Olut

Panimoliitto ihmettelee alkoholilain viivyttelyä

Panimoala odottelee kuumeisesti uutta alkoholilakia, jonka piti alun perin tulla voimaan ensi vuoden alusta. Hallituspuolueiden linjaukset tehtiin jo toukokuussa, mutta laki ei ole vielä...

Vissy ja olut maistuivat alkuvuonna suomalaisille

Panimojuomien kotimaanmyynti piristyi alkukesästä hyvien säiden ansiosta. Erityisesti kivennäisvesien myynti kasvoi merkittävästi, jopa yli 14 prosenttia vuoden takaisesta. Panimojuomia myytiin tammi-kesäkuussa yhteensä 376 miljoonaa litraa....

OlutExpo on gastronomian ja hyvien juomien juhla

OlutExpo Finland kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna 28.–30.10. Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä OlutExpo tarjoaa laadukkaiden juomien ohella todellista gastronomian juhlaa. Neljännen kerran järjestettävään...

Sinebrychoffin Jouluolut on Itämeri-ystävällinen

Sinebrychoffin Jouluolut tulee suomalaisiin pöytiin jo 30. kerran. Oluen perusraaka-aine eli ohramallas on peräisin Hattulasta Juha-Pekka Honkasaaren tilalta. Käytetyn mallasohran matkan voi jäljittää pellolta...

Servaali vauhdittaa pienpanimoiden oluiden myyntiä

Alkoholijuomien maahantuoja Servaali parantaa kotimaisten pienpanimoiden myyntiä ja jakelua sekä kotimaassa että ulkomailla. Yhtiö on ottanut uutena jakeluunsa tamperelaisen panimoravintola Plevan juomat. Vuonna 1994 perustetun...

Olvilla vahva alkuvuosi

Panimokonserni Olvi lisäsi juomamyyntiään alkuvuodesta. Myyntilitrat kasvoivat alkukesästä Suomessa ja Valko-Venäjällä. Konsernin myyntivolyymi lisääntyi tammi-kesäkuussa 7,9 prosenttia ja oli yhteensä 306 miljoonaa litraa, josta...

Pienpanimot juhlivat Jyväskylässä

Suomen suurin pienpanimojuhla rantautuu ensimmäistä kertaa Jyväskylän satamaan. Tänään käynnistyvä Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -festivaali tarjoaa monipuolisen kattauksen kotimaisten käsityöpanimoiden tuotannosta. Tapahtuma sai...

Mufloni Pilsner on Suomen paras olut

Porilaisen Beer Hunter's -panimon Mufloni Pilsner 5,5 % on tämän vuoden Suomen paras olut.  Vuonna 1998 toimintansa aloittanut ravintolapanimo voitti maan parhaan oluen tittelin...

Lähiruoka ja kotimaiset oluet valtaavat Rautatientorin

Suomalaisen lähiruokakulttuurin juhla Herkkujen Suomi ja kotimaisten oluiden Syystober kokoavat jälleen kymmeniä tuhansia ihmisiä Helsingin Rautatientorille. Torstaina käynnistyvä tapahtuma tuo Helsingin ydinkeskustaan maakuntiemme lähiruoan...

Suomalainen panimovideo palkittiin USA:ssa

Tornion Panimon paluusta kertova filmi "Sangen – The Sound of Superior Taste" on palkittu pronssilla PR-sarjassa International Business Awards -festivaalilla Yhdysvalloissa. Filmi kertoo vuonna...

Luitko jo tämän

Ulkomaiset oluenvalmistajat ottavat mallia suomalaispanimon ympäristöesimerkistä

Italialaiset panimot seuraavat Saimaan Juomatehdasta EKOenergian käytössä. Mikkeliläispanimo otti runsas vuosi sitten ensimmäisenä käyttöön ympäristösertifioidun EKOenergia-sähkön. Nyt esimerkki kiinnostaa eri puolilla maailmaa. EKOenergia-ympäristömerkin Italian-maavastaava Vincenzo...

Uusimmat