V

Valtteri Paltamaa otti selvän voiton nuorten kokkien SM-kisassa Jyväskylässä

Jyväskyläläinen Valtteri Paltamaa on uusi tulevaisuuden lupaus keittiöalalla. Paltamaa vei nimiinsä nuorten kokkien Suomen mestaruuden lauantaina. Hän edustaa Suomea ensi syksynä kokkilupausten MM-kisoissa Pariisissa.

Alle 27-vuotiaiden kokkien Suomen mestarudesta kilpailtiin lauantaina Jyväskylässä. Mukana oli kahdeksan nuorta keittiöalan ammattilaista, jotka valmistivat kolmen ruokalajin menun.

Kilpailun voitti selvällä erolla muihin Valtteri Paltamaa, joka työskentelee Ravintola Hoxin keittiössä Jyväskylässä. Kisan kakkonen oli Sami Hakamäki Ravintola HEJMistä Vaasasta. Kolmas oli Otto Hietamies, jonka työpaikka on Lapland Hotels Ravintola Kultá Helsingissä.

Kilpailussa arvioitiin keittiötyöskentelyä ja valmistettujen annosten makua. Paltamaa pärjäsi parhaiten sekä makukokonaisuuksissa että keittiötyöskentelyssä. Tuomariston mielestä Paltamaan kokonaisuus oli erinomainen.

”Erityisesti fileeraus, taloudellisuus ja hygienia nousivat esiin teknisissä taidoissa. Esillepanossa värejä oli käytetty taidokkaasti”, raati toteaa.

Valtteri Paltamaa oli nuorten kokkien SM-kisan selvä ykkönen.

Tuomaristo kiitti kilpailijoita onnistuneista makukokonaisuuksista ja ruokalajien selkeistä mauista.

Kilpailun raaka-aineena alkuruoalle oli kaksi avattua siikaa ja 100 grammaa siianmätiä. Annoksessa tuli olla kaksi selkeää lisuketta. Pääruoan raaka-aineena oli karitsan paahtopaistia, kastike sekä tärkkelyspitoinen ja kaksi muuta selkeää lisuketta.

Jälkiruoan raaka-aineena oli kaksi appelsiinia. Annokseen tuli valmistaa kolme eri komponenttia, joista yksi oli leivonnainen. Lisäksi kilpailijoiden käytettävissä oli raaka-ainekori lisukkeiden valmistamiseen.

Kädentaidot mitattiin siikojen fileerauksessa sekä muiden raaka-aineiden käsittelyssä hygienia ja taloudellisuus huomioon ottaen. Vaihtelevat kypsennysmenetelmät toivat arvokkaita tekniikkapisteitä.

Päätuomarit Juha Ojamo ja Riitta Palho tekivät tarkkaa työtä.

Kilpailun johtaja, opetusneuvos Martti Lehtinen piti ilahduttavana, että eri puolilla Suomea on kasvamassa huipputason nuoria kokkiammattilaisia.

”Kuitenkin näillä nuorilla on kehitettävää erityisesti kokonaisen kalan käsittelyssä, annosten esillepanossa ja omaperäisyydessä, jotta he voisivat menestyä kansainvälisessä kisassa. Nämä omaisuudet toki kehittyvät systemaattisen harjoittelun kautta”, Lehtinen sanoo.

Paltamaa edustaa Suomea Pariisissa nuorten kokkien MM-kisoissa. Tämän vuoden MM-kisa on arvostetussa Cordon Bleu -koulussa 26. syyskuuta.

Maailmanmestaruudesta on kisattu vuodesta 1977. Suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden kahdesti. Arto Rastas voitti MM-kultaa 2005 ja Mikko Kautto pronssia 2006. Lasse Koistinen otti ykkössijan 2009. Laura Virolainen sijoittui hopealle vuonna 2015. Emmiina Lehtonen toi pronssia vuonna 2018.

Valtteri Paltamaan kilpailuannokset.

Nuorten kokkien SM-kilpailun järjestää vuosittain Chaîne des Rôtisseurs Finlande eli Paistinkääntäjät, joka on yksi Suomen merkittävimmistä gastronomisista järjestöistä. Paistinkääntäjien tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, olla mukana tukemassa Suomalaista ruokakulttuuria sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä.

CategoriesKilpailut Ruoka

Facebook Comments