H

Hypermarketeista rakennetaan aikuisten elämyskeskuksia – K-Citymarketit perustavat omia pienpanimoita

K-Citymarketit perustavat panimoita kauppapaikkojensa yhteyteen. Ensimmäinen marketpanimo syntyy Tampereen kupeeseen, kun Moose on The Loose -panimon laitteet ja oluenpanija Kalle Hirvikoski siirtyvät Porista K-Citymarket Pirkkalaan. Panimo on alkusoitto CM-ketjun olutkonseptille ja paikallisten craft-oluiden markkinoiden valtaamiselle omille tuotteilleen.

Nykyajan totuus on, että palvelut muuttavat sinne, missä ihmiset ja raha liikkuvat eli yhä kauemmaksi kaupunkien keskustoista. Koronarajoitusten vuoksi kaupunkien ytimien rinnalla kaupunginosien kauppakeskukset ovat saaneet kärsiä asiakaspulasta.

Korona on kuitenkin pitänyt ruokakauppavetoisten markettien asiakasvirrat vuolaina. Hypermarketit ovat jopa saaneet lisää asiakkaita kansalaisten vältellessä kauppakeskusten käytävillä maleksivia ihmisjoukkoja.

Koronarajoitukset ovat heijastuneet myös olutmyyntiin. Ravintoloiden ollessa kiinni päivittäistavarakaupat ja marketit ovat lohkaisseet leijonanosan olutbisneksestä. Valviran tilastojen mukaan pt-kauppojen osuus kotimaan olutkaupasta nousi viime vuonna 89 prosenttiin. Litramääräisesti kaupat lisäsivät myyntiään peräti 10 miljoonalla litralla.

Kauppias Petri Putila avasi ensimmäisen viinibaarin ruokakauppaan Lahdessa. Kuva: K-kauppiasliitto

K-Citymarketien ravintola-baarikuvio on ollut työn alla ainakin pari vuotta, idean tasolla pidempääkin. Kerroimme syksyllä 2019 Viidessä Tähdessä, kuinka Jyväskylän Seppälän K-Citymarket avasi oluiden pop up -ravintolan.

Seppälän myötä muidenkin markettien sisälle on perustettu viinibaareja ja artesaanipizzeroita – sekä tulevaisuudessa avataan omia panimoita baareineen ja olutkioskeineen.

Lahden Paavolan entinen CM-kauppias Petri Putila aloitti K-Citymarket Pirkkalan kauppiaana maaliskuun alussa. Ennen siirtymistään Pirkkalaan Putila ehti perustaa Paavolan K-Citymarketiin jäätelötehtaan ja maan ensimmäisen ruokakaupan yhteydessä olevan viinibaariin. Seuraavina ovat vuorossa viini- ja olutravintola sekä oma pienpanimo.

Ensimmäiset olutpanimot ovat tulossa Pirkkalan ja Vantaan Tammiston K-Citymarketeihin. Huhut kertovat jo kahdesta muustakin CM-pienpanimosta.

Olutharrastajien piireissä on muutaman päivän ajan pulistu pienen Moose On The Loose -panimon lopettamisesta. Porilaispanimon laitteet osti Pirkkalan K-Citymarket. Pirkkalaan siirtyy myös entinen panimoyrittäjä Kalle Hirvikoski oluenpanijaksi.

Asiasta on kuulemma tarkoitus tiedottaa virallisesti ensi viikolla. Hirvikoski on yhdessä lahtelaisen olutbloggarin ja pienpanimohäärääjän Teemu ”Bönthöö bönthöö” Lahtisen kanssa avannut auliisti mm. Facebookin Bierkkala-ryhmässä ja samannimisessä blogissa CM:n panimokonseptin ”salaisuuden” verhoa.

