Mikkeli on perinteinen olutkaupunki, jonka pubitarjonta rajoittuu viiteen kapakkaan. Ne sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan, kauppatorin kulmilla – kuten melkein kaikki muukin päämajakaupungissa.
Marraskuinen torstai-iltapäivä on Mikkelissä hiljainen. Tori on autio. Keskustan kaduilla kulkee harvakseltaan ihmisiä. Lunta tuiskuttaa, ja alkavan talven viima lyö vasten kasvoja. Olutkapakat avaavat pikkuhiljaa ovensa.
Terassikauden päätyttyä Mikkelissä ei ole tapana käydä työpäivän jälkeen yhdellä tai parilla. After work ei puraise eteläsavolaisen baarikansan perimmäisiin tarpeisiin. Kapakoissa on arkisin reilusti tilaa.
Mikkelin keskustan olutbaarit voi luetella yhden käden sormilla. Kolme kuuluu osuuskaupalle (Pub Pääamaja, Gastropub Eino ja Wilhelm Public House). Kaksi muuta, KB eli Keskusbaari ja Bar Dom, ovat yksityisten pyörittämiä.
Wilhelmistä domiin on 400 metriä. Matkan varrelle jäävät KB, Päämaja ja gastropub eino.
Aloitan kierrokseni Hotelli Vaakunan vieressä olevasta Wilhelm Public Housesta, jonka valomainokset loistavat koko mustanpuhuvan rakennuksen mitalta. Kello on neljä iltapäivällä, ja Wilhelm on avannut ovensa tuntia aikaisemmin.
Astuessani sisään kyyppari kääntää katseensa minuun reagoimatta sen enempää tulijaan. Nurkkaloosissa istuu kovaääninen kolmen neljän hengen seurue. Jatkan pari askelta salin puolelle, ja panen merkille, että baarin valkoimassa on joitakin pienpanimo-oluita ja craft-henkisiä tuontituotteita.
Taustamusiikki soi aika lujaa, eikä 90-luvun rockpoljento houkuttele jäämään pidemmäksi aikaa. Muistan, että paikka toimii myös yökerhona, joten ei kiitos tällä kertaa tai ainakaan näin aikaisin.
Kävelen KB:n ohi torin laidan lämmitetylle kävelykadulle, joka on sula ja sohjoinen. Astun sisään Suur-Savon Osuuskaupan vihreän kortin baariin, Gastropub Einoon. Keskeisemmälle paikalle ei voi enää ravintolaa perustaa.
Kuljin viime kesänä helteisenä iltana Einon ohi kohti rautatieasemaa. Ilta-aurinkoon antava terassi oli täynnä väkeä. Paikka houkuttelee sekä tiirailemaan ohikulkijoita että näyttäytymään keskellä kaupunkia. Einon terassi on kesällä Mikkelin suosituin.
Nyt terassi on tyhjä. Pari pöytää ja muutama tuhkakuppi palvelevat tupakointitilana. Sisällä on asiakkaita kolmessa pöydässä. Kaksi yksinäistä siemailee oluitaan sivummalla. Pariskunta juttelee hiljaisella äänellä kolmannessa. After work ei todellakaan pure.
Gastropub Einon tarjoilijatar tarjoaa ruokalistaa. En tarvitse, vaan tilaan nopean tuopin. Hanassa on Saimaan Juomatehtaan, Nokian Panimon ja Vakka-Suomen Panimon oluita.
Pullovalikoiman rakentamisessa on Servaalin myyntitykki ollut mukana. Vaikka lokakuu on jäänyt taakse, valitsen janooni Weihenstephanin Oktoberfest-oluen.
Istahdan ikkunapöytään ja katselen ulos. Pimeyden keskellä torilla tuiskuttaa yhä. Einon ulko-ovi käy tiheään, kun porukkaa kulkee ravintolan yläkerran Vintille yksityistilaisuuteen. Huomaan olevani vieras vieraassa kapakassa. Siemaisen olueni nopeasti ja kävelen kulman taakse Bar Domiin.
Bar Domissa on Mikkelin laajin oluttarjonta. Suunnitelmissa on myös oma Beer Garden.
Domissa valitsen hanalistalta Malmgårdin Panimon Tammipähkinän. Istun taas ikkunapöytään ja lasken, että baarissa on kymmenkunta asiakasta, olutta ja kahvia siemailevia kantiksia. Heitä on enemmän kuin kahdessa edellisessä baarissa yhteensä.
Seuraani istuu mikkeliläinen olutharrastaja Joni Hokkanen, joka piipahtaa ulkona oluella kerran tai pari kuukaudessa. Hokkanen valmistaa itse kotona olutta ja Dom on hänen kantapaikkansa.
Bar Dom avasi ovensa viime helmikuussa. Ravintolan perustivat naapurikapakasta Päämajasta tuttu Mika Pippuri sekä paikalliset yrittäjät Juha Parkkinen ja Kai Turpeinen. Kolmikon selkeänä ajatuksena oli laittaa pystyyn nykyaikainen olutravintola, joka tarjoaa kaupungin laajimman olutkattauksen.
”Valikoima ratkaisee ravintolan, jossa käyn oluella. Maistelen mielelläni uutuuksia. Sen perusteella kilpailua ei juurikaan Mikkelissä ole. Käytännössä vain Domissa tarjonta on vaativalle harrastajalle riittävän monipuolinen”, Hokkanen perustelee.
Pian pöytään istuu Domin kapakoitsija Mika Pippuri. Moni oluenystävä on bongannut hänet Saimaan Juomatehtaan festivaaliosastoilta, joissa Pippuri myy olutta sotilaskypärä päässään. Nyt kypärä on kuitenkin kotona narikassa.
Pippuri kertoo, että Domin valikoimassa on 14 hanaolutta ja pullotuotteita on noin 100 erilaista. Yhdeksän kuukauden aikana baarissa on ehtinyt kiertää noin 160-170 olutta, joten vaihtuvuuttakin on aika tavalla.
Kotiseutuhenkisesti Saimaan Juomatehtaan oluita on aina tarjolla. Uudelle olutkapakalle on ollut tilaus paikallisten asiakkaiden keskuudessa.
”Kotimaiset pienpanimo-oluet ja käsityöoluiden buumi kiinnostavat Mikkelissä. Yritykset, yhdistykset ja muut porukat ottavat yhteyttä ja tilaavat oluttastingeja sekä viini- ja viskipruuveja. Erilaiset teemaillat vetävät väkeä”, Pippuri kertoo.
Bar Domin suunnitelmissa on oman olutfestivaalin järjestäminen. Pippuri sanoo käyneensä katsomassa festaritiloja eri puolilta kaupunkia. Sopivaa paikkaa ei kuitenkaan ole vielä löytynyt.
”Saamme ensi kesäksi käyttöömme ravintolarakennuksen sisäpihan, jonne perustamme beer gardenin. Siellä voimme järjestää tarvittaessa vaikkapa omia kapakkafestareita”, Pippuri paljastaa.
Päämaja on Mikkelin pienpanimotoiminnan ja uuden olutkulttuurin kehto.
Bar Domista suuntaan kaupungin legendaarisimpaan olutravintolaan eli Päämaja Pubiin. Sinne minut on kutsunut ravintolapäällikkö Kari Junnila vetämään jo perinteiseksi muodostunutta jouluisten ja talvisten oluiden tastingia eli Päämajan Iltakoulua.
Ravintola Päämaja täytti tänä syksynä kunnioitettavat 45 vuotta. Päämajaa voidaan pitää mikkeliläisen olutkulttuurin Mekkana. Ravintoloitsija ja oluenpanija Pertti Oksa (1957-2015) siirsi Päämajan suojiin ravintolapanimo Naapurin vuonna 1997.
Vuonna 2002 Oksa hankki omistukseensa lappeenrantalaisen Saimaan Panimon. Oluen panemeinen Päämajassa päättyi 2006, kun laitteet siirtyvät Helsingin Kampin liikekeskukseen panimoravintola Bruuveriin.
Pertti Oksa ajoi alas Lappeenrannan panimon ja palautti oluenpanemisen takaisin Mikkeliin vuonna 2013. Hänen omistamansa perheyhtiö Saimaan Juomatehdas remontoi kokonaan uuden panimon kaupungin laidalle, jossa se toimii ja kasvaa edelleen.
Oksa myi 2014 Mikkelin ravintolansa Pruuvin ja Päämajan Suur-Savon Osuuskaupalle. Panimot jäivät perheyhtiölle. Saimaan Juomatehdas ja Malmgårdin Panimo yhdistyivät Oksan poismenon jälkeen vuoden 2016 lopulla MBH Breweries Oy:ksi.
Päämajan olut- ja viinikoulut vetävät runsaasti nuorta väkeä.
Pub Päämaja jatkaa toimintaansa Pertti Oksan hengessä. Saimaan Juomatehtaan oluet ovat täälläkin näkyvästi tarjolla. Myös muita kotimaisia pienpanimo-oluita on runsaasti. Hanoja on kaikkiaan kymmenen ja pullo-oluitakin reilusti.
Jo useamman vuoden toimineet Päämajan Iltakoulut ovat suosittuja kuukausitapahtumia. Niinpä tälläkin kertaa peräkammariin saapuu salillinen uusia ja vanhoja oluenystäviä. Ilahduttavasti porukassa on nuoria reilut parikymppisiä opiskelijoita, joista monille talvioluiden Iltakoulu oli ensimmäinen oikea oluttasting.
”Iltakoulut ovat ainutlaatuinen tapa tutustua uusiin tuotteisiin ja juomaryhmiin. Ne ovat samalla hyvä väylä hankkia laajempaakin tietoa. On mukavaa, että opiskelijat ovat löytäneet tilaisuudet, joissa voi saada todellisia ahaa-elämyksiä juomien maailmasta”, Päämajan vuorovastaava Tomi Paakkunainen perustelee.
Kahden ja puolen tunnin maistelusessiossa on mukana 14 olutta, joista kuusi eniten raadilta ääniä kerännyttä ansaitsee paikkansa Päämajan talvioluiden valikoimassa. Listalle nousevat Saimaan Juomatehtaan Marsalkka Tumma ja Life after Caffeine, Ayinger Winter Bock, Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock, Erdinger Schneeweisse sekä Põhjala Talveöö.
Bluesia iltamyöhällä KB:ssä ja Mannerheimin viereen nukkumaan.
Päätän vilkkaan olutrundini hotelli Vaakunan vieressä olevassa KB:ssä. Rockhenkisessä olutkapakassa on pari-kolmekymmentä istumapaikkaa. Parin oluthanan ja kylmäkaapin valikoima koostuu Hartwallin tuotteista ja muutamasta tuontioluesta. Tilaan ahvenanmaalaista Stallhagenia.
Keskusbaari ei ole oluthörhöjen uutuuksien bongauspaikka. KB:ssä ei ole tärkeintä pelkkä olutnautinto sinänsä. Kantajengin laseihin virtaa pääasiassa peruslageria. Kyytipojaksi käy Jaloviina.
Tiskin takana hääräävä baarimikko toimii dj:nä. Hän valikoi vanhaa bluesia, seassa rockabillya, Rollareita ja Neil Youngia. Ne sopivat minulle. Tilaan perään Franziskanerin perusvehnän. Kyyppari osaa kaataa sen oikein. Keskityn bluesiin ja meinaan ruveta viihtymään liiankin hyvin.
Olutilta Mikkelissä pakottaa jäämään kaupunkiin yöksi. Viimeinen juna Helsinkiin lähtee ennen iltaseitsemää ja bussi vielä aikaisemmin. Niinpä aamulla herään Vaakunasta Mannerheimin ja tuntemattoman naisen vierestä hyvin levänneenä.
Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen.
Facebook Comments