Avainsana: Tallink
VVieraskynä: Varustamotuet valuvat mereen – valtion tuki risteilyaluksille vie hotellien ja ravintoloiden asiakkaat
Suomen valtio jakaa laivanvarustamoille erilaisia tukia vuosittain 53 miljoonaa euroa, josta liki puolet kuittaa itselleen Viking Line. Toiseksi eniten saa Tallink Silja. Myös Finnlines ja..
TTuleva hallitus vauhdittaa viinarallia Viroon ja Latviaan – alkoholiveroon tulossa jälleen korotus
Iltalehti kertoi perjantai-iltana lähteisiinsä perustuen, että Antti Rinteen (sd.) tuleva hallitus aikoo korottaa alkoholiveroja 50 miljoonalla eurolla. Veron kohdentumista mietoihin tai väkeviin juomiin ei kerrottu...
KKantapöydässä: Tallink kiittää Suomen ja Viron poliitikkoja avaamalla meritien Riikaan
Itämeren suurin varustamoyhtiö Tallink haluaa ottaa kaiken irti Virosta Latviaan siirtyvästä viinarallista. Yhtiö osoittaa samalla kiitosta Suomen hallitukselle alkoholilain uudistuksen jahkailusta sekä Viron päättäjille alkoholiverojen..
AAlkoholipolitiikan syöksykierre jatkuu – viinaralli kasvoi viime vuonna
Hevosmiesten tietotoimisto eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tiistaina, että alkoholijuomien matkustajatuonti kasvoi vuonna 2016 peräti 13,3 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Varsinkin olut- ja lonkerolaatikoiden..
LLänsisataman uusi matkustajaterminaali käyttöön ensi maanantaina
Helsingin Satama avaa uuden matkustajaterminaalin Länsisatamassa ensi maanantaina 27. helmikuuta. Näköalan merelle tarjoava Länsiterminaali 2 on matkustajien mukavuudeltaan ja sujuvuudeltaan huomattavasti käytännöllisempi kuin vanha Länsiterminaali..


