Itäkeskuksen takainen Helsinki on suurimmalle osalle ihmisiä tuntematon, jopa pelottavakin, pala pääkaupunkia. Harva lähtee Itä-Helsinkiin oluelle, ellei kyseessä ole piipahdus Pikkulinnussa. Syvällä idässä on monta hyvää olutravintolaa. Niistä uusin, Helsinki Beer Factory, avasi ovensa elokuun lopussa.
Itä-Helsingistä ilmestyi kesällä kaupunkikirja. Itä Meidän (Like) kertoo vievänsä lukijan syväsukellukselle syvään itään. Sen kirjoittajat Marco Kosonen ja Petri Stenman pulahtavat kävelyretkillään pinnan alle nuoruutensa Itä-Helsinkiin, etupäässä jonnekin 1980-luvun punkin ja Pelle Miljoonan aikakaudelle.
Itä meidän perkaa metroradan varsia aina Kulosaaresta ja Herttoniemestä Itäkeskuksen takaisiin kaupunginosiin, jotka useimmille ovat tuttuja vain metroasemien kylteistä: Myllypuro, Kontula, Mellunmäki, Puotila, Rastila ja Vuosaari. Osa tunnistaa Itä-Helsingin espoolaisen kirjailijan Jari Tervon kirjoittamasta draamasarjasta Mogadishu Avenue tai useista leffoista, joiden keskeisinä teemoina ovat nuorten kasvukivut ja sosiaaliset ongelmat.
Kososen & Stenmanin muistoja kultaavat rappioromantiikkaa uhkuvat ostarit, Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat ja maailman pohjoisin metroasema. Syväsukellus nykyelämään äijäkävelyillä jää tekemättä. Silti kirjaan kannattaa tutustua. Patistaahan se terveelliseen ulkoiluun.
Otso Kantokorven Sankarimatkailijan Tallinna ja Helsinki -kirjat toimivat monien kaupunkioppaiden esikuvina.
Kosonen & Stenman pitävät esikuvanaan kuvataidekriitikko ja tietokirjailija Otso Kantokorven (1957-2018) Sankarimatkailija-kaupunkikirjoja. Kantokorpi kannusti lukijoitaan poikkeamaan baareihin ja kahviloihin, joissa on kiinnostavaa nähtävää tai koettavaa.
Kantokorpi oli tarkkasilmäinen havainnoitsija, joka sukelsi keskelle historiaa, arkkitehtuuria, taide-elämää ja kansanperinnettä – arjen estetiikkaa unohtamatta. Hän myös antautui keskusteluihin tuntemattomien ihmisten kanssa, koska ihmiset ovat keskeinen osa elävää kaupunkikulttuuria.
Asetelma ja lähde ovat tuttuja, sillä kirjoitimme Pekka Linnaisen, Tapio Mäkeläisen ja Mikko Savikon kanssa takavuosina pari Baarimies-kirjaa Tallinnasta. Niissä sananmukaisesti sukelsimme tallinnalaisten lähiöiden kivijalkakuppiloihin sekä keskustan ja vanhankaupungin turistien suosimiin olutkapakoihin, joista monissa Kantokorpi oli ehtinyt istua ennen meitä.
Aivan kuin Tallinnassakin, Helsingin Itäkeskuksen takana oleva maailma on tyypillistä esikaupunkia kerrostalolähiöineen, suurine kouluineen, koiranulkoiluttajineen ja omakotitaloalueineen. Julkiset palvelut ovat karanneet Itikseen ja Myllypuroon. Samoin ovat kadonneet kaupat ja lähiöbaarit, joiden tilalle on tullut noutopizzerioita.
”Olennainen löytyy marginaalista” oli yksi Tallinnan-kirjojamme viitoittaneista ohjenuorista. Halusimme hälventää ennakkoluuloja ja turhia pelkoja esikaupunkeja kohtaan. Samalla tyydytimme uteliaisuuttamme tutustumalla uusiin paikkoihin.
Sen sijaan Kososelle & Stenmanille Itä-Helsinki on nuoruuden muisteluiden tynnyri, joka huokuu tarinoita, hiekkarantoja, luonnonkauneutta, etnistä värikylläisyyttä ja vireää kaupunginosatoimintaa. Niinpä he kiertävät Itä-Helsingin baarit ulkoa, vaikka kävelyihin luulisi kuuluvan maailman havainnointia kuppilastakin käsin.
Lähiöbaari on keskustan kapakoihin verrattuna enemmän paikallisten ihmisten ja kantisten muodostama sosiaalinen yhteisö.
Historia, perinteet sekä ihmisten kokoontumispaikat ovat osa kulttuuria. Olut- ja baarikulttuurimme kerää vaikutteita kaikkialta maailmasta. Siihen oman leimansa on antanut omituinen alkoholi- ja anniskelulainsäädäntömme, joka pakotti liki 50 vuotta baarikansan lipittämään vedellä jatkettua lagerolutta.
Tämän päivän lähiökapakat ammentavat voimansa kansainvälisten oluiden ja kotimaisten uuden polven craft-juomien valtavasta kirjosta ja olutinnostuksesta sekä hitaasta mutta varmasta muutoksesta. Mutta kuten aina: trendit tulevat ja menevät. Mikään ei ole ikuista, sillä jopa alkoholilaki näyttää muuttuvan.
Silti ydin jää: olutkapakka on siellä viihtyvien ihmisten muodostama sosiaalinen yhteisö. Varsinkin moni lähiökapakka on sitä sananmukaisesti niin hyvässä kuin pahassa.
Itä-Helsingin baareihin ja niiden ihmisiin voi tutustua vain astumalla kapakan ovesta sisään ja tilaamalla juoman.
Olen asunut syvällä idässä yli viisitoista vuotta. Se on rohkea neljännes elämästäni. Ensiksi asuin 1980-90-lukujen vaihteessa Puotilan ostarin vieressä Klaavuntiellä. Silloin metron Vuosaaren haaraa vasta rakennettiin ja Itäkeskuskin oli vain neljäsosa nykyisestä.
Viime vuodet olen viihtynyt Vartiokylässä – tai Vartsikassa, kuten aluetta täällä päin kutsutaan. Postinumeroalueeni on Helsinki 95 eli sama kuin kaupunginosan halkaisevan bussilinjan numero.
Baariin päästäkseen Vartsikasta pitää lähteä aina jonnekin muualle, joko lähikaupunginosiin tai sitten kauemmaksi kantakaupunkiin. Minulle lähimmät olutbaarit, joissa käyn, ovat Pikkulintu ja Svenkka Puotilassa sekä The Black Bird Itiksessä. Viime viikonvaihteessa niiden rinnalle tuli Helsinki Beer Festivalin Jyrki Peltosen ja Anna Immosen avaama Helsinki Beer Factory Mellunkylässä.
Pääkaupungin olutravintoloita päivittäville bloggareille sekä kaiken maailman olut- ja ravintolakirjoittajille syvään itään sukeltaminen on Puotilan ostarin helmeä Pikkulintua lukuun ottamatta ylivoimainen tehtävä. Liian usein hyvän olutbaarin määritelmä kulkee käsikädessä erilaisten oluiden lukumäärän ja niiden vaihtuvuuden mukaan.
”Kakskyt hanaa ja kaapissa ainakin sata erilaista saueria, ipaa ja diipadaapaa” on blogikirjoituksissa ja baariarvosteluissa tärkeämpää kuin viihtyisä tunnelma, oluisiin sopivat suuhunpantavat ja kapakassa viihtyvät ihmiset.
Tallinnna-kirjoissamme pyrimme näkemään asian toisin. Nostimme ihniset keskiöön olutvalikoiman sijaan.
”Meille aidon baarin luovat uskolliset asiakkaat, huolehtiva henkilökunta sekä mukavaa ympäristö, yhteinen olohuone. Oluidenkaan määrä ei ole aina olennaista, kunhan se vain on asiakkaista juotavaa – ja juuri siinä paikassa juotava”, kirjoitimme Baarimies Tallinnassa -kirjan esipuheessa.
Syvän idän olutbaarit ovat yhtä lähellä kuin trendikkäät Länsimetron varren kapakat. Ne pitää vain löytää.
Olen nauttinut monta maukasta brittibitteriä Itäkeskuksen The Black Birdissä vaihtaessani metrosta bussiin matkallani kotiin. Pikkulinnussa olen käynyt lukuisia antoisia keskusteluita oluiden maailmasta. Puotilan kartanon ravintolayrittäjää olen jeesannut Svenkan olutvalikoimien rakentamisessa.
Sen sijaan Vuosaaren Olutravintola Solmun terassilla olen piipahtanut liian harvoin. Yksinkertaisesti viihdyn paikoissa, joissa tunnen olevani kotona. Solmusta saisin kantapaikan, jos se olisi lähempänä.
Helsinki Beer Factoryssa kävimme heti tuoreeltaan, vain pari tuntia avaamisen jälkeen. Pieni seurueemme viihtyi terassilla ja sisätiloissa nojatuoleissa. Palvelu oli sydämellistä ja innokasta. Meidät otettiin avosylin vastaan. Kuulinpa myös naapuripöydästä, että lähitalojen asukkaista oli jo ensi tuntien aikana tullut kantiksia.
Kaverini kanssa totesimme, että jos meitä ei tapaa lauantaipäivisin kotoa, kannattaa kysellä ”tehtaalta”. Kotiovelta kapakan ovelle bussilla neljässä minuutissa maukkaan oluen ääreen on houkutteleva tarjous. Luulenpa, että tulevaisuudessa monta kertaa jopa ohittamaton. Valikoimasta ja tunnelmasta se ei ainakaan jää kiinni.
Itä-Helsingin olutbaarit on muidenkin kuin meidän syvän idän asukkaiden helppo ottaa haltuun. Joukkoliikenne toimii myös täällä. Kävellenkin pääset perille, kuten Itä meidän -kirja opastaa.
Helsinki Beer Factory
Humikkalanrinne 1
Facebook
Olutravintola Pikkulintu
Klaavuntie 11
Verkkosivu
Facebook
Olutravintola Solmu
Aurinkoranta 8
Facebook
Svenkka / Puotilan Kartano
Puotilantie 7
Verkkosivut
Facebook
The Black Bird
Itis, Turunlinnantie 8
Verkkosivu
Facebook
Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen. Pääkuvassa tiskin takana Jyrki Peltonen, Helsinki Beer Factory.
Facebook Comments