G

Gastro Helsinki 2022 korostaa ravintola-alan merkitystä yhteiskunnassa uusien haasteiden kynnyksellä

Gastro Helsinki 2022 -messut on erityisesti verkostoitumisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumi. Tapahtuma nostaa esiin ajankohtaisia aiheita työvoimapulan ratkaisemisesta hyvään johtamiseen, kuluttajatrendehin ja uratarinoihin saakka. Nuoret opiskelijat ja vieraskieliset ammattilaiset saavat messuilla erityisen huomion.

Suomen merkittävin ravintola- ja ruoka-alojen ammattilaisten tapahtuma Gastro Helsinki 2022 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.–20. toukokuuta. Tapahtuma ottaa aiempaa vahvemmin huomioon alan tulevaisuuden kannalta kaksi tärkeää kohderyhmää, jotka ovat nuoret opiskelijat ja vieraskieliset alan ammattilaiset.

Tärkeitä elossapysymisen kysymyksiä käsitellään lukuisissa eri puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa. GastroHelsinki-lavalla puhutaan kolmen päivän aikana muun muassa ravintola-alaa kohdanneista kriiseistä, tulevaisuuden näkymistä, työvoimapulan ratkaisuista sekä ensi kertaa suoraan ja julkisesti alan suurista tabuista.

Uudet ruoka- ja juomatrendit maistellaan Gastro Helsinki 2022 -messuilla. Kuva: Heidi Koivunen.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -tulosten julkistaminen sekä mielenkiintoisia juomatrendejä.

Maan arvostetuin ravintolalistaus Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2022 julkistetaan Gastro-messuilla keskviikkona 18. toukokuuta. Listaus perustuu valtakunnalliseen äänestykseen, johon kutsutaan vuosittain runsaat 1000 horeca-alojen, juomabisneksen sekä ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaista. Äänestyksen toteuttaa verkkomedia Viisi Tähteä.

Juomat ovat tapahtumassa esillä Wine, Beer & Spirits -alueella, jossa järjestetään mm. erilaisia tastingeja. Kävijät voivat maistella tuotteita 3,50 euron juomalipukkeilla (ei koske alkoholialan ammattilaisia).

Kesän ensimmäiset terassijuomat puolestaan tarjoillaan Gastron Terassilla. Lisäksi GastroHelsinki-lavalla kuullaan drinkkitrendien tulevaisuudesta. Lontoolainen Club Soda kertoo, kuinka sober curious -liike muuttaa juomisen tapoja ja liiketoimintaa. Club Sodan puheenvuoro on osa messujen laajaa englanninkielistä ohjelmaa.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listaus julkistetaan kahden koronavuoden tauon jälkeen elävän yleisön edessä Gastro-messuilla. Kuva: Andres Teiss.

Kokit ja tarjoilijat kisaavat paremmuudesta omissa kilpailuissaan.

Kokkikilpailut kuuluvat kiinteänä osana Gastro Helsinkiin. Suomen Kokkimaajoukkue on ensimmäistä kertaa omalla ohjelmallaan mukana messuhulinoissa. Juniorikokit kohtaavat päivittäin Islannin maajoukkueen totisessa mutta leikkimielisessä FIN-ICE Gastro Champion 2022 -kilpailussa.

Kokkimaajoukkue pyörittää samalla lounaita tarjoavaa pop up -ravintolaa sekä ruokakojua, josta voi ostaa maisteluannoksia. Torstaina ruokakojun myynnin tuotto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

Kokkien ja tarjoilijoiden Mestarikoulu-kilpailu on tarkoitettu kaikille ravintola-alan oppilaitoksissa opiskeleville tai valmistuneille restonomiopiskelijoille. Yleisö voi iästä riippumatta kannustaa kisaan osallistuvia suosikkejaan, sillä messut ovat tästä vuodesta alkaen ikärajattomat.

Kalaosaajat pääsevät näyttämään kyntensä Seafood Chef -kilpailuissa ja osteriveitsen käyttötaidot mitataan perinteikkäässä osterinavauksen SM-kilpailuissa.

Koko Gastro Helsingin ohjelma osoitteessa gastro.messukeskus.com
Maksuton sisäänpääsy alan ammattilaisille rekisteröitymällä samassa osoitteessa.

Gastro Helsinki 2022 järjestetään keskiviikkona 18.5. ja torstaina 19.5. klo 10-18 sekä perjantaina 20.5. klo 10-17.

Pääkuva: Heidi Koivunen.

Facebook Comments