Henri Alénin ja Tommi Tuomisen aivoitukset pompahtavat aina 50 Parasta -listalle. He perustivat Sitran tuella kiertotalousravintola Ultiman vapaaehtoisesti lopetetun Finnjävelin paikalle. Tavoitteena on kehittää konsepti, joka viitoittaa tietä tulevaisuuden kestäville ravintoloille. Ultima toimii rohkeana kokeilualustana ravintoloiden kestävälle kiertotalousruokajärjestelmälle, jossa ruoantuotannon, -jakelun, -kulutuksen ja jätteiden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet. Raaka-aineista 90 prosenttia on kotimaasta ja kaikki raaka-aineet voidaan jäljittää – osa on hyperlokaalia, paikan päällä ravintolassa hydro- tai aeroponisesti tuotettua. Samoin sisustus ja design huokuvat tulevaisuususkoa. Siinä, missä ravintola on lähestynyt tiedettä, keittiö on pitänyt huolen, että mausta, estetiikasta eikä viineistä ole tingitty. Eihän kokeilussa muuten olisikaan gastronomisesti järkeä, jos se keskittyisi vain tutkimukseen.

Äänestäjiltä

”Jokunen uusien asioitten kokeilija tarvitaan aina, jotta kaikkien ei tarvitse yrittää yllättää. / Aidosti innovatiivinen ja perinteitä vaaliva. / Tulevaisuutta kohti kulkeva ruoka-ajattelu, kunnian ansaitsevaa luovuutta niin ruuissa kuin palvelussa. / Kaikki osa-alueet on mietitty millilleen just eikä melkein. Silti kaikki teennäisyys tai itseisarvollinen kikkailu on vältetty. / Upeaa, uutta kestävää ajattelua näkyvästi viestittynä, mutta ruoan maku ja näkö eivät jää toiseksi vaan ovat selkeästi ravintolan ydinvahvuus. / Keittiön lisäksi salihenkilökunta on aina tikissä.”

Eteläranta 16, 00130 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments