Helsinkiläisen ravintola Finnjävelin Ismo Sipeläinen edustaa Suomea tulevissa huippukokkien MM-kisoissa, Bocuse d’Orissa. Sipeläisen ensimmäisenä tavoitteena on ensi kesäkuussa Italian Torinossa käytävä Euroopan-karsintakilpailu.
Ismo Sipeläinen kokosi viiden ja puolen tunnin karsintakilpailussa yhteensä 760 pistettä. Tiistaina Helsingissä käydyssä kisassa toiseksi tuli Tommi Tuominen 742 pisteellä. Kolmanneksi sijoittunut Benjamin Frostell kokosi 654 pistettä.
Kilpailijoiden tehtävänä oli valmistaa 14 kala-annosta lautasille ja 12 liha-annosta vadille sekä 2 liha-annosta lautasille. Pakolliset raaka-aineet olivat kotimainen kuha ja raa’at katkaravut sekä ankka ja ankan sydän.
”Kala-annosten onnistuminen oli hiukan pettymys kaikilla. Ankka oli selkeästi tasokkaampi. Annokset eivät tietenkään vielä olleet aivan Bocuse d’Or -tasoa, mutta kandidaatilla on aikaa hioa suorituksensa huippuunsa ennen Torinon-karsintakisoja”, päätuomari Pekka Terävä kommentoi suorituksia.
Torinon osakilpailusta 10 maata jatkaa matkaansa Ranskan Lyoniin, jossa pidetään Bocuse d’Or -finaali tammikuussa 2019. Sipeläisellä on aiempaa kokemusta yhdestä Bocuse d’Or -kaudesta Matti Jämsénin assistenttina.
”Nyt alamme kasata kisatiimiä. Etsimme assistenttia ja valmentajaa Sipeläisen tueksi. Ismon kokemus Bocuse d’Or -kilpailuista tuo tekemiseen varmuutta. Hän on kokenut kilpailija, jolla on hallussa oikeanlainen tekniikka. Tänäänkin pienet erot tulivat juuri kilpailuvarmuudesta”, Bocuse d’Or Finlandin presidenttinä toimiva Jämsen sanoo.
I
Ismo Sipeläinen on Suomen uusi Bocuse d'Or -edustaja
CategoriesYleinen
Facebook Comments