S

Sommelierit perustivat Suomeen oman viinikilpailun

Suomen Sommelierien yhdistys on perustanut oman viinikilpailun. Finnish Wine Awards FWA -kisassa viinialan valitut ammattilaiset arvostelevat vuoden parhaat viinit.
Finnish Wine Awards FWA -viinikilpailun perustajia ovat Suomen Sommelierit ry sekä yhdistyksen puheenjohtaja Samuil Angelov ja viiniasiantuntija Jukka Routala. Kilpailun järjestämistä varten on perustettu Finnish Wine Award Oy -niminen yritys.
Perustajien mukaan Suomesta puuttuu kansainväliset mitat kattava viinikilpailu, joka tuo maahantuojille ja viininvalmistajille mahdollisuuden jättää viininsä ulkopuolisen tahon arvioitaviksi riippumatta viinin hinnasta.
”FWA ottaa kantaa viiniin, sen laatuun, potentiaaliin ja makuun. Vain viini ratkaisee. Vastaavaa viiniarvostelua ei Suomessa ole aikaisemmin ollut ”, Routala kertoo Suomen Sommelierien tiedotteessa.

Kilpailun tuomarointi perustuu kansainvälisiin viinikilpailujen standardiin.

Viinin hinnalla ei ole suoranaista merkitystä, sillä arvioitavaksi toimitetut viinit maistellaan sokkona. Ensimmäinen kilpailu on 16.-17. huhtikuuta, jolloin kilpailevat Alsacen ja Toscanan viinit.
Kilpailun tuomareilla on kansainvälistä ja kotimaista kokemusta viinien arvostelusta. Heidät on valittu tehtävään ammattitaidon ja kokemuksen perusteella. Ravintoloitsija Samuil Angelov on Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtaja ja moninkertainen sommelierien Suomen mestari.
Jukka Routala on kansainvälinen viinituomari, joka on työskennellyt 20 vuotta Hartwall-konsernissa viinien maahantuonnissa ja myynnissä. Routala on myös ensimmäisiä suomalaisia joka on valittu IWSC International Wine and Spirit Competitionin tuomaristoon, jossa hän on toiminut ammattituomarina.
Kolmas tuomari, Mika Vanne, on pitkän linjan viiniammattilainen, Altian Travel Retail Manager, toimittaja ja alan kouluttaja.

CategoriesYleinen

Facebook Comments