Suomen kokkimaajoukkue on aloittanut tiukan kisavuoden uuden kapteenin komennuksessa. Maajoukkueen peräsimeen on astunut Porvoon ravintola Sinnen Niko Lehto.
Niko Lehto, 30, kantaa jatkossa päävastuun kokkimaajoukkueen keittiötyöskentelystä. Hän sanoo olevansa kilpailuhenkinen ammattilainen ja todella huono häviäjä.
”Mihinkään kilpailuun ei kannata lähteä leikkimään, vaan aina mennään voittamaan. Jos voittoa ei saavuteta, tehdään vain lisää työtä, ja jos se saavutetaan, sekin teettää työtä. Huipulle on helpompi kiivetä kuin siellä pysyä”, Lehto pohdiskelee.
Kokkimaajoukkueen tämän vuoden tavoite on lämpimän keittiön voitto Luxemburgin MM-kilpailussa. Kylmä keittiö mukaan laskettuna joukkue aikoo sijoittua samalla viiden parhaan joukkoon
”Minua motivoi, että kehitymme koko joukkueena. Lopullinen päämäärämme on voittaa kultaa. Se määrittelee motivaation”, Lehto kiteyttää.
Itä-Helsingin Santahaminan kupeessa sijaitsevasta Hevossalmen lomakylästä on tullut kokkileijonien myötä Leijonaranta. Joukkue on ottanut aiemmin kurssikeskuksena tunnetun paikan haltuunsa. Paikka on samalla kokkimaajoukkueen oma kampus eli CToF campus.
”Täällä syödään, nukutaan ja hengitetään. Pystymme sekä harjoittelemaan että viettämään täällä aikaa yhdessä. Hevossalmi on ilmiömäinen niin paikkana kuin sijainniltaan. Yhteistyökumppanit ja tukkuliikkeet ovat lähellä”, Lehto kehuu.
Kokkimaajoukkue edustaa Suomea kokkiolympialaisissa, jotka järjestetään seuraavan kerran Stuttgartissa Saksassa vuonna 2020. Välietappina matkalla kohti olympiamenestystä joukkue osallistuu kokkien MM-kisoihin Luxemburgissa marraskuussa.
HHyvästi bistro, bouillon tulee – ranskalaisen työväenruokalan renessanssi voisi olla täydellinen suomalainen ravintolailmiö
Bouillon on ranskalaisen ravintolakulttuurin aikakapseli: se on yhtä aikaa menneisyyden työväenruokala ja uuden sukupolven ravintola, joka synnyttää nyt jonoja Pariisissa, Lyonisssa ja muissa Ranskan ruokakaupungeissa...





Facebook Comments