P

Pääsiäisen piinaviikosta tuli virolahtelaiselle panimolle palkintojen ja tunnustusten viikko

Takatalo & Tompuri Panimon pääsiäisen odotusaika on ollut lähes pelkkää juhlaa. Virolahtelainen maatilapanimo pokkasi mitalin arvostetussa saksalaisessa olutkisassa ja panimoyrittäjä Mikko Suur-Uski valittiin Kymenlaakson vuoden maaseututoimijaksi. Kaiken lisäksi Suur-Uskin Takatalon tila juhlii 330-vuotista taivaltaan ja panimon remontoitu ravintola avasi ovensa.

Virolahdella viitisen vuotta toimineen Takatalo & Tompuri Breweryn valmistama Kaski Mustakaura -olut on voittanut kultamitalin Frankfurt International Beer Trophy -kilpailussa Saksassa. Mustakaura kilpaili tummien Schwarzbier-oluiden sarjassa. Se sai myös erikoismaininnan Best beer from Finland in the competition.

Frankfurt International Beer Trophy on vuosittain järjestettävä kansainvälinen olutkilpailu, jossa on omat sarjansa oluiden ohella viineille ja väkeville alkoholijuomille.

Olutkilpailussa oli mukana 740 tuotetta, jotka kilpailivat 56:ssa eri oluttyylin mukaisessa sarjassa. Eniten pisteitä saaneet oluet palkittiin mitalein.

”Lähetimme ensi kertaa oluitamme Frankfurtin-kisaan, joten olemme todella innoissamme saamastamme palkinnosta. Mustakaura on voittanut mitaleja myös aikaisemmin. Tästä voidaan päätellä, että tasalaatuisuus oluessa on pysynyt ennallaan”, kertoo tyytyväinen oluentekijä Mikko Suur-Uski.

Frankfurtin olutkilpailussa asiantuntijatuomarit maistelevat oluet sokkona. Kuva: Frankfurt International Trophy.

Grand Gold -mitalin sai 62 olutta. Gold-mitali jaettiin 105:lle ja hopeinen Silver 50 oluelle. Mustakaura oli ainoa saksalaiseen olutperinteeseen kuuluvassa Schwarzbier-sarjassa palkinnoille yltänyt tuote.

”Meillä on tällä hetkellä valikoimassa yksitoista eri olutta, joille on tullut menestystä sekä kansallisista että kansainvälisistä kilpailuista. On hienoa huomata, että viisi vuotta sitten aloitettu kova työ oluen parissa tuottaa näin hienoa tulosta. Samaan aikaan olemme tuoneet esille vahvasti suomalaista maanviljelystä, sillä viljelemme oluessa käyttämämme viljat itse”, Suur-Uski kertoo.

Mikko Suur-Uski on vuoden 2022 Kymenlaakson maaseututoimija.

Takatalo & Tompuri Brewery toimii Suur-Uskin kotitilan yhteydessä Virolahden Ravijärven kylässä. Panimo on erikoistunut lageroluiden valmistukseen. Saksalaiset oluttyylit ovat oluenpanijan sielua ja sydäntä lähellä.

Oluissa käytettävät mallasohra ja kaura tulevat Takatalon tilan pelloilta ja vesi omasta kaivosta. Useita vuosia ravintolakokkina ja keittiömestarina työskennellyt Suur-Uski savustaa savuoluiden maltaat itse.

Kotka-Haminan seudulla on huomattu Suur-Uskin maaseudun elinvoimaisuuden eteen tekemä työ. Kymenlaakson liiton maakuntahallitus valitsi hänet vuoden 2022 maaseututoimijaksi.

Perustelujen mukaan yrittäjä Mikko Suur-Uski on kymenlaaksolaisen maaseutuyrittämisen ja -idyllin ruumiillistuma, joka positiivisella ja rohkealla asenteella ja asiantuntemuksella tuo alueen maaseutua suuren kansan tietoisuuteen.

Taktalo & Tompuri Brewery on Mikko ja Marjo Suur-Uskin perheyritys. Kaski-oluet ovat saaneet tilalla aikoinaan harjoitetusta kaskenpoltosta.

Suur-Uski on monissa valtakunnallisissa tapahtumissa ja verkostoitumistilaisuuksissa tuonut esille maaseudun ja sen yrittäjien tilannetta, lähituotteita ja puhunut kovasti myös alueen yrittäjien yhteistyöstä.

Palkinto tuli Suur-Uskille täydellisenä yllätyksenä. Tunnustus veti sanavalmiin miehen hiljaiseksi.

“Nimitys on minulle suuri kunnia. Arvostan todella paljon sitä, että maaseudun eteen tekemäni työ on huomattu ja sitä arvostetaan. Tästä lähdetään kyllä kevyemmin mielin keväällä peltohommiin”, Takatalon isäntä tuumailee.

Takatalon tilan olutravintola ja panimopuoti palvelevat vierailta viikonloppuisin.

Takatalo & Tpmpuri Breweryn panimotilat on rakennettu maatilan pihapiirissä olevan navetan päätyyn. Nykyaikaista panimoa on laajennettu jo pariinkin kertaan tuotannon kasvaessa.

Mikko Suur-Uski tunnustautuu perfektionistiksi, joka haluaa mieluummin parantaa tuotannossa olevien oluidensa ja laatua makua kuin tuoda joka kuukausi uutuustuotteita markkinoille. Puhtaus, tuoreus ja tasalaatuisuus ovat avainsanoja.

Laaduntarkkailu on tärkeä osa Mikko Suur-Uskin työtä oluenpanijana. Kuva: Heikki Kähkönen.

“Toimme nyt Takatalon tilan 330-vuotisjuhlia varten myyntiin 8,0-prosenttisen ja tukevan Imperial Stoutin. Kypsytin juhlaolutta käymistankissa monta kuukautta. Maistoin välillä ja annoin kypsyä. Uskon, että olut vain paranee pullossa”, Suur-Uski pohtii.

Korona-aikana Suur-Uskin tilalla ei seisoskeltu tumput suorina. Panimopudin yhteyteen entiseen vastikään valmistunut pieni ravintola, KASKI-Navetta, jossa on mahdollista maistella talon tuotteita. Tapahtumien yhteydessä ja kesän sesongin aikaan tarjolla on myös ruokaa.

“Kokkitaustastani on ollut selkeä hyöty sekä oluen valmistamisessa että erityisesti oluiden yhdistämisessä erilaisiin ruokiin. Oluemme ovat makuprofiililtaan suhteellisen maltillisesti humaloituja, mutta tukevan maltaisia. Ne sopivat sekä ruokien valmistukseen antamaan makua, mutta luonnollisesti kaikenlaisten ruokien kanssa nautiskeluun”, Suur-Uski kehuu.

Facebook Comments