O

Olaf-panimo perustaa ravintolan ja tapahtuma-areenan Savonlinnan vanhaan veturitalliin

Savonlinnalainen Olaf Brewing rakentaa oman tapahtumakeskuksen yli sata vuotta vanhaan veturitalliin. Punatiiliseen kulttuurirakennukseen tulee ravintolan ohella panimomyymälä ja musiikkisali esiintymislavoineen. Olafin tapahtuma-areena avaa ovensa jo parin kuukauden kuluttua.

Olaf Brewingin perustaja ja toimitusjohtaja Petteri Vänttinen kurvaa autollaan suuren punatiilisen rakennuksen pihaan. Kevättä enteilevä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Parkkipaikan lumikasat hohtavat auringonpaisteessa.

”Periaatteessa tästä on järvinäköala Saimaalle, mutta isot lumipenkat estävät näkymät. Tällä kohtaa pihaa oli alun perin junien ja vaunujen kääntölava. Noiden isojen tallinovien viereen tulee pihaterassi”, Vänttinen aloittaa.

Savonlinnan uuden ohitustien varressa sijaitseva veturitalli on rakennettu vuonna 1908 eli samaan aikaan kun rautatie Karjalan Elisenvaarasta Parikkalan ja Punkaharjun kautta Savonlinnaan valmistui.

Esisopimus veturitallin ostamisesta on jo tehty. Rakennuslupa tilojen muuttamisesta ravintolaksi on myös taskussa, Petteri Vänttinen sanoo. Kuva: Heikki Kähkönen.

Noin 1400 neliön punatiilisen rakennuksen julkisivu on suojeltu. Kiinteistöä on laajennettu nykyiseen kokoonsa vuoden 1960-luvun alkuun mennessä. Veturitalli on ainoana rakennuksena jäljellä vanhasta veturitallipihasta. Viereen on muutama vuosi sitten rakennettu Motonet-autotarvikeliike.

Rakennuksen sisätilat on lähes kokonaan uusittu muutama vuosi sitten, kun paikallinen yrittäjä osti rakennuksen valtion Senaatti-kiinteistöiltä ja perusti halliin konemyymälän. Yritys muuttaa Olafin tapahtumakeskuksen tieltä viereisen katsastusaseman tiloihin.

Veturitalliin remontoidaan Olafin panimomyymälä, ravintola sekä 450 ihmistä vetävä keikkapaikka.

Ravintolaan astutaan suoraan etupihalta. Baaritiskin viereen tulee olutkauppa ja ravintola. Aurinko paistaa ravintolatilaan suoraan tallin isoista ikkunoista.

Ravintolasta avautuu 450-paikkainen konserttisali, jossa voidaan järjestää keikkoja ympäri vuoden. Ensimmäiset bändibuukkaukset ovat jo neuvotteluissa. Musiikin ohella taloon on luvassa ainakin stand up -keikkoja.

”Täällä voivat yksityiset ihmiset, firmat ja yhteisöt järjestää syntymäpäiväjuhlia, häitä sekä muita tilaisuuksia. Tilan etuosaan rakennetaan iso esiintymislava. Koko saliin tulee ajanmukainen äänentoisto- ja valotekniikka. Akustiikan ja äänitekniikan suunnittelee alan huippuihin kuuluva Reima Saarinen”, Vänttinen kertoo.

Oluen valmistus jää entiselle paikalleen Laitaatsiltaan. Panimokauppa siirtyy kokonaan uusiin tiloihin, jonne tulee myös vahvempien oluiden kypsytysvarasto ja tasting room. Oluiden käyminen ja tynnyrikypsytys myymälän yhteydessä mahdollistavat vahvojen käsityöoluiden myynnin suoraan asiakkaalle.

Veturitallin edessä ollut veturien kääntölava on purettu pysäköintialueen tieltä. Kuva: Museovirasto.

Ensimmäiset keikat Olafin Veturitallissa ovat luvassa jo kevään aikana.

Veturitallin tapahtumakeskus ei pyöri pelkästään pienpanimo-oluiden ympärillä, vaikka panimon nimi näkyy paikan nimessä sekä omat oluet maistuvat ravintolan ja myymälän tarjonnassa. Esiintyjälistalle on tarkoitus buukata kotimaisia huippuartisteja ja -bändejä.

”Kyllä meillä on tarkoituksena tuoda merkittävä lisä Savonlinnan kulttuuri- ja matkailutarjontaan. Itse asiassa juuri tällaiseen suuntaan monien käsityöoluen panijoiden liiketoiminta on maailmalla kehittymässä. Me haluamme olla osa alueen kulttuurielämää ja -palveluja”, Petteri Vänttinen pohtii.

Veturitallin sisätilojen muutoskustannukset nousevat muutamaan sataan tuhanteen euroon. Remontin suunnittelua ja toteutusta helpottaa edellisen yrittäjän tekemät pohjatytöt. Olaf vuokraa tiloja myös muille yrittäjille.

Ravintolasta tulee erittäin valoisa auringon puolella olevien suurten ikkunoiden ansiosta, Petteri Vänttinen sanoo. Kuva: Heikki Kähkönen.

”Haluamme ottaa tänne vuokralaisia, jotka tukevat tapahtuma-areenan ideaa. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi pieni limonaditehdas, kahvipaahtimo tai tislaamo.”

Olaf Brewing sai vuonna 2021 ELY-keskuksen kanavoimaa maakunnan kehittämisavustusta reilut 300 000 euroa. Rahaa ei käytetä tapahtuma-areenan kustannuksiin, vaan panimoinvestointeihin Laitaatsillassa.

”Ostamme veturitallin rakennuksen meidän lähisukulaisten pääasiassa omistaman kiinteistöosakeyhtiö Olaf Castle Oy:n nimiin. Panimoyhtiö on siinä pienosakkaana ja tulee tiloihin vuokralaiseksi. Panimo hoitaa ravintolan anniskelun ja oluiden myynnin. ELY-keskuksen kehittämisavustuksen käytämme panimolaitteisiin, kuten uuteen tölkityskoneeseen”, Vänttinen tarkentaa.

Kasvu kellaripanimosta parin sadan tuhannen litran pienpanimoksi ja tapahtuma-areenaksi on toteutunut muutamassa vuodessa.

Olaf Brewingin panimo ja nykyinen myymälä sijaitsevat Savonlinnan Laitaatsillassa jättikokoisen maantiesillan kupeessa. Matkaa kaupungin keskustan maamerkkinä toimivalle kauppatorille on viisi kilometriä.

Veturitalli on keskustan vieressä, puolentoista kilometrin päässä torilta. Olaf Brewing on saanut nimensä kaupungin toisella reunalla Kyrönsalmessa lepäävästä Olavinlinnasta, joka on nimetty viikinkikuningas ja pyhimys Olavin (ruots. Olaf) mukaan. Savonlinnassa kaikki on kävelymatkan päässä.

Kuutisen vuotta sitten veljekset Petteri ja Santeri Vänttinen aloittelivat oluenpanijan uraansa ahtaissa kellaritiloissa. Yritys tunnettiin silloin nimellä Mustan Virran Panimo. Nimi muuttui pari vuotta sitten Olaf Brewingiksi.

Petteri (vas.) ja Santeri Vänttinen kävivät maistattamassa oluitaan kolme vuotta sitten Berliinin Grüne Woche -messuilla. Kuva: Heikki Kähkönen.

Nyt yhtiö valmistaa yli 200 000 litraa olutta vuodessa sekä markkinoi ja tuo maahan arvostetun tanskalaisen Mikkellerin oluita. Vuonna 2020 yrityksen liikevaihto oli 1,4 miljoonaan euroa.

”Panimme aluksi oluita 70 neliön kellaripanimossa 200 litran erissä sekä jakelimme niitä muuttotappiokunnan ravintoloihin ja kauppoihin. Sitten laajensimme panimoa. Nyt rakennamme oman tapahtuma-areenan. Moni sanoo meitä hulluiksi, kun ryhdymme tällaiseen korona-aikana”, Petteri Vänttinen naurahtaa.

Teksti: Heikki Kähkönen, Savonlinna

Facebook Comments