Suomen Bocuse d’Or -joukkue tuli kuudenneksi maailman arvostetuimmassa kokkikisassa Ranskan Lyonissa. Tulos on mitalisijaa jahdanneelle joukkueelle pettymys. Kilpailun voitti Yhdysvallat Mathew Petersin joukkueella. Hopeaa otti Norjan Christopher William Davidsen ja pronssille tuli Islannin Viktor Andrésson.
Eero Vottonen, 33, hänen avustajansa Miikka Manninen, 21, sekä valmentaja Matti Jämsén veivät viisi ja puoli tuntia kestäneen koitoksen tyylikkäästi ilman virheitä. Joukkue päätti lähes kaksivuotisen harjoittelu- ja kilpailukauden ylpeänä suorituksestaan.
”Olin varma, että palkintopallipaikka tulee tällä kertaa. Käytäväpuheissa meille ennustettiin korkeita mitalisijoja. Olemme ehdottoman ylpeitä suorituksestamme, mutta pettyneitä sijoitukseen. Tähtäin oli korkeammalla”, joukkueen Jämsén sanoo.
Virheetön kisasuoritus ei riittänyt mitaliin
Suomen joukkue teki virheettömän kisasuorituksen. Annoksissa maistui suomalainen metsä. Raaka-aineina oli muun muassa herkkutattia, kuusta ja mäntyä.
Vottosen ja Mannisen vegaaniannoksen vahvat maut miellyttivät tuomaristoa, mikä näkyi pisteissä. Toiseksi sijoittunut Norja sai annoksestaan samat pisteet.
”Eeron annos erosi muista hienostuneisuudellaan. Se oli ensimmäisen kilpailupäivän tasapainoisimpia ja harmonisimpia kokonaisuuksia. Pohjoismaat osasivat suunnitella annokset oikean kokoisiksi. Muutamien maiden annoskoko oli selkeästi liian pieni” kertoo vegaaniannosten tuomaripöydässä istunut Pekka Terävä.
Eero Vottosta ja Miikka Mannista oli kannustamassa ensi kertaa yli satapäinen yleisö yhteistyökumppaneita, ruoka-alan ammattilaisia ja kilpailijoiden läheisiä.
Facebook Comments