Suomen vanhin yhtäjaksoisesti valmistettu kaupallinen olut, Sinebrychoff Porter, täyttää 60 vuotta. Olen seurannut Koffin portterin elämää neljällä vuosikymmenellä. Mustanpuhuva portteri on ollut kaverini olutharrastukseni alkuajoista lähtien.

Löysin Koffin portterin tavallaan vahingossa. Opiskelukaverini esitteli sen lahtelaisessa rokkikuppilassa Torvessa joskus 1980-luvun puolivälissä. Kuten monet muut aikalaiseni, en juonut portteria sellaisenaan, vaan sekoitimme sitä Koffin kolmoseen tai neloseen. Yleensä sekoitus oli kaksi pulloa keppanaa ja pullo portteria.

Jo ennen keppana-portteria tummien oluiden maku oli tullut minulle tutuksi. Olinhan maistanut jo 1970-luvulla Porissa pantua Mustaa Hevosta. Paahtuneiden maltaiden makuun pääsin myös 1980-luvulla siemailtuani Koffin Cheers-olutta. Sekin oli käytännössä portterin ja vaalean lagerin sekoitusta.

Koffin portterin juuret ovat syvällä Brittein saarten olutperinteessä.

Cheersiä markkinoidessaan Koff pyrki viemään oluenystävien makutottumuksia ja mielikuvia irlantilaisen oluiden pariin. Etiketissä ja mainosmateriaalissa vilahteli irkkujen kolmiapila Shamrock. Cheersin värimaailmakin oli viritetty tummien oluiden ja vihreän saaren tunnelmiin.

Irkkuperinne ei ollut ehkä sittenkään kovin kaukaa haettu konteksti. Irlannin mustalla kullalla, Guinnessilla, ja Koffin portterilla on vahva yhteys toisiinsa. Oluen sielu eli hiiva on molemmilla samaa kantaa.

Panimomestari Boris Orlo työssään Sinebrychoffin panimolla. Kuva: Sinebrychoffin arkisto.,

Oluen alkuperäisen hiivan toi mukanaan panimomestari Boris Orlo “matkamuistona” Guinnessia panneelta lontoolaiselta Park Royal -panimolta. Orlo oli erityisesti viehtynyt normaalia vahvempaan 8-prosenttiseen Guinness Foreign Extra Stoutiin, jota pidetään tärkeimpänä esikuvana Koffin portterille.

Brittiläinen olutkirjailija Michael Jackson, joka oli suomalaisen sahdin ja Sinebrychoff Porterin vilpitön ihailija, epäili pitkään hiivan yhteyttä Guinnessiin. Olutkirjassaan (1993) Jackson arveli varovaisesti, että hiivakanta on napattu Guinness-pullosta. Heti perään hän kuitenkin huomautti, että “kukaan ei pysty todistamaan tarinan aitoutta, mutta hiivan käyttäytyminen näyttäisi antavan sille tukea.”

Guinness-saaga alkoi saada vahvistusta, kun Boris Orlo tunnusti pikkuhiljaa, että hiivan alkuperä on Englannista. Unto Tikkasen haastattelussa (Olut-lehti 3/93) Orlo kertoi, että hän hankki hiivan yhdessä oluiden muiden kehittäjien eli laboratoriopäällikkö Aarne Rahialan ja panimomestari Nils Sandmanin kanssa “eräiden mutkien kautta Alfred Jörgensenin hiivapankista Tanskasta”.

Tämäkään ei pitänyt aivan paikkansa, mutta Orlon kerrotaan myöhemmin paljastaneen, että hän salakuljetti hiivan nimenomaan Guinnessin panimolta Lontoosta.

Suomalaista portteria yli 700 brittipubin hanaan.

Nykyisin Sinebrychoff Porterin raaka-ainepohja on varjeltu salaisuus. Vuonna 2009 olut teki paluun juurilleen Brittein saarille. Pääpanimomestari Tapio Kangas-Heiska sai tuolloin kutsun saapua panemaan 50 000 litraa portteria legendaariselle Marston’sin panimolle, Burton-Upon-Trentin olutpyhättöön Keski-Englantiin.

Brittiläisen Sff Porterin pohjana oli kuuluisa Burtonin hiekkakiven läpi suodattuva vesi. Maltaat ja humalat Sinebrychoff toimitti etukäteen Suomesta. Sen sijaan hiiva oli kaivettava Marston’sin omien kellareiden uumenista. Nimittäin alkuperäinen hiiva sai luvan pysytellä tiukasti Keravalla. Sillä ei ollut enää paluuta takaisin Englantiin.

Panimomestarit Emma Gilleland ja Tapio Kangas-Heiska Marston’s-panimolla Burtonissa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Sain kunnian olla Kangas-Heiskan mukana Marston’silla panemassa Sff Porteria. Muistan hyvin panimoreissun ensimmäisen aamun, kun suurista ikkunoista tulviva auringonpaiste loi tunnelmaa keittohuoneeseen. Homma oli jo täydessä käynnissä, kun astelimme paikalle: maltaat oli rouhittu ja olut oli jo ehtinyt mäskäysvaiheeseen.

Kangas-Heiskan rooli oluenvalmistuksessa jäi toimia ylimpänä päällysmiehenä. Varsinainen keittovastuu oli panimomestari Emma Gillelandin ja panimotyönjohtaja Norman Yatesin harteilla. Silti puuhaa ja nähtävää oli riittämin, varsinkin kun oluen kantavierrettä viilattiin avonaisten käymissammioiden äärellä ennen hiivausta.

Kahden eri valmistajan ja panimoprosessin yhdistäminen teetti Kangas-Heiskalla ja Gillelandilla työtä.  Oluen alkoholipitoisuutta tiputettiin Marstons’illa tilaajan pubiketju JD Wetherspoonin toivomuksesta alkuperäisestä 7,2:sta 6,2 prosenttiin. Tarkoituksena oli silti saada brittipubeihin mahdollisimman lähellä alkuperäistä tuotetta oleva portteri.

Homma onnistui hyvin. Sff Porter esittäytyi JD Wetherspoonin pubeissa pari viikkoa kestäneillä real ale -festivaaleilla. Olut oli kaikissa ketjun anniskelupaikoissa eli noin 700 pubissa eri puolella Englantia. Se laskettiin laseihin aitoon brittiläiseen tapaan real ale -versiona suoraan caskista. Suomessa olutta maisteltiin samana keväänä Helsinki Beer Festivalilla.

Portteri on vanha oluttyyli, jota on Suomessakin pantu jo 200 vuotta.

Mustanpuhuvaa, täyteläistä ja paahteista portteria pidetään yleisesti maailman vanhimpana teollisena oluttyyppinä. Sen alkuperä ulottuu vuoteen 1722, jolloin lontoolaisessa Bellin panimossa sekoitettiin eri pintahiivaoluita. Uusi olut saavutti suosion vihannestorien ja sataman kantajien (engl. porter) keskuudessa, mistä oluen nimenkin katsotaan periytyvän.

Sinebrychoff Porter on varsinaiselta tyyliltään imperial stout. Oluttyypin tarina ja nimi puolestaan juontavat 1700-luvulle, jolloin britit veivät olutta tsaarinajan Venäjälle.

Koffin portteria pullossa ja lasissa vuonna 1979.  Kuva: Sinebrychoffin arkisto.

Tarina kertoo, että keisarinna Katariina Suuri (1729-1796) oli erityisesti kuljetusta kestäneiden tummien ja tukevien oluiden perään.

Tämän peruna Baltian maissa, Puolassa, Venäjällä ja meillä Suomessa on valmistettu jo yli kaksi vuosisataa eri vahvuisia porttereita. Itämeren maissa oluen hiivakanta on vaihtunut pikkuhiljaa ale-oluiden pintahiivasta lagereiden pohjahiivaksi.

Suomessa portteri oli 1800-luvulla, ja vielä pitkälle 1900-luvulle saakka, yleinen oluttyyppi. Sinebrychoffin panimo Helsingin Hietalahdessa pani portteria ja panimosimaa ennen kuin vaaleat lagerit syrjäyttivät ne 1800-luvun puolivälissä.

Sinebrychoff Porter juhlii syntymäpäiviä tällä viikolla.

Portteria pidettiin pitkään vanhanaikaisena oluena, mutta se on käsityöoluiden buumin ja perinteisten valmistajien sinnikkyyden ansiosta kokenut renessanssin. Tänä päivän pinta- ja pohjahiivaporttereita valmistetaan kaikissa olutmaissa.

Brittiläinen olutkirjailija Michael Jackson oli suuri Sinebrychoffin ystävä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Koffin portteri kuuluu kansainvälisten klassikkojen sarjaan. Olut on kerännyt lukuisia palkintoja ympäri maailman. Sinebrychoff Porter voitti ensimmäisen Suomen Paras Olut -kilpailun vuonna 2011. Se on ollut myös yksi Suomen Olutmestari -kilpailun vakio-oluista.

Suhteemme ei ole vieläkään koetuksella. Kellarissamme kypsyy Sinebrychoffin porttereita useilta eri vuosilta. Vertailemme niiden makuja myöhemmin tänä vuonna.

Nyt kuitenkin nostamme maljan Helsingissä perjantaina 3.11. syntymäpäiväsankarin Sinebrychoff Porterin ohella oluen kehittäjien Boris Orlon (1924-2007), Aarne Rahialan (1912-1995) ja Nils Sandmanin (1917-1989) sekä Koffin portterin arvostajien Michael Jacksonin (1942-2007) ja Unto Tikkasen (1952-2012) muistolle.

“Kaikki eivät pidä portterista, mutta kukaan ei voi kiistää, etteikö tämä olisi Suomen omaperäisin kaupallinen olut”. (Michael Jackson: Matkailijan olutopas, 1991).

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö, joka on portterin tai itse asiassa tummien ja muunkin väristen oluiden pitkäaikainen ystävä. Kuva: Andres Teiss.

Facebook kommentit