S

Suomelle hopeaa kokkiolympialaisissa

Suomi on sijoittunut toiseksi kokkiolympialaisissa Erfurtissa Saksassa. Kultaa vei Singapore ja pronssia Sveitsi. Ennakkosuosikkeihin kuuluneet Norja ja Ruotsi hyytyivät sijoille 5 ja 6.
Suomi lähti tämän päivän palkintojenjakoon suosikkina, mutta kokonaiskilpailun monimutkaisen pistelaskun jälkeen joukkue sijoittui lopulta hopealle. Kokkileijonien joukkue oli paras kolmiosaisen kisan kahdessa osiossa eli lämpimän keittiön ja Culinary Art -pöydissä. Pastry Art -pöytä toi joukkueelle hopeaa.

Hopea on voitto Suomelle

Kokkimaajoukkue juhlii lämpimän keittiön kultamitalia. Kuva: Mariaana Nelimarkka
Kokkimaajoukkue juhlii lämpimän keittiön kultamitalia. Kuva: Mariaana Nelimarkka

”Helv…tin hyvä, törkeän hyvä saavutus! Olemme tähän enemmän kuin tyytyväisiä”, joukkueen johtaja Tapio Laine riemuitsee.
Suomi paransi sijoitustaan edellisistä olympialaisista, kun joukkue nousi kovalla työllä seitsemänneltä sijalta toiseksi. Suomelta osattiin odottaa upeaa suoritusta jo kahden vuoden takaisten Luxemburgin MM-kisojen lämpimän keittiön kolmannen sijan perusteella.
”Meillä on äärimmäisen hyvä ja vahva joukkue, joka puhaltaa yhteen hiileen. Olemme tehneet historiaa ja tuoneet Suomea tunnetuksi hyvistä raaka-aineista sekä joukkuetyöskentelystä. Kaksi kultaa. Kiitos niistä kuuluu joukkueelle, joka on yhtä suurta perhettä”, Laine sanoo.
Kokkileijonien kapteeni on Kristian Vuojärvi. Muut joukkueen jäsenet ovat Marika Korhonen, Emeliina Papinniemi, Janne Töllinen, varakapteeni Jarkko Pulkkinen, Aki Kinnunen, Jenni Bergström, joukkueen johtaja Tapio Laine, Mikko Pakola, Joona Lehto, Samuel Mikander ja Simo Pietarinen. Maajoukkuetoimintaa vetää Nils-Gustaf Höglund.

Lämpimässä pöydässä vahva esitys

Yhden osion voiton tuoneesta älmpimän keittiön pisteistä puolet tulee mausta. Toinen puoli on keittiötyöskentelyä, siisteyttä, hygieniaa ja hävikinhallintaa.

Kokkimaajoukkue osasi ottaa ilon irti hopeamitalista.

”Näissä kaikissa Suomi oli todella vahva, puhumattakaan hyvästä fiiliksestä ja tyynestä tekemisen rytmistä, joka välittyi keittiöstä”, kirjoittaa joukkueen tiedottaja Mariaana Nelimarkka joukkueen blogissa.
Kylmässä pöydässä arvosteluperusteena ovat ulkonäkö ja herkullisuus, mutta vain reseptiikan pohjalta. Culinary Art -kokonaisuus hyytelöidään, jotta syötävät säilyvät syötävän näköisinä kokonaisen päivän.
Pastry Art on sokeritaidetta, joka ei vaadi hyytelöintiä. Tuomareiden ei pitäisi maistaa edes pienimpiä petit fours -palasia, mutta usein ne leikataan kahtia, jotta nähdään, etteivät ne ole muovia. Maanantain kierroksella tuomarit myös maistoivat Suomen petit fours’ia, mutta maistamisen ei saisi antaa vaikuttaa arvosteluun.

Suomen Fazer Catering Teamille kultaa catering-sarjassa

Suomella oli olympialaisissa mukana kaksi joukkuetta. Fazer Culinary Team vei voiton community catering-sarjassa. Fazerin kokeista muodostettu joukkue on ensimmäinen sarjaan osallistuva suomalaisryhmä kilpailun historiassa.

Fazer Culinary Team Finland voitti community catering -sarjan. Kuva: Mariaana Nelimarkka.
Fazer Culinary Team Finland voitti community catering -sarjan. Kuva: Mariaana Nelimarkka.

”Tuomaristo nosti suurimpana positiivisena asiana ammattimaisen työskentelymme, siisteytemme ja kuinka hyvin olimme valmistautuneet ensikertalaisiksi. Suorituksessamme näkyi kilpailun tuoma paine, mutta esitys oli tasainen ja varma. Lopussa meille tuli hieman kiire, mutta saimme pidettyä homman aisoissa”, kertaa joukkueen kapteeni Mika Pesonen.
Fazer Culinary Teamissa on kahdeksan kokkia, joista neljä oli virallisessa kilpailujoukkueessa. He ovat Pesosen lisäksi Juha Aalto, Reko Riikonen ja Sami Toropainen. Muut joukkueen jäsenet ovat Lilli Jyräs, Teemu Hokkanen, Tapio Bergström ja Matti Tikka. Joukkueen managerina toimii Karri Käki.
Kokkiolympialaisten pääsarjassa oli mukana 30 joukkuetta. Kaikkiaan eri kansallisuuksia oli peräti 59. Kokkimaajoukkueiden lisäksi olympialaisissa oli kilpailemassa juniorijoukkueita sekä catering-sarjaan osallistuvia ryhmiä. Erfurtissa kisasi yhteensä 1500 kokkia, jotka valmistivat yli 7000 menua.
Fazer Culinary Team Finland juhlatunnelmissa.
Fazer Culinary Team Finland juhlatunnelmissa.

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments