Hävikkivapaa, zero waste -ravintola Nollalla on mahdollisuus saada aikaiseksi jotain ainutlaatuista pyrkimällä hävikin poistamiseen. Gastronomian ja filosofian yhdistävä ääni on kuulunut jo USA:ta ja Saksaa myöten, joissa nollalaiset ovat käyneet jakamassa ilosanomaansa.

Nollan perustajat Carlos Henriques, Luka Balac ja Albert Franch saivat ajatuksen omasta ravintolasta, koska he turhautuivat aiemmissa työpaikoissaan ravintolajätteen määrään. Nolla on saavutettu summa yhteistyöstä tuottajien, suunnittelijoiden, insinöörien ja arkkitehtien kanssa. Nolla on onnistunut vähentämään jätettä raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista sekä minimoimaan veden ja energiankulutuksen.

Nollan ruoka on kuitenkin herkullista ja yllättävää hyödyntämällä sesongin raaka-aineita yhteistyössä tuottajien kanssa. Ravintoloitsijoiden innostus ja sitoutuminen tekemiseen on ihailtavaa ja heidän taustansa maistuu annoksissa. Keittiössä on oma, erottuva tyyli, kastikkeet ja kala ovat aina huumaavan hyviä, “samoin ne sieninugetit”. Henkilökunnan rooli on suurempi kuin monessa muussa paikassa. Nollan viinilistalla on pientuottajien luonnonmukaisia viinejä. Myös oluet ovat saaneet enemmän sijaa oman Mamu Brewing -mikropanimon myötä. Nollassa on myös baari. Myös Sunday roast on mahtikeksintö!

Nolla voitti myös kategorian Paras Olutlista.
Yhteistyökumppanina on Mallaskoski-panimo.

Lisäksi Nolla sai äänestäjiltä kategoriavoiton sarjassa Paras Eettinen ravintola.
Kategorian yhteistyökumppani on Viisi Tähteä.

Äänestäjiltä
“Tunnelma, ruoka, juoma, palvelu – kaikki järkyttävän hyvällä tasolla. Ravintolalla on selvä ideologia, joka on mukana kaikessa tekemisessä ilman toitottamista ja tuputtamista. Kaupungin paras tunnelma! Erinomainen hinta-laatusuhde, hieno palveluasenne. Seuraa aikaansa herkeämättä ja on verkostoitunut kansainvälisesti, mutta ei imitoi ketään vaan näyttää suuntaa muille.”

Fredrikinkatu 22, 00120 Helsinki
Verkossa 
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments