S

Sinebrychoffin 200 vuoden historia on ehtymätön tarinoiden tynnyri, joka toimii hyvänä pohjana julistuksille ja manifesteille

Suomen suurin panimoalan yritys, Sinebrychoff, juhli viikonvaihteessa 200-vuotista taivaltaan. Sinebrychoffin historia on täynnä legendoja. Panimon tarina sivuaa suomalaisen teollisuuden, lainsäädännön, korporatismin sekä vahvojen vaikuttajien historiaa. Se on myös kiinteä osa maailmanpoliitiikkaa, jonka hegemoniasta ennen kamppailivat Euroopan suurvallat, nykyisin monikansalliset juomajätit.

Historia seuraa aina voittajien – ja teollisuuden historia menestyjien – kirjoitusta, jota uudet sukupolvet muokkaavat ja käyttävät kulloisenkin tarpeen mukaan. Nikolai Sinebrychoffin (1789-1848) tarina on olennainen osa suomalaisen elintarviketeollisuuden kehitystä ja ennen kaikkea Helsingin kaupungin rakentamisen ja vaurastumisen historiaa, jota tulkitaan yhä monin tavoin.

Pohjoismaiden vanhimman panimon syntymäpäiväksi on sovittu 13. lokakuuta 1819. Päivää vietetään myös Suomalaisen oluen päivänä. Samaisena päivänä 200 vuotta sitten Helsingin uudisrakennuskomitea antoi päätöksen, jolla Nikolai Sinebrychoff saattoi hankkia ensimmäiset tonttinsa panimoa ja paloviinatehdasta varten Sandvikenin eli Hietalahden alueelta.

Päivä 13.10.1819  mainitaan usein ajankohdaksi, jolloin Hietalahden panimo valmistui ja Sinebrychoff aloitti oluen panemisen. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa.

Sinä päivänä hän ei myöskään saanut yksinoikeuksia oluenvalmistukseen ja -myyntiin, vaan hän oli ostanut kyseiset oikeudet julkisessa huutokaupassa jo pari kuukautta aiemmin eli 23. elokuuta 1819.

Nikolai Sinebrychoff, Johan Erik Lindhin maalaus 1830 luvulta. Sinebrychoffin museo.

Jokaisessa sotalinnakkeessa piti olla oma panimo, sillä olutta tarvittiin sotilaiden juomaksi ja ravinnoksi.

Maailmanhistorian mittakaavassa panimotoiminta on periaatteessa merkityksetöntä, mutta arjen historian kannalta melko tärkeä sivujuonne 1700- ja 1800-lukujen suurvaltapolitiikassa, jonka kouriin joutui myös syrjäinen Suomi. Keskiajalta lähtien Suomen niemi oli ollut osa Ruotsin kuningaskuntaa, mutta muuttui 1700-luvun alkupuolelta lähtien pala palalta osaksi länteen päin laajentuvaa Venäjän keisarikuntaa.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550 kauppapaikaksi ja Suomenlahden etelärannalla olevan Tallinnan kilpailijaksi. Silti vielä 250 vuotta myöhemmin mantereen puoleinen osa Helsinkiä oli vain ruton runtelema kyläpahanen, jossa oli muutama tuhat asukasta.

Venäjän laajetessa kohti länttä Ruotsin kuningas Fredrik I päätti ryhtyä linnoittamaan Helsinkiä edussaarineen. Sveaborgin (Viapori) eli Suomenlinnan rakentaminen alkoi vuonna 1748. Rakentaminen jäi ruotsalaisilta pahasti kesken, kun Sveaborg antautui venäläisille sotajoukoille Suomen sodassa 1808. Samalla se siirtyi laivoineen ja linnoituslaitteineen Venäjän keisarikunnalle.

Suomenlinna, Susisaari. Kuva: Constantin Grünberg, 1963. Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingissä toimi panimoita ja tislaamoita jo paljon ennen Sinebrychoffia.

Olutta on pantu Helsingissä yhtä kauan kuin kaupungissa on ollut asukkaita. Alkuaikoina olutta valmistettiin talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli. Viaporin rakentamisen käynnistymisen aikaan kaupungissa oli vajaat 40 olutporvaria, joilla oli oikeus sekä valmistaa että myydä omaa olutta.

Tunnettuun kauppiassukuun kuulunut Johan Sederholm rakennutti yhdessä liikemiestovereidensa kanssa Stora Bryggerin kaupungin reunamille aivan meren äären vuonna 1756. Panimo tarvittiin ensisijaisesti tyydyttämään Suomenlinnan rakentajien janoa. Viaporin linnoituksen tuhansien rakentajien palkkaehtoihin kuului päivittäinen olutannos.

Yhdeksän kauppaporvarin perustamaa Stora Bryggeriet –panimoa pidetään yleisesti Suomen ensimmäisenä teollisena panimona. Sen käynnistymisen muistoksi nykyisen Eteläranta 8:n kohdalle on kiinnitetty muistolaatta.

Stora Bryggeriet -panimolle kävi ohraisesti. Valtio lunasti sen 1775 ja muutti viinanpolttimoksi. Vanhassakaupungissa Koskelan tilalla aloitti Ferdinand Österbergin panimo vuonna 1799. Nämä Helsingin kaksi ensimmäistä alan yritystä siirtyivät lopulta Nikolai Sinebrychoffille.

Tähänkin liitty jälleen myytti. Usein näkee väitettävän, että suomalaisen teollisen oluenpanon syntyminen tapahtui Sinebrychoffin Hietalahden panimon perustamisen myötä, mikä ei sekään ole totta,

Tällä paikalla syntyi suomalainen panimoteollisuus, kun Helsingin porvarit perustivat Suuren Panimon 1756. 250 vuotta myöhemmin: Olutliitto ry, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Suomen Pienpanimoliitto, Eteläranta 8, Helsinki (21.12.2006). Kuva: Heikki Kähkönen.

Suurvaltapolitiikka ja Venäjän laajeneminen Pohjanlahdelle toivat Nikolai Sinebrychoffin Viaporiin.

Venäläiseen kruununtalonpoikaissukuun kuuluneen Pjotr (Peter) Ivanovits Sinebrjuhovin perhe muutti venäläisten valtaamaan ”Vanhaan Suomeen” paremman leivän perässä Gavrilovin kauppalasta, Moskovan koillispuolelta. Perhe asettui asumaan venäläisten sotilaiden rakentamaan Ruotsinsalmen linnoitukseen nykyiseen Kotkan kaupunkiin 1790-luvulla.

Yhdeksänlapsisen perheen esikoinen Nikolai syntyi vuonna 1789. Hän joutui ottamaan vastuun perheen liiketoimista jo 16-vuotiaana isänsä kuoleman jälkeen. Pjotr Sinebrjuhov oli ollut yksi linnoituksen kauppiasta ja todennäköisesti omisti myös linnoituksessa panimon.

Ruotsi ja Venäjä ajautuivat sotaan Venäjän keisarin Aleksanteri I:n ja Ranskan hallitsijan Napoleonin Tilsitissä 1807 solmiman rauhansopimuksen jälkeen. Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä käytiin 1808-1809. Sodan jälkeen Haminan rauhassa Ruotsin kuningaskuntaan kuuluva Suomi liitettiin osaksi Venäjää.

Ruotsinsalmen linnoitus menetti merkityksensä sodan jälkeen ja siellä ollut rykmentti muutti Viaporiin. Nikolai Sinebrychoff tuli sotilaiden perässä Suomenlinnaan 1810. Hän jatkoi Viaporissa rakennusurakointia sekä perusti suomalaisilta siviileiltä suljettuun linnoitukseen oman panimonsa.

Johan Tietrich Schoultz: Ruotsinsalmen II meritaistelu.

Helsinki alkoi kasvaa ja Sinebrychoff siirsi bisneksiä mantereelle. Suomenlinnan rakentajille ja sotilaille tarvittiin lisää viinaa ja olutta.

Venäjän keisari Aleksanteri I teki Helsingistä Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin vuonna 1812. Helsinkiä alettiin rakentaa Pietarin mallin mukaan Venäjän keisarikunnan empiretyyliseksi aluekeskukseksi, jonka kaupunkikuvaa hallitsivat myöhemmin keisarillinen Aleksanterin yliopisto ja uusklassinen hallintokortteli. Suunnittelijana toimi saksalaissyntyinen arkkitehti C.L. Engel.

Sinebryhoffiksi nimensä muuttanut Nikolai toimi Viaporissa rakennusbisneksensä ohella varuskuntakauppiaana. Hänellä oli saarilla kauppa, kapakoita ja olutpanimo. Pikkuhiljaa hän laajensi liiketoimintaansa mantereen puolelle ja rupesi tislaamaan viinaa.

Sinebrychoff oli ennen kaikkea viinanpolttaja. Paloviinan valmistusluvat hän sai 1818 ja viinanpolton monopolin 1822. Uusi viinanpolttimo ja olutpanimo valmistuivat Hietalahteen seuraavana vuonna eli 1823.

Viinanpolttimo sijaitsi entisessä panimossa Ullanlinnassa ja sillä oli laituri nykyisessä Etelärannassa. Samaan aikaan Sinebrycoffin kilpailijana toimi Helsingin toisella laidalla Vanhassakaupungissa aiemmin mainittu viinanpolttaja ja panimomestari Ferdinand Österberg.

Nikolai Sinebrychoff osti viinanpolttimon Ullanlinnasta nykyisen ravintola Palacen kohdalta. Tehtaalla oli oma laituri Etelärannassa. Kuva: Heikki Kähkönen.

 

Saatuaan yksinoikeuden oluenpanoon Sinebrychoff osti Österbergin tuotantolaitoksen ja jatkoi siellä viinankeittoa. Ruotsalainen pääoma siirtyi samalla venäläissyntyisen isännän haltuun.

Hietalahden panimon rakentaminen alkoi 1820. Sinebrychoff palkkasi hanketta käynnistämään kokeneen oluentekijän ulkomailta. Hän teki sopimuksen saksalaissyntyisen panimomestarin August Putzscerin kanssa. Toimittaja Jussi Rokka kirjoittaa tuoreessa Intohimona olut -panimomestarimatrikkelissa, että Hietalahden panimo pysyi koko 1820-luvun varsin pienenä. Vuonna 1825 töissä olivat vain mestari, kisälli ja kolme työntekijää.

Toiminta Ullanlinnassa ei voinut jatkua kauaa. Tontti tarvittiin kasvavaa kaupunkia varten. Viinanpolttimon paikalle rakennettiin myöhemmin Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön talo.

Sinebrychoff alkoi keskittää toimintaansa Hietalahteen, jonne kasvoi 1830-luvun vaihteesta lähtien seuraavien vuosikymmenten aikana kokonainen teollisuusinfrastruktuuri puistoineen, satamineen, työläisten asuntoineen ja kouluineen.

Nikolai Sinebrchoff kuoli naimattomana 23. tammikuuta 1848. Panimoa alkoivat johtaa hänen nuoremmat veljensä Ivan ja Pavel Sinebrychoff sekä myöhemmin Pavelin lapset Nicolas ja Paul Sinebrychoff, jotka loivat Sinebrychoffista ajan mittapuun mukaan suuryrityksen.

Panimotoiminta jatkui Hietalahdessa vuoteen 1993, jolloin se siirtyi Keravalle. Vanhan panimon paikalla sijaitsevat yhä Sinebrychoffin taidemuseo sekä hevostallit. Panimotiloihin on rakennettu mm. toimistoja.

Sinebrychoffin panimo Hietalahdessa 1900-luvun alussa. Kuva: Museovirasto.

Sinebrychoffin Helsingin Sanomien ilmoituksessa julkaisema 200-vuotismanifesti kultaa Nikolain muiston.

Sinebrychoff on juhlinut tänä vuonna melko matalalla profiililla 200-vuotista tarinaansa. Toki merkkivuotta varten yhtiö pani juhlaoluen sekä julkaisi aiemmin mainitun panimomestarimatrikkelin. Viime torstaina oli myös vajaalle parille sadalle kutsuvieraalle iltatilaisuus, jonne valtiovallan tervehdyksen toi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

Panimon syntymäpäivään kuuluu yhtiön joka vuosi maksama perinteinen Helsingin Sanomien etusivun ilmoitus, joka tällä kertaa oli tarkoitettu 200-vuotismanifestiksi. Ilmoituksessa historian turhia koukeroita oiottiin jälleen melko suoriksi.

”Mitä syntyi siitä, kun 16-vuotias, maan kieltä osaamaton poika laitettiin johtamaan panimoa ja toivottiin, että kaikki menee hyvin? Hieman yli 200 vuotta sitten teini-ikäinen Nikolai Sinebrychoff menetti isänsä ja otti tämän liiketoiminnan johdettavakseen. Yhteiskunta muuttui, ja Nikolai muutti yrityksineen Suomenlinnaan, joka vähitellen kävi hänen visioilleen pieneksi”, manifestissa lukee.

Kuvakaappaus Sinebrychoffin manifestista 13.10.2019.

Ilmoituksen tekstiä on helppo kuvata hyvinkin lennokkaaksi, sillä ”maan kieltä osaamaton poika” taitoi ilmeisen hyvin nuorella iällä bisneksen teon sotaväen kanssa sekä äidinkielensä venäjän. Suomea noihin aikoihin venäläisvaruskunnissa ei puhunut kukaan. Sama koski Suomenlinnaa ja Helsinkiä. Yliopistokin muutti pääkaupunkiin vasta 1827 tapahtuneen Turun palon jälkeen.

Toki yhteiskuntakin muuttui, kun venäläiset tulivat ja syrjäyttivät ruotsalaiset.  Helsingistä rakennettiin venäläisten emigranttien, virkamiesten ja sotilaiden kaupunkia, jossa 1800-luvun alusta lukien Pietarin ylimystö ja keisarin hovi viihtyivät merenrantakylpylöissä ja kaivohuoneissa.

Manifestissa luodaan myös kuvaa tulevaisuuden Sinebrychoffista vetoamalla vastuullisuuteen ja ympäristöajatteluun.

Manifestissa todetaan, että ”parempaa huomista tavoitellen Sinebrychoff tähtää hiilineutraaliksi panimoksi ja aikoo puolittaa vedenkäyttönsä vuoteen 2030 mennessä. Se myös vahvistaa vastuullista juomakulttuuria lisäämällä alkoholittomien oluiden tarjontaa.”

Vuonna 1969 yhtiön 150-vuotisjuhlia varten ilmestyneessä Gunnar Mårtensonin kirjassa Sinebrychoffin panimo 1819-1969 nostetaan Nikolai Sinebrychoffin rooli erityisesti viinanpolttajana, ”sillä tällä juomalla hän aloitti”. Viinan valmistus avasi Nikolaille lopulta tien oluenvalmistuksen monopolin haltijaksi Helsingissä.

Sitä taustaa vasten tuntuu hieman huvittavaltakin, että hänen nimellään pantiin pitkään alkoholitonta olutta, joka Sinebrychoffin nykyisen markkinointijargonin mukaan ”vahvistaa vastuullista juomakulttuuria”.

Nykyisin Sinebrychoff on osa monikansallista Carlsbergin panimojättiä. Ilmastonmuutos on päivän agenda. Puoli maapalloa kärsii puhtaan veden puutteesta. Ympyrä sulkeutuu.

Hyvä ympäristösuhde yhdistettynä suomalaiseen puhtaaseen veteen ja raaka-aineisiin sekä niistä valmistettuihin laadukkaisiin juomiin on tulevaisuuden bisneksen avaintekijöitä – aivan kuten oli oluen valmistaminen varuskunnissa ja linnoituksissa 1700-luvulla puhtaan veden korvikkeeksi. Siinä Sinebrychoff ja Carlsberg ovat epäilemättä oikealla tiellä ja monia kilpailijoitaan edellä.

Sinebrychoffiin 200-vuotisjuhlaolutta on valmistettu vain rajoitettu määrä. Kuva: Sinebrychoff.

Teksti: Heikki Kähkönen

Lähteet:
Gunnar Mårtenson: Sinebrychoff 1819-1969
Seppo Bonsdorff: Suomen panimot – Matrikkeli portteri- ja olutpanimoista 1756-1996
Anneli Mäkelä Alitalo, Sakari Heikkinen ja Minerva Kultanen: Sinebrychoffit
Jussi Rokka: Intohimona olut – Sinebrychoffin panimomestareita ja heidän vaiheitaan kahden vuosisadan ajalta
www.eu2019.fi
www.suomenlinna.fi

CategoriesOlut Panimot

Facebook Comments