaihtoehtoja jahka ehdin. Positiivinen yllätys!