Varsinais-Suomen myynniltään suurimman kauppakeskuksen Hansakorttelin ravintolamaailma monipuolistuu. Kultatalon Food Courtissa on avannut Lähi-Idän katuruokaa tarjoava Fafa’s ja Thaliatorilla Vohvelikahvila Viivi. Kevään kattauksen täydentää kahvilaketju Espresso Housen avaaminen Hansatorin laidalla.
Lähiviikkoina avajaisia viettää myös Food & Fun -festivaaleilla pop up -ravintolana aloittanut TRES, joka ottaa Kauppahallia vastapäätä sijaitsevan tilan vakituisesti haltuun. Ravintola Torresta tutun Mira Helénin uudessa paikassa herkutellaan Espanjan mauilla.
”Kauppakeskukset tunnetaan maailmalla monipuolisesta ja laadukkaasta ruokatarjonnasta. Haluamme kehittää Hansakorttelista kansainväliseen tyyliin monipuolisen ravintolakeskittymän, jossa pääsee herkuttelemaan niin kotimaisilla kuin maailman mauillakin”, Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen kertoo.
Turun Hansakortteli on myynniltään ja kävijämäärältään maan viidenneksi suurin kauppakeskus. Sen myynti oli vuonna 2015 noin 233 miljoonaa euroa ja kävijöitä oli noin 12,5 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 120 yritystä.
Kuva: Turun kaupunki.
HHelsinkiläiselle Grönille kaksi Michelin-tähteä – Michelin-oppaassa on nyt 34 ravintolaa Suomesta
Helsinkiläinen Grön nousi kaksi Michelin-tähteä ansainneiden ravintoloiden kunnoitettuun joukkoon. Puoli vuotta toiminut Boreal Helsingistä sai ensimmäisen tähtensä. Suomessa on nyt kahdeksan Michelin-tähtiravintolaa. Kahden tähden..




Facebook Comments