Viisi Tähteä on tällä viikolla tien päällä. Teemme matkaa Itä-Suomeen, jossa piipahdamme taukopaikoissa ja paikallisissa ruokakeitaissa. Gurmeeta emme tällä kertaa hae, vaikka varmasti sellaistakin saamme maistaa.

Suomi on eurooppalaiseksi valtioksi suhteellisen pitkä. Maan laajuutta voi mitata ottamalla auton alle ja lähtemällä kesäretkelle itäiseen Suomeen. Tästä alkavassa juttusarjassa ajamme kuutostietä ylös Joensuuhun, Ilomantsiin ja Kolille. Takaisin Helsinkiin palaamme Punkaharjun, Savonlinnan ja Mikkelin kautta.

Pysyttelemme tiukasti ”mie”-rajan sisäpuolella. Joskin Mikkelissä se on ”miä”. Edessä on yli tuhat kilometriä ja neljä helteistä päivää. Seija Heinola on ratin takana ja Andres Teiss huolehtii kuvista. Minä suollan tarinaa kuin Simana Sissonen.

Minulle Itä-Suomi alkaa Kotkasta, savolaisten Amerikasta, ja jatkuu aina ylös Valtimon ja Sotkamon rajalle saakka. Siellä vastaan tulevat Kainuun korvet, koskien ärjyt ja surkeat suot.

Maantieteellisesti Kotka on Kaakkois-Suomea tai osa Kymenlaaksoa. Itäsuomalaiseksi kaupunki muuttuu samalla hetkellä, kun uusimaalaisten mä ja sä vaihtuvat puheessa muotoon mie ja sie.

Kotka Steam Brewerystä oluet mukaan menomatkalle

Kotka on jättänyt lähtemätön vaikutuksen suomalaiseen olutkulttuuriin. Kotkan kupeessa sijaitsevasta Kyminlinnasta voidaan sanoa alkaneen Suomen suurimman ja Pohjoismaiden vanhimman olutpanimon Sinebrychoffin tarina.

Venäläinen emigrantti ja tehtailija Peter Ivanovits Sinebrjuchov perusti panimon Kyminlinnan sotilasalueelle vuonna 1798. Tehdas on aikakirjoissa mainittu nimellä Ruotsinsalmi Bryggeri, sillä Kyminlinna kuului Ruotsinsalmen linnoitukseen. Sinebrjuchovin valmistama olut maistuikin lähinnä sotilaille.

Kotkan höyrypanimon historia ulottuu aina 1800-luvun lopulle saakka. Kuva: Andres Teiss.

Nykyisin Kyminlinna on osa Kotkan kaupunkia. Vanhat linnoituksen jäänteet on nähtävissä Pietariin johtavan valtatien varressa Kotkaan kääntyvän risteyksen kohdalla.

Kun 1805 Peter kuoli, panimon jatkajaksi tuli hänen poikansa Nikolai, joka muutti sukunimen muotoon Sinebrychoff. Suomen Sota päättyi Haminan rauhaan vuonna 1809, minkä jälkeen sotilaat siirtyivät Helsingin Viaporiin eli Suomenlinnaan. Nikolai lopetti oluttehtailun Ruotsinsalmessa ja muutti sotaväen perässä seuraavana vuonna.

Konsuli Max Südell sekä kauppias Matti Silvo perustivat Kotkan Höyrypanimon mereen laskevan Langinkosken suulle vuonna 1894. Panimotoiminta paikalla päättyi vuonna 1967, kun oluttehtaan itselleen hankkinut lahtelainen Mallasjuoma lopetti oluenvalmistuksen Kotkassa.

Sananmukaisesti Höyrypanimon pihassa syntyivät ja kasvoivat veljekset Boris ”Bobi” Orlo ja Georg ”Jori” Orlow. Bobi tunnetaan Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti valmistetun oluen eli Sinebrychoffin portterin isänä ja kätilönä. Jori puolestaan teki pitkän uran Porin Panimon panimomestarina virittäen muun muassa Karhu-oluen nykyiseen kuosiinsa.

Kari-Jukka Koivistoinen (vas.) ja Matias Puranen perustivat Kotka Steam Breweryn vanhan höyrypanimon tiloihin. Kuva: Andres Teiss.

Nykykotkalaiset Kari-Jukka Koivistoinen ja Matias Puranen käynnistivät Kotka Steam Breweryn vanhan höyrypanimon tiloissa viime vapun jälkeen. Käsityöpanimon ensimmäiset oluet valmistuivat myyntiin kesäkuun alussa, ja ne ovat käyneet Kymenlaaksossa ja olutfestareilla hyvin kaupaksi.

Janojuomiksi panimon omasta puodista otimme mukaamme Skipper’s Alen, Skipper’s Gingerin ja Kotkan Meripäiväolusen.

Vetyä ja Atomia Lappeenrannassa

Olen ajanut lukemattomia kertoja kuutostietä pohjoiseen ja etelään. Käytännössä aina olen suhannut Lappeenrannan keskustan ja sataman ohi, vaikka varsinkin kesäaikaan villimieskaupunki elää vilkasta elämää.

Linnoituksesta on tehty oiva turistikohde taidenäyttelyineen ja kahviloineen, mutta sataman toria ei voita silti mikään. Nytkin terasseilla ja ravintolalaivoissa kävi lounasaikaan kuhina, mutta pisin jono pysyi koko ajan Satama-Sanni-torikahvilan kahden luukun edessä.

Satama-Sannista saa aitoja lappeenrantalaista Vetyjä ja Atomeja, joita jopa kutsutaan maakuntaherkuiksi tuhatvuotisen Lemin särän rinnalla. Vety ja Atomi ovat täytettyjä lihapiirakoita, joiden tarina juontaa juurensa 1960-luvulle. Silloin Lappeenrannan kauppatorilla makkarakojuaan pitäneen Laakon mamman asiakkaat vaativat lihapiirakkansa täytteeksi tuhtia lisuketta.

Vedyssä lihapiirakan sisällä on savukinkkua ja kananmunaa, ja kaikki mausteet tietysti. Kuva: Andres Teiss.

Kananmunaa tai kinkkua sisältävä lihapiirakka ristittiin Atomiksi, koska se tehosi kuin atomipommi. Toinen piirakka, jonka täytteenä on sekä kinkku että kananmuna, tuntui maistajiista puolestaan vetypommilta. Siksi se sai nimen Vety.

Piirakoita maustamaan pantiin lisäksi sinappia, ketsuppia, kurkkusalaattia, sipulia ja majoneesia. Piirakat tehdään paikallisen Kesämäen leipomon omalla reseptillä. Atomi ja Vety ovat tuhtia evästä, jolla pärjää pidemmällekin.

Biisoniburgereita Iloisen Pässin Maalaispuodissa Parikkalassa

Aloitin kuutostien reissaamisen 35 vuotta sitten siirryttyäni kotipaikkakunnaltani Punkaharjulta kohti Etelä-Suomea ja Helsinkiä. Opiskelun ja työn perässä, aivan kuten sadat tuhannet muut saman ikäluokan suomalaiset.

Vielä 1980-luvulla vakituisia pysähdyspaikkoja valtatien varrella oli vain muutama: rekkamiesten suosima Simpeleen Teboil, Luumäen Motelli ja Utin Shell. Simpele ja Utti ovat säilyttäneet asemansa kulkijoiden levähdyspaikkoina, mutta nykyisin ajan niistä käytännössä aina ohi.

Iloisen Pässin Maalaispuoti on keidas kuutostien varrella. Kuva Andres Teiss.

Parikkalassa kuutostie hipoo Venäjän rajaa. Tien varrelle Koitsanlahden vanhalle kaupalle syntyi muutama vuosi sitten Iloisen Pässin Maalaispuoti, jonka olemme ottaneet vakituiseksi keitaaksemme, niin nytkin.

Maalaispuoti on oiva sekoitus kestikievaria ja kauppaa. Se henkii luovaa yrittäjyyttä, jossa yhdistyy rakkaus lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin ja elintarvikkeisiin. Tarjolla onkin biisonipihvejä ja -hampurilaisia, pienpanimo-oluita ja kotileipomoiden herkkuja.

Biisonikeittoa ja elävää musiikkia Juholan Biisoniareenalla Uukuniemellä

Koitsanlahdesta lähdettäessä tarkaavainen matkustaja voi havaita heti patsaspuiston jälkeen Venäjän rajavartiotornin. Suunnilleen samanlainen oli vielä takavuosina valtatien varressa Suomen puolella, mutta nyt se on purettu tarpeettomana. Rajavalvontaa kun hoitelevat erilaiset tunnistimet ja kamerat.

Entisen parikkalalaisen Laukkasen Matin kanssa istuimme talvella 1984 varusmiehinä Suomen puolella vartiotornissa Nuijamaan tullin kupeessa ja yritimme tiirailla liikettä naapurin puolella. Emme nähneet mitään, kun oli umpipimeää, mutta kuvittelimme sitäkin enemmän. Väijyvuoron jälkeen otimme iltaoluet Nuijamaan baarissa ja menimme rajavartioasemalle nukkumaan.

Juholan Biisoniareena syntyi Uukuniemelle vanhan kivijalkaisen navetan alakertaan ja vintille. Kuva: Andres Teiss,

Matti ja veljensä Heikki Laukkanen ovat rakentaneet Venäjän rajan pinnassa olevalle sukutilalle Uukuniemelle Juholan Biisoniareenan, jossa vanhan kivijalkaisen navetan vintillä soi elävä musiikki ja alakerran ravintolasta lautaselle saa tukevaa biisonisoppaa.

Keittoidea juontaa juurensa viime sotien aikaan. Juholan tilan ohi kulki tuhansia evakkotaipaleen väsyttämiä vanhoja miehiä ja naisia sekä äitejä lapsineen. Evakoille jaettiin Juholan pihasaunan padassa keitettyä soppaa, jotta he jaksaisivat taivaltaa matkaansa kohti tuntematonta.

Biisoniareenan tuore biisoninliha tulee parin kilometrin päässä olevalta Olli Hälvän tilalta, jossa kasvatetaan myös Ylämaan nautaa. Sen lihaa käytetään Juholan à la carte -annoksissa. Ylämaan karjaa ja biisoneita voi nähdä ennen pataan joutumistaan laiduntamassa hieman ennen Niukkalan kylää, kun kuutostieltä ajaa Tarnalan kautta kohti Uukuniemeä.

Biisoniareenan jälkeen vaihtuu myös maakunta Pohjois-Karjalaksi. Kuva: Andres Teiss.

Uukuniemeltä matka jatkuu edelleen Joensuuhun, Ilomantsiin ja Kolille, josta on luvassa juttua myöhemmin.

Teksti: Heikki Kähkönen

Facebook kommentit