Kun Kirkkonummella sijaitseva Bistro O mat ilmoitti, että se avaa toisen bistron Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksen 1500 neliön Food Garden -ravintolamaailmaan, oli selvää, että Marko ja Päivi Palovaaran piti löytää kunnianhimoinen keittiön vetäjä, jotta Kirkkonummen ihme voisi tapahtua Tapiolassakin. Ratkaisuksi tuli Olo:sta lähtenyt Jari Vesivalo, jonka harteilla on ennestään Michelin-tähti.

Bistro O mat -tarjonta on modernisoitua bistroruokaa. Lautasille päätyvät parhaat, puhtaat raaka-aineet, mieluiten luomu- ja lähituottajilta. Lounaalla on maukkaita kotiruokia, illalla annokset ottavat vauhtia ranskalaisesta keittotaidosta pohjoismaisin täydennyksin.  Lounaat ovat hurjassa maineessa ja illat keräävät kiitosta, samoin sunnuntaibrunssi. Viinilista keskittyy eurooppalaisiin viineihin.

Palovaarojen vankka ja tinkimätön ammattitaito näkyy ravintoloissa. Lämminhenkinen palvelu ja Vesivalon vertaansa vailla oleva keittiöosaaminen on maailmanluokan kombo. Kauppakeskukseen avattu bistro ei sijainnillaan houkuta, mutta se on säilyttänyt elementit, jotka ovat nostaneet Kirkkonummen ravintolan tunnetuksi. Huom! Länsimetro vie ja tuo hetkessä Bistro O Mat:iin Helsingistä.

Äänestäjiltä
“Huipputekijöiden huippuravintola. Aivan omaa luokkaansa oleva ravintola epätyypillisessä ympäristössä. Mukavasti modernisoitua bistroruokaa pohjoismaisella tuulahduksella. Nostaa lounas- ja illalliskokemuksen ostoskeskuksessa uudelle tasolle. Kiitos, että tuotte ruokaelämykset Helsingin rajan toiselle puolelle.”

2021 (22)
2020 – (57)

Bistro O Mat Tapiola
Kauppakeskus Ainoa 3. krs, Länsituuli 5, 02100 Espoo
Verkossa 
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments