M

Maailman paras cocktail-baari löytyy Lontoosta

Maailman parhaat baarit järjestykseen laittava The World’s 50 Best Bars -lista julkistettiin torstaina näyttävin seremonioin Lontoossa. Kaupunki ei toiminut tilaisuuden näyttämönä turhaan, sillä äänestyksen ykkössijan nappasi lontoolaisen The Savoy-hotellin maineikas The American Bar
Lontoon asema maailman cocktail-pääkaupunkina on vuoden 2017 listauksen perusteella kiistaton, sillä kaupunki voi ylpeillä kahdella maailman parhaalla baarilla: The American Barilla sekä Dandelyanilla. Lontoon hallinta ei kuitenkaan pääty tähän.

Kymmenen parhaan joukossa on peräti neljä lontoolaista baaria. Kaikkiaan viidenkymmenen parhaan joukkoon mahtuu kahdeksan lontoon baaria.

Vuonna 2016 maailman ykkönen löytyi New Yorkista, mutta tänä vuonna kaupunki joutuu tyytymään vähäisempään menestykseen. Ykkössijaa pitänyt kuuluisa The Dead Rabbit on tippunut tuoreessa listauksessa viidenneksi. Top-kolmeen mahtuu toki yksi newyorkilainen cocktailbaari, samannimisen hotellin The NoMad Bar.
Lontoon ja New Yorkin asema listauksessa on vankka. Ensimmäinen cocktailbaari, joka edustaa jotakin muuta kaupunkia, löytyy vasta sijalta kuusi. Kreikan Ateenan ylpeys The Clumsies nousi viime vuodesta kolme sijaa.
Suomesta katsottuna lähin 50 Best -baari löytyy Tukholmasta. Sijaa 44 pitävä Linje Tion on ainoa ruotsalainen baari, joka on päässyt kansainväliseen listaukseen vuonna 2017. Oslon Himkok sen sijaan on komeasti sijalla 20. Yksikään suomalainen baari ei listalle ole mahtunut.
The World’s 50 Best Bars listan äänestää vuosittain joukko baarialan ammattilaisia eri puolilta maailmaa.

Facebook Comments