B

Burger Kingin maahantuojasta Naughty BRGR -ketjun uusi toimitusjohtaja

Vahvassa kasvussa oleva Naughty BRGR -ravintolaketju tuo lisää ammattimaista johtamista yhtiön kehittämiseen. Burger King ja Wayne’s Coffee -ketjut Suomeen tuonut Mikko Mollberg on kutsuttu Naughtyn toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi.
Naughty BRGRin perustaja Akseli Herlevi perustelee Mikko Mollbergin, 46, mukaan kutsumista Naughtyn voimakkaalla kasvulla ja kansainvälistymiseen liittyvillä suunnitelmilla.
Mollberg on erikoistunut ravintolaliiketoiminnan nopeaan kasvattamiseen. Naughty BRGRin ohjaimiin Mollberg siirtyy Technopolis Oyj:n UMA-ketjun liiketoimintajohtajan paikalta.
”Laadukkaan hampurilaisen kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Koko ala kehittyy Suomessa ennätysvauhtia. Entisenä yrittäjänä arvostan Naughtyn vastuullista ja sitoutunutta johtoa, joka on tehnyt paljon tiimin viihtyvyyden eteen. Talon osaaminen, ihmiset ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat herkullinen lähtökohta suurelle onnistumiselle”, Mollberg perustelee.
Naughty BRGR Oy:n nykyinen toimitusjohtaja ja osakas Tomi Ruuskanen siirtyy päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Mollberg aloittaa tehtävässään 1.4.
Akseli Herlevi avasi ensimmäisen Naughty BRGR -ravintolan Helsingin Lönnrotinkadulla syksyllä 2015. Ketju on sen jälkeen laajentunut Turkuun ja Tampereelle. Neljäs ravintola avataan tulevana kesänä Jyväskylään.
Yli 50 henkeä työllistävän Naughty BRGR:in liikevaihto on 4,3 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden liikevaihtotavoite on yli 5,5 miljoonaa euroa.

CategoriesYleinen

Facebook Comments