Kotimaisten pienpanimoiden myyntiedustajana töitä tehnyt Lahtinen on touhunnut myös CM-olutmiehenä hoidellen mm. Putilan aiemmin isännöimän Lahden Paavolan K-Citymarketin olutvalikoimia. Lahtinen on myös keksinyt Pirkkalan Cittarin olutverstaalle nimen Panimo Himo.

Pienpanimomies Teemu Lahtinen (vas.) vastaa Bierkkala- ja Panimo Himo-konseptien sisällöistä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kuvion tekee mielenkiintoiseksi se, että Pirkkalan Cittariin on tulossa marketin ja Alkon rinnalle kolmas alkoholijuomien vähittäismyyntipiste. Nimittäin alkoholilain perusteella kaikki CM-käsityöläispanimot tulevat saamaan vahvojen eli enintään 12-prosenttisten oluiden sekä 6–12-prosenttisen sahdin ulosmyyntioikeudet, kunhan vain rakentavat myyntiä varten erillisen kioskin kassojensa ulkopuolelle.

Niinpä Lahtisen perustamassa Bierkkalan Facebook-ryhmässä kysyttiinkin jo torstaina olutharrastajilta, ”miltä kuulostaisi sahti tai vaikkapa tripla-IPA maitokaupasta ostettuna”.

Lahtinen lisäsi Olutopas.info-foorumilla kauppiaan elkein, että ”meillä on myös mahdollisuus perustaa puoti panimon seinän taakse, eli niin, ettei se olisi kaupan vaan käytävän puolella.”

Jo nyt moni olutharrastaja ja Alkon vihaaja hyppii innosta tasajalkaa pelkästään siitä tiedosta, että pian saa ostaa jopa 12-prosenttista CM-käsityöläisolutta valtion viinakaupan vieressä olevasta olutmyymälästä.

Samalla voi ryhtyä elättelemään toivoa, että jokainen CM-olutkioskista ostettu tölkki on naula Alkon monopolin arkkuun ja kauppiaiden ottama panimo- ja viinibaariaskel kohti vahvojen oluiden ja mietojen viinien myynnin vapauttamista.

Pirkkalan K-Citymarket palkittiin v. 2019 K-kauppiasliiton Vuoden juomaosastona. Kuva: K-kauppiasliitto.

Omien oluiden ulosmyynti vilkkaassa kauppapaikassa on yksi monista kilpailueduista.

Panimo Himo ja muut K-Citymarketien panimot tulevat saamaan muiden käsityöläispanimoiden tapaan olutverosta 50 prosentin pienpanimoalennuksen. Kuluja säästää myös sijainti marketin sisällä, mikä poistaa kalliit kuljetuskustannukset, kun oma kauppa toimii sekä anniskelupaikkana että myyntipisteenä. Enintään 5,5-prosenttisia oluitahan saa luonnollisesti myydä myös Citymarketin puolella.

Lisäksi oluita voi mainostaa kaikissa ketjun omissa kanavissa sekä isoissa ilmoituksissa päivälehdissä. Kaupan sisällä olevassa olut- ja viiniravintolassa voi markkinoida ja maistattaa oluita asiakkaille. Teemu Lahtisen mukaan Pirkkalan CM:n Sommelier-ravintolassa onkin ”luvassa erilaisia teemoja sekä mielenkiintoisia vieraita olutmaailman huipulta”.

Eikä siinä kaikki. Oluille voi helposti raivata tarvittavan määrän hyllytilaa marketin puolelta ja siirtää muiden valmistajien ja maahantuojien oluita metrin tai useammankin takavasemmalle.

Olutvalikoimiaan rajusti laajentaneet K-Citymarketit joutuvat pian etsimään tilaa kaapeissa ja hyllyissä myös kaupan omille olutmerkeille. Kuva: Kesko / viestintä.

Suomalaisen oluen, olutkulttuurin vai olutkauppiaan asialla?

Ennen kaikkea K-Citymarketit pystyvät ohjaaman valikoimien ohella kuluttajien valintoja hinnoittelunsa avulla. Talon oluiden kate jää suoraan omaan taskuun eli valmistajana toimivalle kauppiaalle.

Olutnimikkeiden määrä tuskin tulee omien panimoiden tuotteiden myötä kasvamaan Citymarketeissa. Sen sijaan jo nyt on herännyt epäilys siitä, että paikallisilla pienillä kilpailijoilla voi olla entistä hankalampaa saada oluitaan myyntiin marketin puolelle tai puhumattakaan CM:n craft beer -myymälään – ainakaan samalla hinnalla CM-panimon oluiden kanssa.

Tällaisen pahansuovan väitteen omien oluiden suosimisesta CM-panimomiehet tulevat varmasti ampumaan alas panetteluna ensi viikolla tiedottaessaan hankkeestaan, sillä suomalaisen olutkulttuurin asiallahan tässä ollaan eikä polkemassa hintoja tai tuputtamassa omaa olutta – eiks vaan?

Koko CM-panimokuviota on myös sopivalla tavalla lähdetty vyöryttämään julkisuudessa pienpanimo-oluiden harrastajien omien porukoiden kautta, vähän niin kuin yhteisenä salaisuutena. Yksi blogisivusto ehti jo torstaina tuulettaa sitä, että on saanut kertoa ilouutisen Cittari-panimoista maailmalle ensimmäisenä. Tärkeintä on olla mukana heti alusta asti, jotta ei jää junasta.

”Hyppää siis hype-junaan ja tule rakentamaan kanssamme Bierkkalasta maan johtavaa olutmarkettia”, Lahtinen hehkuttaakin olutväen me-henkeä Bierkkala-blogissa.

Bierkkala jakoi kunniaa Facebookissa ensimmäisenä ”uutisen” julkaisseelle blogisivustolle.

Mutta hetkinen hei haloo! Mihin ovat unohtumassa Himo-hypessä muut innovatiiviset panimo- ja kauppakuviot, kuten Varustelekan Sotima-baari ja -olutmyymälä? Entäs Pien-kauppa, kuka sitä nyt hypettää, kun kaikki puhuu sahti- ja olutkeidas Bierkkalasta panimoineen, tastingeineen ja tap roomineen?

Bierkkalaan liittyen kukaan ei ole vielä esittänyt craft beer -identiteettiin ja -ideologiaan liittyvää peruskysymystä: millä tavalla hypermarketien sisälle tulevissa panimoissa toteutuu perusajatus riippumattomasta, itsenäisestä sekä oma- ja vaihtoehtoisesta olutpanimosta?

Ehkä sitä ei tarvitsekaan esittää, sillä ovathan Bierkkalassa mukana olutskenen omat pojat ja tytöt, jotka järjestävät maisteluiltoja Pirkkalassa ja Vantaalla sekä jatkossa muissa kehäteiden varsilla olevissa Cittareissa.

Oli miten oli. Olen jo vuosia kaivannut miesparkkeja kauppakeskuksiin, marketteihin ja kauppakaduille. Siis keitaita, joihin vuosien shoppailuahdistuksella rasitettu aikuinen mies voi istahtaa hyvän olutlasillisen ääreen selailemaan päivän lehtiä antaen samalla puolisolleen runsaasti laatuaikaa ostosvaelteluun. Nyt se on vihdoin toteutumassa! Voi bierkkala sentään.

Ja ehdottomasti panimo & baari Miesparkki on saatava Ikeaan ja Plantageniin myös. Eipä silti, en panisi pahaksi, jos meillä Vartsikan lähi-Alepassakin olisi kapakka, onhan siellä postitoimistokin.

Husband Day Care eli miesparkki Prahan vanhassakaupungissa pitää hyvää huolta shoppailuun tuskastuneista miehistä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Heikki Kähkönen, K-kauppiasliitto, Keskon viestintä ja Pixabay.

CategoriesJuomat Olut Panimot

Facebook Comments