Porvoon Vanhan Kirkon Kirkkotorilla sijaitseva SicaPelle on nykyisellään tarina siitä, miten ”ympäri käydään, yhteen tullaan”, ja muutos on käynnistänyt SicaPelle 2.0 -kehitysversion.
SicaPelle ja saman kartanorakennuksen yläkerrassa oleva hotelli Onni ovat siirtyneet pariskunnan Mikko Lahtisen (keittiö) ja Taru Sassin johtamiksi. Myös Porvoon ravintolavaikuttaja Riku Stenros on jäänyt osakkaaksi, vaikka hänen aktiviteettinsa ovatkin nykyään enimmäkseen Helsingissä.
SicaPellen salin suurennustyöt ja keittiön leikkisä painottuminen modernin eurooppalaisuuden suuntaan ja pitkän maistelumenuun ovat nostaneet ravintolan jälleen listallemme. SicaPelle ja Onni ovat entistä tiukemmin yhteiselämys, ja piha-alueelle on sijoitettu terassin lisäksi lisää aktiviteetteja kuten picnic-alue, jonka eväät saa ravintolasta.
Hotellin huoneita on uudistettu ja tunnelmaa on vahvistettu vintage- ja kierrätysaarteilla, joilla on tarina. Vaikutteet kulkevat nyt puolin ja toisin Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharjun (sijalla 44) välillä, sillä Sassi ja Lahtinen toimivat aikaisemmin Punkaharjulla. Yhteistyö jatkuu yhä.

Äänestäjiltä
”Ihana ja mutkaton fine dining -ravintola bistro-olemukseen piiloutuneena. Upea kehityskaari. Todellinen helmi, ja parasta on se, että ravintola sijaitsee Helsingin ulkopuolella. Ihana tunnelma, suorastaan söpöä ympärillä. Teknisesti loistava ruoka täyttää heittämällä niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin tasokriteerit.”

2021 (53)
2020 (28)

SicaPelle
Kirkkotori 3, 06100 Porvoo
Verkossa
Facebook 
Instagram 

CategoriesYleinen

Facebook Comments