V

Viron kesän suurin musiikkifestari vaihtoi ison panimon tuotteet käsityöpanijoiden oluisiin

Vioron yksi merkittävimmistä jokavuotisista musiikkitapahtumista, Viljandi Pärimusmuusika Festival, tukee pieniä juomanvalmistajia. Jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoava musiikkifestari vaihtoi tapahtuma-alueelle aiemmin vuosia yksinoikeudella juomia myyneen tarttolaisen A. Le Coq -panimon oluet paikallisten pienpanimoiden tuotteisiin.

Torstaina alkavalla Viljandin etnomusiikin festivaalilla saa tapahtuma-alueella vain virolaisten pienpanimoiden oluita. Tapahtumajärjestäjä ei enää jatka vuosia kestänyttä sopimusta suomalaisen Olvin omistaman A. Le Coq -panimon kanssa.

Uutena yhteistyökumppanina alueella on Viron pienpanijoiden liitto. Järjestön hallituksen jäsen, Tallinnan lähellä toimivan Tanker-panimon johtaja Jaanis Tammela on tyytyväinen festivaalijärjestäjien päätöksestä. Tammela sanoo Äripäev-lehdelle, että Viljandi Folkin perusajatuksena on tukea pieniä toimijoita ja käsityöntekijöitä. Siihen kuvaan pienpanimot ja niiden tuotteet sopivat täydellisesti.

Põhjalan oluita oli Viljandi Folkilla maistettavana jo vuonna 2015. Kuva: Heikki Kähkönen.

Viljandi Pärimuskuusika Festival on kansainvälinen musiikki- ja kulttuuritapahtuma, jonne tulee esiintyjiä ja yleisöä kaikkialta Virosta sekä mm. naapurimaista Baltiasta ja Pohjoismaista. Kaukaisimmat musiikkivieraat tulevat Kiinasta ja Ghanasta.

Mukana oleville Viron pienpanimoille festivaalilla mukana oleminen on kuin lottovoitto. Ne pääsevät maistattamaan ja esittelemään oluitaan sankalle joukolle tapahtumayleisöä. Tapahtumaan odotetaan jopa yli 25 0000 kävijää.

Festivaalin teemaolut valmistetaan Tankerilla. Olut on tylliltään Vienna Lager. Se valittiin yhdeksän eri pienpanimo-oluen joukosta.

Festivaalijohtaja Ando Kiviberg (vas.) esittelee tapahtumaolutta, joka on valmistettu Jaanis Tammelan (oik.) Tanker-panimolla. Kuva: Viljandi Folk.

Viljandi Folk tavoittaa myös koko joukon suomalaisia musiikinystäviä. Perinnemusiikin nimestään huolimatta festivaali kattaa laajaa katsauksen musiikin eri tyylilajeja aina rokista rekilauluun. Suomalaiset tapahtuman kävijät ovat ottaneet pienpanimoiden mukaan tulemisen ilolla vastaan.

”Alkoholijuomien nauttiminen ei ole koskaan ollut festivaalilla päätarkoitus, vaikka jokaisella esiintymisareenalla juomia on käytännössä vapaasti myynnissä. Perinneruoat ja -juomat kuuluvat virolaiseen musiikki- ja lauluperinteeseen, myös tähän tapahtumaan. On todella mukavaa, että nyt maisteltavina on laaja kirjo erilaisia pienpanimoiden tuotteita”, kertoo emeritus päätoimittaja Mikko Savikko, joka Ene-vaimonsa kanssa osallistuu festivaalille jo 21:nnen kerran.

Viljandi Pärimusmuusika Festival alkaa torsatina ja kestää sunnuntaihin saakka.

Viljandista kotisin oleva Svjata Vatra -yhtye (suom. Pyhä Tuli) julkisti oman nimikko-oluensa juhannuksen alla. Nyt se on sopivasti oman kapungin festivaalilla maisteltavana.

Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen ja Viljandi Folk

CategoriesOlut Panimot

Facebook Comments