O

Otto Hietamies on tämän vuoden nuorten kokkien Suomen mestari

Helsinkiläisen Ravintola Kultán keittiössä työskentelevä Otto Hietamies on alle 27-vuotiaiden kokkien Suomen mestari. SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Turussa. Hietamies edustaa Suomea kansainvälisessä Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2022 -kilpailussa kesäkuussa Meksikossa.

SM-tittelistä kilpaili viisi alle 27-vuotiasta kokkia. Mestaruuden voittanut Otto Hietamies työskentelee Lapland Hotels Bulevardin Ravintola Kultán keittiössä Helsingissä. Kisan kakkoseksi sijoittui Maija Kyyrönen Hotel Kakolan Ravintola Rubenista Turusta. Kolmas oli Jonne Hänninen Ravintola Göstasta Tampereelta.

Chaîne des Rôtisseurs -järjestön järjestämä kisa käytiin korikilpailuna. Kukin kilpailija sai korin, jonka raaka-aineista oli 30 minuuttia suunnitella sekä kolme ja puoli tuntia aikaa valmistella kolmen ruokalajin menu.

Kilpailun raaka-aineet olivat punakampela, karitsan paahtopaisti, vasikan kateenkorva, punaherukka ja valkosuklaa. Kilpailussa arvioitiin sekä keittiötyöskentelyä että valmistettujen annosten makua.

Tuomareiden arvion mukaan annokset olivat teknisesti ja maultaan korkeatasoisia sekä toivat esille huolellista valmistautumista.

”Raaka-aineiden kunnioitus sekä puhtaat maut nousivat Otto Hietamiehen eduksi ja menestyksen varmistamiseksi. Voittajan keittiötyöskentely oli ammattimaista ja rauhallista kovasta aikataulujen paineesta huolimatta”, kilpailun johtaja Esa Koppelo perustelee.

Facebook Comments