V

Vasta 18-vuotias Saku Karstila kokkasi nuorten kokkien Suomen mestariksi

Kisojen nuorin osanottaja, vasta 18-vuotias Saku Karstila Jyväskylästä, voitti viikonvaihteessa järjestetyn nuorten kokkien SM-kilpailun. Voittonsa ansiosta Karstila lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition -kisaan eli nuorten kokkien MM-kilpailuun Turkkiin.

Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition -kilpailun SM-tittelistä kisasi yhteensä kahdeksan kokkia. Mestaruusmittelö toteutettiin Black box -periaatteella. Jokainen kilpailija sai samat raaka-aineet, jonka pohjalta he suunnittelivat ja toteuttivat kolmen ruokalajin menun.

Kisan raaka-aineet olivat kuha, broileri, broilerinmaksa, punajuuri, omena ja kuivattu luumu. Kilpailussa arvioitiin sekä keittiötyöskentelyä että valmistettujen annosten makua.

Kilpailun voittaja Saku Karstila, 18, työskentelee Ravintola Vesilinnassa Jyväskylässä. Kakkoseksi sijoittui Toni Uusilähteenmäki Hotelli-Ravintola Vaihmalan Hovista, Tampereelta. Kolmossijan otti Sivi Saarivirta Turusta, ravintola Smöristä.

”Kilpailijoiden tekninen osaaminen oli korkeatasoista ja hyvin suunniteltua sekä toi hyvin esille huolellista valmistautumista itse kilpailuun. Voittajan rauhallinen ja määrätietoinen työskentely näkyi ja maistui myös lautasilla. Raaka-aineiden kunnioittaminen sekä selkeät ja puhtaat maut toivat erinomaiset pisteet Saku Karstilalle”, perustelee voittajan valintaa kilpailun johtaja Conseiller Culinaire Esa Koppelo.

Voittajakolmikko poseerasi kisan jälkeen tyytyväisenä. Keskellä mestari Saku Karstila.

Vuosittain järjestettävän nuorten kokkien kilpailun tavoitteena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan. Kilpailu tukee pyrkimystä vaalia ja ylläpitää oman kansallisen keittiömme perinteitä.

Kansainvälisissä kilpailuissa suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden kaksi kertaa. Vuonna 2005 mestari oli Arto Rastas ja 2009 Lasse Koistinen. Tuorein mitali on viime vuodelta, kun Otto Hietamies nappasi MM-hopeaa.

Karstila edustaa Suomea nuorten kokkien MM-kisoissa Istanbulissa, Turkissa, 4.-8. lokakakuuta.

Facebook Comments