M

Mestarikokki Eero Vottonen luottaa, että mitali irtoaa Bocuse d'Orista

Kokkien maailmanmestari Eero Vottonen valmistautuu luottavaisin mielin maailman arvostetuimman kokkikisan, Bocuse d’Orin, loppukilpailuun. Syyskuinen MM-voitto oli Vottoselle vain välitavoite. Tammikuussa haussa on Suomeen ensimmäinen mitali maailman kokkikisojen korkeimmalta huipulta.

Eero Vottonen on Suomen 13. edustaja Bocuse d'Or -kilpailussa. Kuva: Heikki Kähkönen.
Eero Vottonen on Suomen 13. edustaja Bocuse d’Or -kilpailussa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Parhaillaan Vottonen treenaa täyspäiväisesti parinsa Miikka Mannisen ja avustavan tiiminsä kanssa ravintolakoulu Perhon tiloissa Helsingissä. Päivät venyvät helposti 12-13 tunnin mittaisiksi. Sunnuntai on viikon ainoa lepopäivä.
”Joulupyhät huilaamme, mutta muuten painetaan täysillä. Onneksi joulu on tänä vuonna melko lyhyt, joten päästään äkkiä takaisin treenaamaan”, Vottonen sanoo.

Vegaaniannos tuli yllätyksenä

Finaalin lihavadin raaka-aineina ovat Bressen kana ja äyriäiset. Vottonen ja Manninen saivat Perhoon 120 kanaa annoksen hiomista varten, joten kana-annos alkaa olla nyt jo hyvällä mallilla.

Miikka Manninen (vas.) toimii Eero Vottosen assistenttina ja oikena kätenä.
Miikka Manninen (vas.) toimii Eero Vottosen assistenttina ja oikena kätenä.

Toiseksi pääraaka-aineeksi Suomen tiimi odotti kalaa, mutta kaikkien yllätykseksi järjestäjät laittoivat listalle vegaaniannoksen.
”Kasvisruokaa osasimme jotenkin pohtia, mutta vegaaniateria tuli aivan yllätyksenä. Sitä ei ole aiemmin ollut mukana koko kilpailussa. Se asettaa meidät pohjoisten keittiöiden edustajat todella kovan haasteen eteen, koska meillä ei ole keskellä talvea tarjota mitään aivan tuoretta päinvastoin kuin ranskalaisilla ja muilla eteläeuroopplaisilla kilpailijoilla”, Vottonen pohtii.

Kuusenkerkkä ja sienet luovat Suomi-kuvaa

Vottosen vegaaniannos perustuu luonnollisesti viljatuotteiden ja juuresten monipuoliseen hyödyntämiseen. Annoksen pisteistä viidesosa rakentuu siitä, miten hyvin oman maan ruokakulttuuri, maantieteellinen erityisyys ja alkuperä tulevat esiin annoksessa.

Kuusenkerkkä toimii Suomen joukkueen salaisena aseena. Kuva: Pixabay.
Kuusenkerkkä toimii Suomen joukkueen salaisena aseena. Kuva: Pixabay.

Suomen annoksissa maistuvat savu, metsä ja keväinen luonto. Kokonaisuus muodostuu annoksen ulkonäöstä, aromimaailmasta sekä tärkeimpänä asiana mausta ja rakenteesta. Tuoksussa Vottonen hakee umamimaisia vahvoja elementtejä sekä rakenteessa lihamaista tekstuuria ilman lihaa.
”Jokainen kilpailija saa tuoda kotimaastaan kaksi omaa raaka-ainetta. Meillä mukana on suomalaisia sieniä sekä kuusenkerkkää, joka antaa pirteän sitrusmaisia aromeja ja makuja. Pyrimme niillä yllättämään tuomariston”, Vottonen esittelee.
”Palkintopokaali tuodaan kotiin!”
Eero Vottosen ja Miikka Mannisen tiimi on hitsautunut hyvin yhteen treenien täyteisen syksyn aikana. Heidän valmentajanaan toimii edellinen Bocuse d’Or -finalisti Matti Jämsén. Suomen tuomarina ja joukkueen presidenttinä on Pekka Terävä ja joukkueenjohtajana Sami Rekola.
”Minulla on erittäin hyvä ammattikokeista muodostunut sparrausrinki, joka antaa rehellistä ja rakentavaa, mutta välillä myös ankaraakin, palautetta. Heidän arvionsa ja ajatuksensa ovat meille erittäin tarpeellisia”, Vottonen sanoo.
Valmistatuminen on ryhmätyötä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Vottonen ja Manninen valmistautuvat Lyonin finaaliin käytännössä omalla ajallaan eli ilman palkkaa. Yhteistyökumppaneiden tuki on tullut tarpeeseen.
Verrattuina esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan Suomen joukkue joutuu antamaan myös valmisteluissa hieman tasoitusta. Molemmat naapurimaat ovat pärjänneet aiemmin hyvin Bocuse d’Orissa, joten heillä on enemmän käytännön kokemusta kisassa menestymisestä.
Silti mitalitavoitteestaan Suomen joukkue ei tingi tippaakaan.
”Kyllä me lähdetään hakemaan pokaali ensimäistä kertaa tänne Suomeen. Ei mitali ainakaan menestymisen tahdosta ja yrittämisestä jää kiinni!”
Bocuse d’Orin loppukilpailu järjestetään Ranskan Lyonissa 24.-25. tammikuuta. Eero Vottonen on kilpailun 30-vuotisessa historiassa Suomen 13. edustaja. Vottonen voitti syyskuussa Kreikassa järjestetyn Global Chef Challenge -kilpailun, joka antoi vahvaa uskoa menestymiseen myös Lyonissa.
Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen

CategoriesYleinen

Facebook Comments