I

Ismo Sipeläinen aloitti urakkansa Bocuse d’Orin Euroopan-karsinnoissa Italiassa

Suomen Bocuse d’Or -joukkueen Euroopan-osakilpailun suoritus alkoi tiistaina aamupäivällä Torinossa Italiassa. Suomea kilpailuissa edustaa Ismo Sipeläinen, 27. Assistenttinaon Johan Kurkela, 21.

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Euroopan-karsinnassa on mukana 20 maata, joista 10 pääsee tammikuussa 2019 Lyonissa Ranskassa pidettäviin maailmanmestaruuskisoihin.

Torinon karsinnassa valmistetaan 15 annosta lautasille ja 15 annosta vadille. Tuomaristo arvioi annoksia niiden maun, ulkonäön sekä pääraaka-aineiden käytön ja omaperäisyyden perusteella. Lopulliseen sijoitukseen vaikuttavat myös keittiötyöskentely, hävikinhallinta, tekniikka ja hygienia. Suomen tuomarina kisassa toimii Matti Jämsén.

Lautasannosten pääraaka-aineina ovat piemontelainen luomukananmuna sekä Castelmagno DOP -lehmänmaitojuusto. Ismo Sipeläinen kertoo antavansa raaka-aineiden loistaa lautasella.

Sunny side up -tapaan tehty kananmuna esittelee kilpailun pakolliset raaka-aineet niiden luonteelle uskollisina. Meidän ruokakulttuurimme löytyy annoksen aromeista: Castelmagno-juustossa on miellyttävä pohjoismaisten hapanmaitotuotteiden kaiku”, Sipeläinen kertoo.

Suomen Bocuse d’Or -lautasannos: Sunny side up -kananmuna Castelmagno-juustolla sekä rapeaa perunaa ja yrttejä.

Vadilla tarjoiltavan ruoan pääraaka-aineina ovat Fassona Piemontese -naudanfilee, Sant’Andrea -riisi sekä vasikan kateenkorva. Toisessa kilpailutehtävässä arvioidaan myös kilpailijan kotimaan identiteetin tuominen vadille mukaan.

”Suomi on vadilla läsnä metsäsienissä, alkukesän mauissa ja hapankermakastikkeessa. Lisäksi suomalainen hiillosperuna ja perunarieska näkyvät annoksissa moderneina tulkintoina. Fassona Piemontese -fileen ja kateenkorvan käsittelyssä pyrimme välttämään ylityöstämistä”, Sipeläinen kuvailee.

Kilpailuja varten suunniteltu vati on nuorten Aalto-yliopistossa opiskelevien suunnittelijoiden Laura Meriluodon ja Klaudia Kasprzakin käsialaa. Vati on tehty koivuvanerista, lasista ja kuparista, ja se on saanut innoituksensa suomalaisesta osaamisesta, luonnosta ja järvistä.

Suomen Bocuse d’Or -kilpailuvadin Torinon osakilpailuun ovat suunnitelleet Laura Meriluoto ja Klaudia Kasrpza Aalto-yliopistosta.

Suomen kisa-annos lautasella
– Sunny side up -kananmuna Castelmagno-juustolla sekä rapeaa perunaa ja yrttejä.
– Parsaa kahdella tapaa, valkosipulia, keltuaista ja etikkaa.
– Castelmagno-kermassa muhennettua perunaa sekä tomaattia ja hiillostettua kevätsipulia.
– Kermainen kastike purjosta, persiljasta ja Castelmagno-juustosta.

Vadilla
– Nuoren Fassona Piemontese -härän sisäfileetä suomalaisilla metsäsienillä, yrteillä ja silavalla.
– Pitkäpippurilla ja paahdetulla luuytimellä maustettu tumma kastike.
– Metsäsienillä maustettua vasikan kateenkorvaa ja rapeaa Sant’Andrea-riisiä.
– Tryffelillä maustettu rapea ”hiillosperuna”, muhennettua riisiä, hernettä ja karhunlaukkaa.
– Seljankukka-etikassa haudutettua latva-artisokkaa, pinjansiemen-parmesankreemiä, persiljaa ja hunajanaurista.
– Rapea perunarieska sekä graavattua härkää, sipulinkukkia ja ketunleipää
– Hapankermaemulsio ”Sourcream & Onion”.

Suomen joukkueen lautasannokset valmistuvat klo 16 Suomen aikaa ja vati klo 16.35. Palkinnot jaetaan klo 19 alkaen. Kilpailuja voi seurata suorana osoitteista:
http://www.bocusedor.com/web-tv
http://sirha-tv.com/pages/29

CategoriesKilpailut

Facebook Comments